Anteeksi – valitsen rauhan

Anteeksianto on vaikea asia, mutta se tekee niin hiton hyvää. Se vapauttaa. Se tuo rauhan.

Haluan sitä lisää. Haluan antaa anteeksi kaiken. Kunpa minulla olisi siihen riittävästi voimaa, nöyryyttä, rohkeutta ja luottamusta. Ja mitä kaikkea siihen nyt tarvitaankaan. Kunpa se viisas jumalainen puoli minussa antaisi oikeat vastaukset ja toimintamallit. Kunpa se viisas ääni ei enää hukkuisi sen pienemmän minäni alle. Sen pienen, joka pitää kovaa ääntä ja luulee tietävänsä kaiken. Se sanoo tilanteesta riippuen: Et voi antaa sille anteeksi. Näytä sille. Hän ei ansaitse anteeksiantoasi. Nyt on sen aika tietää, miltä tuntuu, kun… Aikaa on kulunut jo niin paljon että… Ei sellaista voi antaa anteeksi jne.

Minä en enää usko. Olen kuunnellut ja laulanut samoja lauluja vuosikymmenet. Nyt syötän kovalevylleni uutta kamaa. Tässä pari hyvää:

Yksi kaveri sanoi kerran: Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Toinen totesi, että se, etten anna anteeksi, on kuin joisin rotanmyrkkyä ja odottaisin rotan kuolevan.

Olen ihan paska!

Onko tuttu ajatus? Wayne W. Dyer kertoi, että päässämme pyörii yli 40 000 ajatusta vuorokaudessa. Suuri osa on täysin turhia ja tuhoisia. Tuhoisia niistä tosin tulee vasta, jos me uskomme niitä.

Menestysvalmentaja Michael Neill kertoo kirjassaan Feel Happy Now, että kun hän työskentelee mukavuusalueensa ulkopuolelle, hänen sisäinen tarinankertojansa innostuu. Eräänä päivänä Neill listasi huvin vuoksi kaikki työn keskeyttämiseen tähtäävät asiat, jotka ääni hänen päässään sanoi.

Haluan lopettaa: 4 kertaa
En osaa tehdä tätä: 6 kertaa
Inhoan tätä (bisnes, verkosto, elämä, minä itse): 12 kertaa
En ole tarpeeksi hyvä / En ole sen arvoinen / Olen huono jne.: 16 kertaa

Kyseessä on ammattimies, menestysvalmentaja! Onnekseen hän tietää missä mennään, eikä näin ollen yleensä anna tarinankertojalleen valtaa. Kertomansa mukaan ääni hiljenee, kun hän on jatkanut työtään riittävän pitkään.

Kutsun omaa soimaavaa ääntäni soimariksi. Ensin en tiennyt sitä edes olevan olemassa. Kannattaa todella alkaa kuunnella ajatuksiaan. Vähintään yhtä tärkeää on kyseenalaistaa ne. Ei kaikkea kannata uskoa, ei varsinkaan omia ajatuksiaan =).

Olen kuullut monenlaisia vinkkejä siitä, miten tätä soimaria kannattaa puhutella. Aika hyvältä tuntuu vaihtoehto, jossa sanon sille: ”kiitos mielipiteestäsi”. Jatkan elämääni soimarista ja äänistä välittämättä. Yhä useammin jopa onnistun siinä.

Onnistumisen pointti ei siis näytä olevan siinä, mitä ääniä päässämme kuuluu, vaan siinä, miten niihin suhtaudumme. Taas yksi tekosyy vähemmän olla onnistumatta.

Uusi kokemus kerran kuussa

Kuten olemme huomanneet, elämä menee todella helposti sitä samaa rataa. Teemme tuttuja juttuja ja ajattelemme samoja ajatuksia vuodesta toiseen.

Saatamme elää niin, että asiat muuttuvat vain, jos sattuu jotain, jolle emme mahda mitään. Edessä on tietyö, emmekä voi ajaa töihin sitä samaa reittiä, jota olemme vuosikaudet ajaneet. Työnantaja on lomauttanut meidät, joten meillä on yllättäen kolme viikkoa lomaa.

