Rauhoittavaa ruokaa

Imetin tytärtäni yli kaksi vuotta. Jotkut asiat ja valinnat ovat olleet minulle helppoja ja tämä oli yksi niistä. Pienet rintani olivat hyvin tuotteliaat.

Annoin tissiä suunnilleen pienemmästäkin ininästä. Ajattelin, että täysi vatsa rauhoittaa.

Syö nyt niin että napa vinkuu (tai näkyy)! Tämän lausahduksen on moni meistä saanut kuulla. Ilmeisesti tuumimme aika yleisesti täyden vatsan tekevän terää. Ja kun ei sitä tiedä, milloin ruokaa saa seuraavaksi.

Alamme syödä kuin hätääntyneet koiranpennut, jotka kilpailevat ruuasta. Moni kokee aikuisenakin syövänsä liian nopeasti tai kärsii siitä, että joku läheinen tekee niin. Totta kai on syötävä nopeasti, kun kerran ruuasta on pula. Ajatus on takertunut alitajuntaamme ja nyt itsekin ihmettelemme, että mikä kiire minulla taas oli.

Jouluna syömme itsemme ähkyyn. Alitajuntamme hoitaa homman. Se raukka luulee, että ruoka rauhoittaa. Ja oikeassahan se onkin – tavallaan. Kun vatsa on niin täynnä, että kipeää tekee, voimme kiinnittää huomiomme siihen, eikä meidän tarvitse tuntea sitä tyhjää oloa, joka jo melkein nousi pintaan. Samasta syystä toiset meistä vetävät kännin jo ennen kuin pukki ehtii paikalle. Se tyhjyys, se tuska, se paniikki, se on poissa muutaman kunnon kulauksen jälkeen.

Minkälainen ravinto oikeasti rauhoittaa? Antaisin välipalaksi mieluummin hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä kuin leipää tai pullamössöä. Pepe-koirani tykkää muuten kovasti omenasta, porkkanasta ja cashew-pähkinöistä. Tsekkaan joku päivä googlesta, että mitä asiantuntijat ovat mieltä moisesta koiranruuasta. Olisi kiva kuulla myös sinun mielipiteesi.

Kansa on, myös lapset, tutkimusten mukaan levottomampaa kuin koskaan. Uskon, että ravinnolla voi vaikuttaa.

Kannattaa kuitenkin välttää kaiken maailman pakkoporkkanoita. Pakon syöminen on kuin myrkkyä panisi suuhun ja se on sitten jäänyt monen elimistöön ihan traumaksi asti. Entä jos laittamalla tarjolle hedelmiä, pähkinöitä ja vihanneksia ne alkaisivat kiertää luonnollisesti. Muistan miten tuli syötyä omenoita, kun mummu kuori ja palasteli. Muuten en juuri muistanut niiden olemassa oloakaan. Kait minuun teki vaikutuksen se tarjoilukin. Minulle tarjoiltiin rakkautta.

Mitä sitten suuhun laitammekin, tehdään se hyväksyen. Ei tee hyvää syödä ja samalla ajatella, että miksi syön tätä sontaa. Kiitetään ruuasta, jota suuhun laitamme. Kiitetään myös ruuasta, jota valmistamme ja jota kotiin kaupasta kannamme.

Haluaisin kuulla rauhoittavia ruokavinkkejä. Erityisesti minua kiinnostavat ne, jotka sopivat myös lapsiperheille. Kertoisitko omasi?

Minussako kateutta saati rasistia?

Hyvinvointi on hieno asia. On hienoa, että läheisilläni ja naapureillani menee hyvin.

Mitä se hyvinvointi on? He ovat terveitä ja tyytyväisiä. Heillä on ystäviä ja he nukkuvat yönsä hyvin. He tekevät asioita, joista he nauttivat. He hankkivat asioita, joista he pitävät.

Mitä tuli kirjoitettua? Hankkivat asioita, joista he pitävät. Siis ihan miten hienon talon tai auton tahansa? No joo, nykyisin se on minulle aika ok. Tunnen iloa heidän menestyksestään. Tosin edelleen saatan saada itseni kiinni miettimästä, että miten hän pärjää, vaikka…Eli jollain tavalla minulla on uskomuksia siitä, ketkä ansaitsevat taloudellista hyvinvointia. Alitajuisesti uskon siis myös, että se on ansaintakysymys. Se tuskin on. Eihän fyysinen terveyskään ole sellainen? Siis että joku ansaitsee tautinsa ja toinen ei. Näin ollen taloudellinen hyvinvointikaan ei voi olla sellainen. Plus, että raha sinällään ei vaikuta hyvinvointiin vaan suhde siihen. Joku voi olla todella onneton miljonääri.

