Miten usein olenkaan stressannut pikkuasioista.
Miten kovilla kroppani on mahtanut käydä? On tullut kirottua, itkettyä ja raivottua. Mitä milloinkin. Onneksi stressaan nykyisin paljon harvemmin ja pääsen asiasta eteenpäin aiempaa huomattavasti nopeammin.
Luin juuri Stingin kirjan, jossa hän kertoi jo varhain löytäneensä keinon, jolla pääsi eroon stressin tunteesta. Hän sukeltaa tulevaisuuteen ja muistuttaa itselleen, että muutaman vuoden kuluttua tällä asialla ei ole mitään merkitystä.
Tehokas keino, joka auttaa välittömästi, jos vain haluamme. Moni tätä varmaan käyttääkin, mutta ainakin minä aloitin vasta muutama vuosi sitten. Totta puhuakseni en aiemmin edes tajunnut, että se on minun valintani miten asiaan suhtaudun ja miten sitten reagoin siihen. Eikä päähäni todellakaan pälkätänyt, että voisin valita toisin.
Ehkä minä tiedostamattani olen tarvinnut asioita, joiden varjolla olen voinut ”purkaa” itseäni. Siinä todellisuudessa pikkuasiat ovat suuria ja suuremmiksihan ne vain paisuivat. Sanomattakin on selvää, että oloni ei parantunut.
Stingin käyttämän taktiikan tapainen on myös kiikkustuolin ajatelu. Mitä merkitystä tällä asialla on kun vanhana katson elämääni taaksepäin?
Iso osa meitä ärsyttävistä asioista ei merkitse siis mitään suuremmassa mittakaavassa. Sen sijaan voi olla, että hermostuminen on merkinnyt paljon enemmän. Uskon, että rento mieli ja kroppa edistävät terveyttä.
Lenitan juttuja 