Olen ihan paska!

Onko tuttu ajatus? Wayne W. Dyer kertoi, että päässämme pyörii yli 40 000 ajatusta vuorokaudessa. Suuri osa on täysin turhia ja tuhoisia. Tuhoisia niistä tosin tulee vasta, jos me uskomme niitä.

Menestysvalmentaja Michael Neill kertoo kirjassaan Feel Happy Now, että kun hän työskentelee mukavuusalueensa ulkopuolelle, hänen sisäinen tarinankertojansa innostuu. Eräänä päivänä Neill listasi huvin vuoksi kaikki työn keskeyttämiseen tähtäävät asiat, jotka ääni hänen päässään sanoi.

Haluan lopettaa: 4 kertaa
En osaa tehdä tätä: 6 kertaa
Inhoan tätä (bisnes, verkosto, elämä, minä itse): 12 kertaa
En ole tarpeeksi hyvä / En ole sen arvoinen / Olen huono jne.: 16 kertaa

Kyseessä on ammattimies, menestysvalmentaja! Onnekseen hän tietää missä mennään, eikä näin ollen yleensä anna tarinankertojalleen valtaa. Kertomansa mukaan ääni hiljenee, kun hän on jatkanut työtään riittävän pitkään.

Kutsun omaa soimaavaa ääntäni soimariksi. Ensin en tiennyt sitä edes olevan olemassa. Kannattaa todella alkaa kuunnella ajatuksiaan. Vähintään yhtä tärkeää on kyseenalaistaa ne. Ei kaikkea kannata uskoa, ei varsinkaan omia ajatuksiaan =).

Olen kuullut monenlaisia vinkkejä siitä, miten tätä soimaria kannattaa puhutella. Aika hyvältä tuntuu vaihtoehto, jossa sanon sille: ”kiitos mielipiteestäsi”. Jatkan elämääni soimarista ja äänistä välittämättä. Yhä useammin jopa onnistun siinä.

Onnistumisen pointti ei siis näytä olevan siinä, mitä ääniä päässämme kuuluu, vaan siinä, miten niihin suhtaudumme. Taas yksi tekosyy vähemmän olla onnistumatta.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s