Pari vuotta sitten tajusin olevani kateellinen siitä, mitä joillakin tuntemillani ihmisillä oli. En siinä mielessä, että olisin halunnut sen heiltä pois, mutta ajattelin uhrinomaisesti, että tasan eivät mene onnen lahjat. Näin minä siis määrittelin onnen. Mielenkiintoista.

Ajauduin kerran Italiassa mielestäni erittäin kalliiseen ravintolaan. Huomasin asian liian myöhään. Harmistuin. Kohta kuulin läheisessä pöydässä mieshenkilön puhuvan venäjää. En osaa kieltä, mutta venäjältä se minusta kuulosti. Ensimmäinen ajatus, joka pälkähti päähäni, oli että mitenhän hän on rahansa hankkinut? Mielikuvani hänen rahanhankintatavoistaan ei todellakaan ollut mairitteleva.

Toisen kerran sain itseni kiinni, kun raahasin Yhdysvalloissa raskaita käsimatkatavaroitani lentokoneeseen. Minun paikkani oli, kuinka ollakaan, turistiluokassa koneen peräpäässä. Ensimmäisessä luokassa oli runsaasti tilaa. Siellä istui muutama tyyppi ja yksi nainen puhui venäjää (oletan) pienelle pojalleen. Minun lähes aikuinen tyttäreni lampsi perässäni. Nainen jäi vaivaamaan mieltäni, muut eivät.

Suhteeni venäläisiin tuli niin selvästi ilmi, että ei paremmasta väliä. No, suhteeni rahaan ja itseeni tuli ehkä vielä selvemmäksi. Minä olen kiitollinen noista hetkistä. Ne antoivat minulle tietoa siitä, mitä alitajunnassani oikeasti pyörii.

Upeita tuollaiset oivalluksen hetket. Olen pari kertaa jutellut venäläisten kanssa näistä ajatuksistani ja oletan, että skin headit eivät ole niin suuri haaste, kuin me, jotka todellakin näennäisesti olemme yhtä ja loppujen lopuksi toista.

Minulla on ilo opiskella espanjaa iltalukiossa. Siellä on muuten paljon ulkomaalaisia. Eilen tullessani koulusta annoin tietä hienolle autolle ja huomasin, että sitä ajoi ulkomaalaistaustainen nainen. Taas samat ajatukset iskivät päälle. Kysymys kuuluu, mitä minä olen oppinut?

Olen monesti puhunut Suomeen tulevien ulkomaalaisten haasteista. Siitä, että heitä pitää haluta ymmärtää ja tukea. Siitä, miten vaikeaa ulkomaalaisen on saada Suomessa työpaikka. Jos et saa töitä, miten opit kielen, miten sopeudut yhteiskuntaan? Olen kiittänyt siitä, miten minua autettiin, kun asuin Yhdysvalloissa ja Espanjassa.

Todellisuus on karu. Haluan, että ulkomaalaiset (mitä sitten tarkoittaakaan) saavat mahdollisuuksia ja viihtyvät meillä. Sitä en kuitenkaan näytä sietävän, että heillä menisi (näyttäisi menevän) taloudellisesti paremmin kuin minulla. Se kun nostaa pintaa omat pettymyksen tunteeni. Noillakin menee paremmin kuin minulla.

Tosiasiassa ulkomaalaisilla tai muilla ihmisillä ei ole mitään tekemistä noiden tunteitteni kanssa. Sieluni haluaa heille hyvää, mutta egoni sekoittaa pakkaa. Olen tiedostamattani antanut sen asettua alitajuntaani. Aito minä haluaa kaikkien menestyvän kaikessa, mitä he tekevät. Kaikessa. Sitä paitsi, mitä toivon muille, sitä saan itselleni. Senhän me saamme, mihin ajatuksemme keskitämme.

On tärkeää tulla tietoiseksi uskomuksista, jotka alitajunnassamme pyörivät, sillä ne voittavat aina. Saan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, joiden myötävaikutuksesta tunteeni ja uskomukseni nousevat pintaan. Ne antavat minulle tiedon siitä, mitä asioita minun kannattaa työstää, missä on ristiriita haluni ja alitajuntani välillä.

Minun tehtäväni on toivoa kaikille maailman ihmisille iloa, rauhaa ja rakkautta. Menestystä kaikella tavalla. Minun tehtäväni on uskoa itseeni ja elämään. Minun tehtäväni on muistaa, että minä olen riittävä juuri tällaisena kuin olen.

Syytä on pitää mielessä sekin, että hyvinvointi lisää hyvinvointia. Kun sinä voit hyvin, se vaikuttaa positiivisesti monella tavalla ja moneen suuntaan. Me todellakin olemme kaikki samassa veneessä.

