Hän ei koskaan moittinut meitä

Vaari haudattiin perjantaina. Netta, tyttäreni, muistaa vaarin ihmisenä, joka ei koskaan moittinut häntä. Vaari ei myöskään valitellut hänelle eikä minulle terveyttään eikä oloaan, vaikka rankkaa oli ollut varmasti jo pitkään. Sitä olisi minun puolestani voinut vähän valittaakin, mutta hän oli tehnyt omat valintansa.

Yllättäen viimeiseksi jääneellä käynnillämme vaari sanoi ystävällisesti hymyillen: tehän tulitte ajoissa ja nyt oikein etuajassa, ensimmäisen kerran. Huono tapamme on myöhästellä, mutta koskaan hän ei siitä numeroa tehnyt. Nyt sitten ilmaisi meille kiitoksensa. En tiedä mitä hän oli myöhästymisistämme tuuminut, mutta minulle tämä oli iso opetus.

Vaari ei juuri kaivellut menneitä. Emme puhuneet edes minun ja hänen poikansa erosta. Olimme tässä hetkessä. Vaari ei koskaan syyllistänyt Nettaa eikä minua mistään. Hän ei puuttunut tekemisiimme, ei arvostellut meitä millään tavalla. Hän ei painostanut, ei vaatinut, ei tuominnut. Ei edes siitä, että kävimme harvoin. Hän otti aina meidät molemmat kiitollisena ja iloissaan vastaan. Tulee oma ihana rakas taatani mieleen.

Aloimme tapailla vasta muutama vuosi sitten. Väliin oli jäänyt monta vuotta, mutta kun soitin ja ehdotin tapaamista, vaari oli heti täysillä mukana. Ensimmäisen yhteisen hetkemme jälkeen hän soitti ja sanoi: onnittelut, olet kasvattanut hienon tytön. Kiittelin ja sanoin, että kiitos sinullekin, ilman sinua ei olisi poikaasi ja ilman poikaasi ei olisi tätä tytärtä, juuri tällaisena kuin hän on. Se oli ihana puhelu, enkä unohda sitä koskaan, kuten ei varmasti Nettakaan. Onneksi prinsessa ja vaari saivat tavata toisensa vielä useita kertoja.

Vaari hyväksyi meidät täysin sellaisina kuin me olemme. Siitä on Netankin hyvä jatkaa.