Kun asiat muuttuvat, me muutumme. Kun muutos on vielä oma valintamme, saamme siitä nopeasti monenlaista hyvää. Uudet kokemukset opettavat ja yllättävät. Ne antavat iloa, voimaa, rohkeutta ja uskoa omaan itseemme. Joustavuutemme kasvaa, kykymme sietää muutoksia ja vastoinkäymisiäkin paranee. Uudet kokemukset saattavat olla myös reitti johonkin aivan uuteen.

Pitämällä kiinni vanhasta saa sitä samaa. Halusin muuta, joten aloin ottaa uusia sivuaskeleita, enkä ole katunut. Miten on sinun laitasi?

Joku joskus ehdotti, että tee yksi uusi asia kerran kuussa. Sitä olen aika ahkerasti noudattanut. Suosittelen kaikille kaltaisilleni!

Tässä esimerkkejä uusista kokemuksista, jotka minä valitsin:

2008
Elokuu: Aloitin joogan ja kävin parissa erilaisessa meditaatio-tilaisuudessa.
Syyskuu: Aloin käydä laulamassa karaoke-baarissa.
Lokakuu: Ensimmäinen lokakuuni Lapissa.
Marraskuu: Kävin tapaamassa selvänäkijää.
Joulukuu: Otin vastaan ison lahjan lähes ventovieraalta. Sain asua hänen ihanassa mökissään Ylläksellä kolme viikkoa, käytännössä ilmaiseksi.

2009
Tammikuu: Olin risteilyllä kahdeksan nuoren aikuisen ystäväni kanssa (olen 45), päätimme asiasta ja lähdimme kolmen tunnin varoitusajalla.
Helmikuu: Avasin blogin.
Maaliskuu: Kävin AAL-ryhmän tilaisuudessa.

Jatkatko toimimattoman perheen perintöä?

Tiedätkö, että Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmiin ovat tervetulleita kaikki, joiden lapsuudenkodissa on ollut mitä tahansa häiriöitä. Näihin päiviin oletin, että toiminta on tarkoitettu nimensä mukaisesti vain alkoholistien aikuisille lapsille.

Ystäväni valaisi asiaa ja uteliaisuuteni heräsi. Kävin seuran nettisivut läpi ja varsinkin ongelmalista teki suuren vaikutuksen. Päätin kokeilla.

Takana on yksi tapaaminen, joten en tietenkään voi vielä varmaksi sanoa, onko AAL minun juttuni. Oli todella kiva käydä ja erittäin mielenkiintoista kuulla muiden tarinoita. Uskon jatkavani käyntejä.

Olen viime vuosina päässyt huikeasti eteenpäin. Lapsuus on kuitenkin jättänyt sen kokoiset jäljet, että tekemistä riittää. Olen kuullut monen arvostamani amerikkalaisen menestys- ja ihmissuhdevalmentajan nostavan AAL:ää esille, joten uskon, että sen toiminta on erittäin tehokasta. AAL-ryhmiin voi hakeutua missä kehitysvaiheessa ja minkä ikäisenä (aikuisena) tahansa.

Palvelu on maksutonta. Tosin pöydällä on lipas, johon kukin voi laittaa halutessaan jotain. Näillä tuotoilla hoidetaan teet ja tilavuokrat.

Oli uskomatonta huomata, miten yhteneväisiä ongelmia minulla on ollut ja edelleen on alkoholistien lasten kanssa. Toisaalta se on aivan ymmärrettävää. Meitä yhdistävät esimerkiksi hylkäämisen kokemukset, joita voi tulla lapsena niin monesta suunnasta. Minun kodissani oli muun muassa työholismia. Osa ongelmistamme on varmasti seurausta mahdollisesti jopa vaietusta, sukupolvien takaisesta alkoholismista. Ongelmat kun siirtyvät sukupolvesta toiseen, kunnes joku haluaa muutosta ja alkaa hoitaa itseään.

Väkivallasta valoon

Iltalehdessä oli juttu siitä, miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen.

Ajattelen, että ihminen ei koskaan anna toisen kohdella itseään huonommin kuin itse kohtelee itseään.

Väkivaltaisessa suhteessa molemmat aliarvioivat ja halveksivat itseään. Molemmat ovat uhreja ja saavat siitä jotain. Onko niin, että naiselle ei oman itsensä henkinen solvaus riitä, vaan hän tarvitsee toista satuttamaan itseään vielä enemmän? Molemmat uhrit tuntevat syyllisyyttä ja odottavat rangaistusta.