Mikä on sinun tarinasi?

Vaikka äitini on riikinruotsalainen, hän ei puhunut minulle ja sisarelleni ruotsia, kun olimme pieniä. Tämä oli minun tarinani näihin päiviin asti. Kerroin sen yleensä sunnilleen heti, kun puhuin ruotsia uuden tuttavuuden kanssa. Samaa juttua kerroin monille muillekin.

Miksi? Olen ilmeisesti hakenut myötätuntoa tai hyväksyntää muun muassa sille, että ruotsini ei ole häävi. Halusin olla täydellinen ja itsetuntoni oli heikko. Itsetuntoni on pikku hiljaa vahvistunut, mutta tuo tarina ja tapa olivat jääneet päälle. Olen siinä sitten tehnyt itsestäni uhrin heti keskustelun alussa. Voi pikku Lenitaa . Ja tuon tarinan pyörittäminen tuskin nostaa äitinikään arvoa mielikuvissani.

Toinen esimerkki. Minä kuulun niihin, jotka eivät voi olla syömättä koko suklaalevyä, jos minulla on sellainen. Näin olen määritellyt itseni yleensä, kun on tullut juttua syömisongelmista. Minkälaisen johtopäätöksen alitajuntani tekee moisesta kommentista? Se uskoo, että tällainen syöppö minä olen ja se siitä. Mitään ei ole tehtävissä!

Voihan viulu. Vaikka olen paljon miettinyt ajatteluun liittyviä asioita ja käsitellyt uskomuksiani, niin löydän uusia jatkuvasti. Näin se menee. Ihminen tosiaan on kuin sipuli. Kerroksia riittää.

Kun tunnistin nuo tarinat, kiitin isosti ja päätin heti, että saavat mennä. Olo vahvistui saman tien jo pelkistä oivalluksista.

Mikä ilo, että voimme kaikki luoda omat tarinamme. Juuri sellaiset kuin haluamme. Minkälaisista turhista tarinoista sinä pidät kiinni? Olisiko aika antaa niiden mennä ja ottaa käyttöön parempia? Uudet tarinat avaavat uusia näkymiä ja ovia. Onnea matkaan!

Minun valinnat on minun valinnat

Minun valinnat on minun valinnat ja sinun valinnat on sinun valinnat. Näin kun me mennään, niin tullaan iloisiks.

Kun vuosia sitten tilasin perjantaisiivouksen ja siivousfirman auto kaarsi pihaan, oivalsin pian, että perjantaipullo olisi ollut hyväksytympää. Se olisi ollut normaalia ja tavallista.

Olen elämässäni usein (kukapa ei) kokenut tekeväni ratkaisuja, joita lähipiirini on joko tuominnut tai pitänyt tavalla tai toisella miinusmerkkisesti outona. Totuuden nimessä sanottakoon, että kyllä minä tempauksilleni olen kannustustakin saanut. Nykyisin varsinkin.

Aiemmin rekisteröin nuo negatiiviset paremmin ja ne vaikuttivat minuun voimakkaammin. Halusin miellyttää muita ja olin kovin pettynyt, kun en siihen yltänyt tai valintani eivät saaneet arvostusta. Itsetuntoni oli heikko ja heikkeni heikkenemistään. En tiennyt, että omaksi itseksi tuleminen on usein juuri sitä, että tuotamme pettymyksiä muille. Kuljemme omaa polkuamme, emme sen toisen.

Aivan taannoin viestittelin henkilön kanssa, joka mielestäni arvosteli ihmisiä, jotka eroavat kirkosta rahan takia. Vastattuani hänelle tajusin mitä olin tehnyt. Olin rehellisesti kertonut hänelle itsekin eronneeni kirkosta, mutta sivulauseessa kerroin, että en rahan takia. Tiedostamattani olin halunnut hakea häneltä hyväksyntää ja näin tein pesäeron rahan takia eronneisiin (käänsin heille selkäni). Minulla oli sentään jalompi syy . Minä erosin, koska koin systeemin ja monien sen edustajien olevan niin tuomitsevia. (Olin tuohon aikaan yllätys yllätys itse todella tuomitseva.)

En usko ihmisten juurikaan eroavan kirkosta rahan takia. Se tarkoittaisi minulle sitä, että he tuntevat lujan yhteyden kirkkoon ja arvostavat sen toimintaa, mutta eroavat sieltä säästääkseen rahaa. Minä oletan, että he lähtevät koska tällaista ajatusta ja yhteyttä ei ole. He tekevät omat valintansa, elävät arvostustensa mukaisesti. Miten minä sitä voisin tuomita? Ehkä se sitä paitsi piristää kirkon väkeä? Ehkä se laittaa miettimään ja kehittämään toimintaa? Elämässä kaikki on liikettä ja se on yleensä hyväksi. Hyvältä ei tunnu sekään ajatus, että joku roikkuu mukana siksi, että pelkää jumalan rankaisevan, jos lähtee.

