Väkivallasta valoon

Iltalehdessä oli juttu siitä, miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen.

Ajattelen, että ihminen ei koskaan anna toisen kohdella itseään huonommin kuin itse kohtelee itseään.

Väkivaltaisessa suhteessa molemmat aliarvioivat ja halveksivat itseään. Molemmat ovat uhreja ja saavat siitä jotain. Onko niin, että naiselle ei oman itsensä henkinen solvaus riitä, vaan hän tarvitsee toista satuttamaan itseään vielä enemmän? Molemmat uhrit tuntevat syyllisyyttä ja odottavat rangaistusta.

Mielestäni apu löytyy siitä, että ihminen alkaa haluta enemmän. Kun oman elämänsä ja ympäröivän maailman alkaa nähdä lahjana, haluaa antaa vastalahjan. Uhrilla ei ole voimia antaa mitään, vaikka kuinka haluaisi. Voimat ovat sen yhä pienenevän ympyrän ja valtapelin käytössä. Siinä on kaikki energia niin loppuun kulutettu, ettei ihme jos osa tasapainottaa vajetta esimerkiksi ruualla tai alkoholilla.

Jos saisin heiluttaa taikasauvaa, taikoisin meidät kaikki rakastamaan ja uskomaan itseemme. Ymmärtäisimme selkäydintämme myöten sen, että emme todellakaan voi antaa muille sitä mitä meillä ei ole. Kuten muistamme, lentokoneessakin laitetaan hätätilanteen sattuessa se maski ensin omalle naamalle ja vasta sen jälkeen lapsille.

Taikasauvani avulla me kaikki antaisimme itsellemme ja muille anteeksi, ihan oman hyvinvointimme vuoksi. Menneisyys on ohi. Voimme aidosti kiittää ja teoin ilmaista kiitollisuutemme, elämästä ja elämälle, keskittymällä vain tähän hetkeen. Olemme kaikki tehneet parhaamme. Kun voimat ovat olleet vähissä, on tullut tehtyä kaikenlaista. Eikös se ole näin ihan meidän kaikkien kohdalla?

Onneksi moni on alkanut hoitaa itseään ja luopunut siitä luulosta, että toista voisi – saati tulisi – muuttaa. Moni on saanut uuden elämän.