Alistuja ja alistaja yhteen soppii!

Erkki (nimi muutettu =) suuttuu nyt ihan helvetisti, huudahti ystäväni kauhistuneen näköisenä. Hän oli juuri tajunnut myöhästyvänsä reilusti kumppaninsa kanssa sopimastaan tapaamisesta.

Saman tien hän tarttui paniikissa puhelimeen, kertoi tilanteen ja pyysi anteeksi. En kuullut mitä toisessa päässä sanottiin, mutta voin kuvitella. Tilannetta ei yhtään auttanut se, että mitään todella vakavaa ei ollut sattunut. Asiat eivät vain menneet, kuten oli ajateltu. Ystäväni oli aidosti pahoillaan, mutta kuulustelu ja syyttely jatkui ja jatkui.

Minun olisi helppo tuomita se toinen, ja sanoa, että jätä ny helvetissä toi jätkä. Mutta mieleen nousi sanonta: vakka on kantensa valinnut. Niinhän se on, aina, eiks vaan? Sitten kun ei enää ole, toteamme että kasvoimme eri suuntiin….

Miksi me suostumme noihin valtapeleihin? Annamme pois voimamme kerta toisensa jälkeen. Suljemme silmämme, petämme itsemme. Sen jälkeen sitten tarvittaessa petämme kaiken ja kenet tahansa, kunnes väsymme. Tässä vaiheessa osa aukaisee silmänsä ja haluaa muutosta.

Puolisoni voi olla ihana ihminen, olenhan minäkin. Mutta hänellä voi olla tarve alistaa tai alistua. Toinen niistä on minulla. Näillä eväillä tasapuolisen ja toimivan liiton rakentaminen on valitettavasti mahdotonta, kokeiltu on. Asiaa ei helpota sekään, että useimmiten alistuja on alistaja jossain toisessa ihmissuhteessa ja alistaja alistuja.

Kun alamme hoitaa itseämme ja teemme ratkaisut siltä pohjalta, elämämme muuttuu. Ajatus rakkaudesta niin myötä- kuin vastoinkäymisissä sopii loistavasti meille kaikille suhteessa omaan itseemme ja kaikkiin muihin.

Minulla ja Jari Sarasvuolla on paljon yhteistä

Raha ei todellakaan näytä tuovan onnea. Satuitko katsomaan Arto Nybergin ohjelmaa, jossa Jari Sarasvuo oli vieraana?

Sarasvuon kommentti siitä, että suomalaiset eivät osaa tuntea iloa, paitsi vahingoniloa, oli paljastava.

Kyseessä on Sarasvuon kohdalla varmasti vain ohimenevä vaihe, mutta sitä on silti herkullista maistella. Sitä paitsi, noin voimakkaat ”vaiheet” ovat kyllä todella rankkoja ihmiselle.

Sarasvuon upea kollega Michael Neill on sitä mieltä, että onni ja ilo ovat meissä ihan niin kuin nenä ja pää. Me emme vaan salli itsemme nauttia niistä. Se näkyi myös Sarasvuossa. Ja jos me emme ole onnellisia, emme halua muidenkaan olevan. Vai mistä kumpuaa ajatus ja tarve heittää kommentti, että suomalaiset eivät osaa tuntea iloa, paitsi vahingoniloa?

Konsultti Sarasvuo tuskin haluaa levittää meikäläisille uskomusta suomalaisten huonommuudesta muihin nähden. Viisaillakin miehillä saattaa olla tarve pistää muutkin kyykkyyn, jos kokee olevansa siellä itse. Meidän siis todella kannattaa vaalia hyvää oloamme, ihan jokaisen.

Kommentti paljasti mielestäni voimakkaan hyväksytyksi tulemisen tarpeen. Samoin kuin sen, että Sarasvuo on todella samaistunut tekemiseensä, ikään kuin hänen arvonsa tulisi lähinnä tekemisen tai siis onnistumisten kautta. Ja onnistuminen tarkoittaa tässä sitä, että asiat menevät omien odotusten mukaan. Ihan kuin itsestäni kirjoittaisin. Voitko sinä löytää itsesi tai itseäsi tästä?

Byron Katie sanoo: Jos minulla olisi rukous, se olisi tämä: Jumala säästä minut rakkauden, hyväksynnän ja arvonannon himolta.

Me näemme sen mitä haluamme ja me kerromme niitä tarinoita, joita haluamme; sinä, Sarasvuo ja minä. Vahingoniloisille toivon voimaa ja intoa tarttua tunteeseen ja tarkastella itseään. Ja ihan kaikille, myös Jarille, toivon uskoa ja luottamusta itseemme – huolimatta siitä mitä meissä, meille ja ympärillämme tapahtuu.