Olet ehkä lukenut, että olin kymmenen päivän ”meditointimatkalla” Ruotsissa. Yllätyin iloisesti kun äiti tavattuamme ystävällisesti kysyi, että mikä se matka nyt oikein oli ja mitä siellä tehtiin. Aloin kertoa, kunnes hän kohta sanoi tylysti, että ei halua tietää enempää. Hän totesi myös, että ei ole kertonut miehelleen missä olin. Energinen ja hyväsydäminen äitini arvostaa enemmän 7 päivää -lehteä ja rantalomia kuin monia minun valintojani.

Tämä muistuttaa minua siitä, että se on äidin elämää ja nuo valinnat ovat hänen valintojaan. Ei tässä tietysti mistään vaihtokaupasta ole kyse, mutta miksi äidin tulisi arvostaa minun valintojani, vaikka minä en arvosta hänen valintojaan? Kuka tässä voi hyväksyä mitä ja kenet? Äiti tekee omat valinnat, minä voin muuttaa vain itseäni. Minä hyväksyn itseni kaikkine valintoineni. Minä hyväksyn äidin ja hänen valintansa. Se on minun vaikutuspiirissäni. Se tuo minulle ilon ja rauhan. Siihen minun kannattaa satsata.

Minä olen kieltämättä lähes tulkoon halveksinut 7 päivää -lehden lukijoita. Joku sanoo nyt, että tyhmiä he ovatkin. Kukapa täällä ei olisi tehnyt ”tyhmiä” tekoja? Kuka meistä osaa laittaa tyhmät teot tyhmyysjärjestykseen? Kukapa ei voisi käyttää aikaansa ja lahjojaan paremmin? Esimerkiksi toisten ihmisten palvelemiseen?

Oli niin tai näin. Mitä sitten ajattelenkin, sitä olen. Jos halveksin jotakuta, halveksin itseäni. Jos pidän toista tyhmänä, pidän itseäni tyhmänä. Jos arvostelen muiden tekoja ja valintoja, arvostelen omia tekojani ja valintojani. Sen saan, mihin keskitän ajatukseni ja mitä annan. Tämä on luonnon laki. Yksinkertaista, eikö totta?

Vaihdevuositeollisuudesta

Mitä jos emme koskaan olisi kuulleet sanaa vaihdevuodet? Tai entä jos emme olisi koskaan ajatelleet asiaa?

Epäilen, että moni funtsii vuosia, koska ne alkavat. Ovatko nämä niitä vaihdevuosivaivoja? Mitähän vaihdevuosivaivoja minulle tulee? Milloin äidillä alkoi? Mitähän niihin pitää ottaa jne.

Kuluttaja pohtii moista ja vastauksia on tarjolla. En osaa tarkkaan sanoa, miten suuri bisnes asian ympärillä pyörii, mutta me molemmat tiedämme, että valtavista rahoista on kyse.

Mitä jos neljän-viidenkympin hujakoilla sitä naisen elämässä tapahtuu muutenkin kaikenlaista? Lapsellisten lapset muuttavat omiin koteihinsa. Meille tulee enemmän aikaa pohtia elämäämme. Miten se on mennyt ja mitä siltä jatkossa haluan. Mitä jos kaikki nämä tuntemukset, ajatukset ja lisääntyvä vapaa-aika hämmentävät? Mitä jos ne pitää täyttää vaivoilla, resepteillä, lääkärissä juoksemisella ja muulla tekemisellä?

Entäpä jos osa kehon viesteistä onkin olemassa juuri sitä varten, että vihdoin pysähtyisimme ja kysyisimme itseltämme rohkeasti ja avoimesti: mitä minulle kuuluu? Jospa herkistyminen on hyvä asia? Jospa se lisää kykyämme tiedostaa – elää täysillä tässä ja nyt?

Kehossa tapahtuu koko ajan ihan niin kuin luonnossakin. Talvi, kevät, leskenlehti, sinivuokko ja niin sitä mennään. Uutta tulee ja vanha poistuu. Välillä sataa, toisinaan paistaa. Kaikki on koko ajan liikkeessä ja erilaiset tuntemukset tulevat ja menevät.

Keho on aina viestinyt meille myös hyvinvoinnistamme, mutta emme ole ehtineet tai ehkä mieluumminkin halunneet kuunnella. Saatoimme jopa kirota päänsäryt ja hartiakivut sekä kehomme tai sen osat siinä sivussa. Joko nyt olemme valmiita kunnioittamaan eli kuuntelemaan upeaa kehoamme? Kiittämään siitä?

En ole lääkäri. Se ei kuitenkaan estä minua pohtimasta näitä asioita. En vastusta lääkkeitä, enkä väitä tietäväni vaihdevuosista paljonkaan. Haluan kuitenkin tuoda esille ihmisen omaa kykyä kuulla ja hoitaa.

Iloa, rauhaa ja asumistukea

Soitin eilen Kelaan ja kysyin asumistukea. Siis itselleni. No niin, nyt on sitten sekin sanottu.

Päässä pyöri monenlaisia ajatuksia – toinen toistaan hullumpia. Miten ihminen, joka hakee asumistukea, voi kirjoittaa ilosta ja rauhasta. Miten sellainen ihminen voi kokea iloa ja rauhaa tai ainakaan näyttää sitä ulos? Tähän pisteeseen sitä sitten on tultu. Voisitko alemmas vajota? Mikä esimerkki aikuiselle lapsellesi oletkaan ja sitä rataa.

Että sellainen Lenita. Hän joka kirjoittelee blogissaan, että ilo ja rauha eivät tule ulkoa. Ne ovat meissä. Just joo. Helppo sen on kirjoitella. Olisikohan aika elää niin kuin opettaa?

Seurasin ajatuksiani ja tuntemuksiani tavallaan sivusta. En antanut niille samalla tavalla valtaa kuin aiemmin. Hetkittäin kyllä ja itkinkin vähän. Tarkkailin ajatuksiani kiinnostuneena, koska niiden takana ovat uskomukseni. Ajatukseni kumpusivat alitajunnastani paljastaen sitä osaa itsestäni, josta en ole kovin tietoinen ja johon haluan tutustua paremmin.

Miten ihminen, joka soittaa asuntotuen perään, on saattanut juuri pitää lomaa ja käydä vielä Ruotsissakin?Ja vielä kertoa siitä julkisesti! Miten 46-vuotias ihminen on voinut taloudellisesti menettää kaiken? Mikä luuseri! Ihminen joka innostuu kaikenlaisesta, mutta ei osaa tehdä rahaa.

Mahdollisuus saada asumistukea kertoo pienistä tuloista – ei niinkään suurista menoista. Aiemmin kulutinkin paljon enemmän, mutta viimeisten vuosien aikana olen aika lailla totaalisesti muuttunut siinä suhteessa. Ensi viikolla luovun myös autosta, kunhan 760 euron remppa nyt ensin saadaan alta pois. Onneksi löysin ostajan.

Kuulin juuri kirjanpitäjältäni, että yrittäjä ei voi hakea toimeentulotukea. Firma pitää ensin lopettaa. Sellaiseen en ole valmis. Aika erikoinen kuvio mielestäni. Ensin pitäisi tavallaan luovuttaa. Minä ajattelisin, että toimeentulotukea voisi saada tiukassa tilanteessa, ja kaikkien etu on, jos siitä tilanteesta ei tule pysyvä, vaan se on ohi menevä vaihe.

Niin monet asiat elämässäni ovat muuttuneet ja todellakin parempaan. Tai ennen muuta suhtautumiseni on muuttunut, joten uskon kyllä sen näkyvän jatkossa myös talousasioissa. Noin viisi vuotta sitten menetin rahani ja omaisuuteni. Olen toiminut yrittäjänä viimeiset 13 vuotta ja viime vuodetkin pärjännyt niin, vaikka tilanne on pikku hiljaa heikentynyt. Nyt tuli sitten isompi alamäki. Tiedossa on tuloja tälle vuodelle kaikki 103 euroa.

Olen tosiaan innostuvaa sorttia. Sain viettää viime vuonna juhlavuoden, kun kävin puhumassa ajatteluun liittyvistä asioista ja mahdollisuuksista. Oletin syksyllä saavani niistä myös rahaa, mutta asia on rahaa tärkeämpää, joten vein hommat loppuun vaikka luovuin pääsymaksusta. Joulukuussa perustin verkkokaupan, josta saa ostaa aivan mielettömän upeita (mielestäni =) pesupalloja. Ympäristöystävällisiä, tosi helppokäyttöisiä jne. Joulun alla myin muutaman paketin tuttaville. Tänä vuonna on ollut hiljaisempaa. Tämä kaikki kuvaa hyvin minua.

Oletan aina, että siitä se lähtee ja nopeasti. Tällä elämänkokemuksella ja markkinointi- sekä viestintäalalla toimineena minulla kyllä on jossain tieto siitä, että asiat ottavat aikansa. Haluan nähdä asiat haluamallani tavalla. Elämä antaa minulle jatkuvasti siinä opetusta. Joko nyt olen valmis ottamaan vastaan?

Kannattaako tällaista tarinaa kirjoittaa blogissa, kun aiheena on ilo ja rauha? Mielestäni kyllä. Elämä on rankkaa niin kauan kuin uskomme, että ulkoiset asiat tuovat tai vievät onnemme ja rauhamme. Ilo ja rauha ovat sisällämme. Jos lukiessasi tätä tekstiä tunnet esimerkiksi sääliä, se on tunne joka herää sinussa. Se on sinun valintasi. Olet ehkä oppinut tuntemaan niin tällaisissa yhteyksissä, etkä edes ajattele, että se on valinta. On se. Kaikki eivät tunne sääliä minua kohtaan lukiessaan tätä tarinaa.

Jos tunnet sääliä minua tai jotakuta muuta kohtaan, tunnet todennäköisesti sääliä myös itseäsi kohtaan. Se on hyvä tiedostaa. Säälillä ei ole mitään tekemistä ilon ja rauhan kanssa. Säälistä ei ole hyötyä sen paremmin säälijälle kuin säälittävällekään. Ilo ja rauha ravitsevat meitä, sääli syö. Kun tapaamme vakavasti sairaan, rahattoman tai kun katsomme omaa peilikuvaamme, mitä haluamme nähdä? Mihin kiinnittää huomion?

Kiitos hulluille ajatuksilleni. Kiitos, että en lähtenyt niiden mukaan. Kiitos, että tarkkailin niitä. Miten hienosti sainkaan itseni kiinni siitä, mitä oikeasti ajattelen vähävaraisista ja toimeentulonsa kanssa kamppailevista, tukien varassa elävistä puhumattakaan. Korulauseilla ei ole mitään merkitystä, jos tiedostamattomalla tasolla todellisuus on ihan toinen.

Eilen soitin Kelaan, mutta en vajonnut epätoivoon. Menin illalla espanjan tunneille ja sen jälkeen tanssikurssille. Oli kivaa. Kävelin nautiskellen pitkin hiljaisen kaupungin katuja. Puut ja oksat olivat sanoin kuvaamattoman kauniita.

Takana kymmenen päivää hiljaisuutta

Jos tarkkoja ollaan, niitä päiviä oli yhdeksän. Kurssi kesti kaikkiaan 10 päivää, mutta viimeisenä saimme puheluvan. Noista kymmenestä päivästä yhdeksänä meditoimme runsaat 10 tuntia päivässä, viimeisenä päivänä vähemmän.

Kyllä oli hieno kokemus. Tämä oli minulle nimittäin ensimmäinen kerta. Puolitoista vuotta sitten olin kaverin kesämökillä kahden koiran kanssa samat 10 päivää, joten tiesin, että puhumattomuus ja oleminen ei tuota ongelmia.

Olin tuolloin kesämökillä, jossa ei ollut sähköä. En ottanut mukaan mitään ylimääräistä, en edes kirjoja. Minulle ei voinut soittaa, sillä mukana oli vain prepaid-liittymä, jonka numeroa en antanut kuin turvallisuussyistä yhteen paikkaan. Kerran päivässä laitoin viestin, että olin kunnossa. Söin yksinkertaista ruokaa ja päätin myös olla tekemättä kovasti töitä, jotta en voinut paeta mihinkään. Vihkoja minulla oli mukana. Nyt ei ollut niitäkään.

Jaoin pienen huoneen parin naisen kanssa. Meidän tuli puhumisen lisäksi pidättäytyä katsekontaktista ja elekielestä. Se oli sekä mielenkiintoista että hyödyllistä. Oli paljon helpompaa rauhoittaa mieli meditoidessa, kun suunnilleen kaikki kohina oli poissa.

Etukäteen arvelin vaikeinta olevan se, että lounaan jälkeen, kello 11.00, ei enää saanut kunnon ruokaa. Me ensikertalaiset saimme pari hedelmää ja teetä kello 17.00. Vanhat eli aiemmin osallistuneet saivat vain aamiaisen ja lounaan. Nälkä ei tullut kertaakaan.

Oletin myös, että olisin väsynyt, sillä nukkumaan menimme noin 21.30 ja herätys oli kello 4.00. Ihan turha pelko tämäkin. Meditointi vähentää unen tarvetta. Se rentouttaa sekä kehon että mielen.

Vaikeinta oli istuminen. Minua otti aluksi selästä todella kovasti. Se meni onneksi ohi. Neljäntenä päivänä saimme uuden säännön ja istuimme kolme kertaa päivässä tunnin liikkumatta. Siis niin, että emme välillä korjanneet tai vaihtaneet asentoa, käsien paikkaa, rapsuttaneet nenänpäätä jne. Myös silmät piti pitää kiinni koko ajan. Onnistuin aika hienosti ja se oli itselleni suuri yllätys ja tuntui tosi upealta.

Tämä Vipassana-meditaatiokurssi pidettiin Ruotsissa. Näin Vipassanan nettisivuilla kerrotaan: Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat. Kyseessä on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Tekniikkaa opetettiin Intiassa yli 2500 vuotta sitten elämisen taitona, lääkkeenä yleismaailmallisiin ongelmiin.

Kurssit ovat maksuttomia, myös ruoka ja majoitus ovat ilmaisia. Kurssit rahoitetaan aiempien kurssilaisten lahjoituksilla. Lahjoituksen antanut kurssilainen on suorittanut vähintään yhden 10 päivän kurssin, hyötynyt siitä ja halunnut antaa muillekin mahdollisuuden osallistua kurssille. Tarkempia tietoja kurssista ja sen taustoista saat täältä.

Olen todella tyytyväinen, että sain mahdollisuuden osallistua ja osallistuin. Toivon, että voin tehdä niin toistekin.

Opin hienon meditaatiomenetelmän ja tapasin upeita ihmisiä. Näin ajatteluani ja tapojani entistä selkeämmin ja totuudellisemmin. Siinä muutamia etuja

Toivon sinulle entistä enemmän iloa ja rauhaa tähän vuoteen!

Joulurauhaa

…joulumaa kun jokaiselta löytyy sydämestä.

Miten totta laulamme. Meissä on kaikki rauha. Meillä on kaikki lahjat. Sinä ja minä – me olemme lahjoja.

Mikä joulurauhan voi rikkoa? Oma ajatuksemme. Se, että asiat eivät me niin kuin me ajattelimme. Pyöritämme mielessämme elokuvaa, joka tuo meille joko tyyntä tai myrskyä.

Tänä vuonna en matkannut joulun viettoon sen paremmin porolla kuin hevosellakaan. Taitoin matkan vuokra-autolla. Ensimmäinen kerta kun vuokrasin auton Suomessa. Asiat eivät ihan menneet odottamallani tavalla.

Aatonaatonaaton iltana autoni hajosi ja sain kuulla, että viasta ei ole hajua ja asiaa voidaan selvittää aikaisintaan välipäivinä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että perinteisesti ajateltuna rahatilanteeni on kehno kun taas autoremontit ovat usein työläitä eli kustannuksia on tiedossa.

Kun tajusin, että auto on rikki, sanoin saman tien itselleni ääneen, että nyt en ryhdy uhriksi. Minut valtasi heti huikea onnistumisen ja mielihyvän tunne. Joulupukki ei ole vielä tullut, mutta jo nyt tiedän, että tuo ajatus on paras lahja mitä annoin itselleni ja muille tänä vuonna.

Pahinta mitä voimme tehdä on uhrifiiliksen tai -roolin valinta. Se on monille meistä kovin tuttua ja näin ollen helppoa. Se on luonteva malli, joka on alitajunnassamme, emmekä edes välttämättä huomaa, kun kytkemme sen päälle. Se on itsemme sabotointia. Se vie voimamme. Ei tietoakaan rauhasta. Vietin juhannuksen yksin ja kirjoittelin aiheesta täällä.

Olen äärettömän kiitollinen tästä vuodesta. Tämä on ollut minulle erittäin merkittävää aikaa. Tulin ajatuksineni ulos kaapista, kun aloin kirjoittaa täällä. Aloin vetää tilaisuuksia. Uskoni itseen ja muihin on kasvanut huikeasti. Vielä on kuitenkin runsaasti kasvuvaraa, joten ihanaa nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Haluan kiittää Sinua ja kaikkia niitä, jotka ovat lukeneet näitä juttuja. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat kirjoitelleet täällä. Kiitos tilaisuuksiini osallistuneille. Kiitos kaikille niillekin, jotka eivät ole minusta koskaan kuulleetkaan Kiitos tähdille, valolle ja koko luomakunnalle.

Lähden tapanina meditoimaan kymmeneksi päiväksi, eikä sinne voi ottaa edes vihkoa ja kännykkää mukaan, joten palaan blogiin reissun jälkeen.

Toivon sinulle kaikkea hyvää nyt ja aina

Sen saa mitä kuulee

Tyttäreni on useita kertoja harmistuneena sanonut minulle, että kertoessaan minulle jotain hän ei aina halua kuulla mielipidettäni asiasta. Voisitko joskus vain kuunnella?

Erinomainen kysymys. Miten minä kuuntelen? Opimme paljon itsestämme, kun esitämme tämän kysymyksen positiivisen uteliaasti itsellemme. Miten hyviä kysymyksiä läheisemme meille tarjoilevatkaan. Kiitos lapseni. Anteeksi, että sait toistella samaa useita kertoja. Meni pitkään ennen kuin olin valmis nöyrtymään tuonkin loistavan mahdollisuuden edessä.

Olen kuunnellut pääasiassa sillä oletuksella, että minun tehtäväni on auttaa. Minulla kuuluu olla mielipide ja hyvä sellainen. Minun täytyy antaa positiivinen ratkaisu. Minun pitää järjestää asia.

Kun vahvasti poliittisesti sitoutunut ärhäkkä kaveri kuuntelee vastapuolen edustajaa, hän kuuntelee ollakseen eri mieltä. Hän kuulee asiat, joita voi vastustaa. Hän haluaa kilpailla, voittaa ja alistaa. Löydän kyllä itsestäni tällaisenkin kuuntelijan. Onneksi tämä tapa on sulanut isosti pois.

Joku kuulee syytöksen. Hän etsii sitä, ja senhän me aina saamme mitä etsimme.

Omaksumme kuuntelutapamme varhain. Ne muistuttavat usein vanhempiemme vastaavia tapoja. Totumme niihin ja pidämme niitä luonnollisina, vaikka kaikki ylläkuvatut mallit ovat epäterveellisiä niin mielelle kuin ruumillekin. Kuuntelija, joka haluaa neuvoa, auttaa ja pelastaa, on hyvä esimerkki siitä, että ihminen tarkoittaa hyvää mutta tekee jotain ihan muuta.

Kiitos Nettaseni, että et luovuttanut. Annoit minulle mahdollisuuden kuunnella kaikesta huolimatta. Kiitos, että autoit minua heräämään. Nyt kuuntelen yhä enemmän. Haluan tehdä myös hyviä kysymyksiä. Sellaisia voivat olla: mitä mieltä olet siitä, miltä se tuntuu ja mitä olet ajatellut tehdä. Jos sitten kysyt mielipidettäni, kerron. Haluan samalla muistaa, että se on vain minun mielipiteeni. Annan itselleni anteeksi, kun töppäilen. Toivon, että sinäkin annat minulle sen anteeksi.

Kun luotan elämään, itseeni ja sinuun, kuuntelen suurilla korvilla kunnioituksella ja kiitollisena.

Tervetuloa verkkokauppaani!

Olen juuri avannut verkkokaupan. Tervetuloa tutustumaan!

Osoitteesta www.lenitankauppa.fi saat mainiot luontoa ja meitä kaikki säästävät pesupallot. Nämä ekologiset Ecoballs-pesupallot korvaavat sekä pyykinpesuaineen että huuhteluaineen.

Olen täysin hurahtanut näihin palloihin. Kohta (helmikuussa) olen käyttänyt näitä kaksi vuotta. Samat pallot ovat käytössä edelleen. Ne nimittäin kestävät 1000 pesua. Kaupassa on tarjolla myös 150 pesun pallot.

Pallot ovat erittäin helppokäyttöiset. Minun ei myöskään enää tarvitse kantaa pesuaineita kotiin. Pakkausjätettäkin syntyy paljon aiempaa vähemmän. Pyykki tuntuu hyvältä. Fiilistä kohottaa tietoisuus siitä, että käytän myrkyttömiä kemikaaleja, jolloin jätän jälkipolville aiempaa parempaa jälkeä. Pallot palvelevat myös herkkää ihoani ja näitä suositellaankin allergikoille.

Melkoista mainospuhetta, mutta mielestäni täyttä totta joka sana. Vaikka lika lähtee, pallot eivät ole tahranpoistajia. Sitä varten paketissa tulee tahranpoistoaine. Valkopyykin joukkoon jotkut laittavat pallojen lisäksi valkaisuainetta. Itse pesen 90 prosenttia pyykistä palloilla. Se 10 prosenttia on herkkien tuotteiden käsinpesua. Olen kirjoittanut pesupalloista aiemmin täällä. Ja kaupassa on niistä runsaasti tietoa.

Aion vastaperustamassani kaupassa tarjota tuotteita, joihin itse lujasti uskon ja joita käytän. Olen kiinnostunut kuluttamisesta vähemmän kuin koskaan. Tarjoan siis tuotteita, jotka istuvat arvomaailmaani. Taidan keskittää kaupan ainakin joksikin aikaa palloihin.

Joulupukin konttiin pallot saa ilman postin erikoispalveluista aiheutuvia lisäkuluja, jos teet tilauksen perjantaihin 18.12. kello 17.30 mennessä. Lisätietoja saat täältä.

Ai niin, tarjoan 1000 pesun palloille 30 päivän palautusoikeuden. Sellaisen, että saat rauhassa testata ja kokeilla niitä.

Mukavaa viikonloppua,

Lenita