Mielestäni apu löytyy siitä, että ihminen alkaa haluta enemmän. Kun oman elämänsä ja ympäröivän maailman alkaa nähdä lahjana, haluaa antaa vastalahjan. Uhrilla ei ole voimia antaa mitään, vaikka kuinka haluaisi. Voimat ovat sen yhä pienenevän ympyrän ja valtapelin käytössä. Siinä on kaikki energia niin loppuun kulutettu, ettei ihme jos osa tasapainottaa vajetta esimerkiksi ruualla tai alkoholilla.

Jos saisin heiluttaa taikasauvaa, taikoisin meidät kaikki rakastamaan ja uskomaan itseemme. Ymmärtäisimme selkäydintämme myöten sen, että emme todellakaan voi antaa muille sitä mitä meillä ei ole. Kuten muistamme, lentokoneessakin laitetaan hätätilanteen sattuessa se maski ensin omalle naamalle ja vasta sen jälkeen lapsille.

Taikasauvani avulla me kaikki antaisimme itsellemme ja muille anteeksi, ihan oman hyvinvointimme vuoksi. Menneisyys on ohi. Voimme aidosti kiittää ja teoin ilmaista kiitollisuutemme, elämästä ja elämälle, keskittymällä vain tähän hetkeen. Olemme kaikki tehneet parhaamme. Kun voimat ovat olleet vähissä, on tullut tehtyä kaikenlaista. Eikös se ole näin ihan meidän kaikkien kohdalla?

Onneksi moni on alkanut hoitaa itseään ja luopunut siitä luulosta, että toista voisi – saati tulisi – muuttaa. Moni on saanut uuden elämän.

Haluatko nähdä enemmän hyvää?

Jossain vaiheessa minä aloin haluta. Löysin siihen hyvin yksinkertaisen keinon. Se on muuttanut minun ja monen muun maailman. Menetelmää ylistää myös miljardien omaisuuden luonut Oprah Winfrey, yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.

Ala kiittää. Kirjoita päivittäin, illalla tai aamulla, vähintään viisi asiaa, joista voit olla kiitollinen. Kun tätä tekee säännöllisesi, samalla tavalla kuin hoidat hampaiden harjauksen, tulokset ällistyttävät.

Jollekin voi alussa olla jopa vaikea löytää viisi asiaa, joista kiittää. Pian alkaa kuitenkin nähdä, että niitä on kaikkialla. Mihin ajatuksensa keskittää, sitä tosiaan saa lisää. Hyvät asiat hoitavat mielen lisäksi kroppaa. Hyvä olo rentouttaa kaikin puolin.

Teen itse harjoituksen iltaisin. Uskon, että kun näin kiittelen ennen nukkumista, niin nukunkin paremmin. Myös uneni ovat muuttuneet. Olen niissä yhä harvemmin hämmentynyt tai peloissani. Arvelen iltapuuhallani olevan keskeinen vaikutus tähänkin. Taas yksi kiittämisen aihe lisää =)

Ehkä kuitenkin kaikkein upeinta on se, että hyvä ruokkii hyvää myös ihan käytännössä. Sitä alkaa useammin hymyillä ohikulkijalle ja tarjota apua sitä tarvitsevalle. Kun antaa hyvää, saa hyvää. Kehä pyörii. Ihmeiden oppikurssissa sanotaankin hienosti, että antaminen ja saaminen ovat sama asia.

Olen viime aikoina vähän fuskannut. En kirjoita kiitoslistaa, vaan hoidan harjoituksen ajatuksissani tai ääneen. Kirjoittaminen on kuitenkin varmasti tehokkain keino, ja sillä tavalla kannattaa ilman muuta ainakin aloittaa. Mistään kuuriluonteisesta hokkuspokkuskonstista ei ole kysymys, ainakaan minun kohdallani. Jos menee monta päivää, että en tee harjoitusta, kiittämättömyyteni lisääntyy. Se taas näkyy muun muassa niin, että olen negatiivisempi ja epävarmempi.

Epävarmuudesta tuli mieleeni, että kun huomaa miten paljossa hyvää sitä loppujen lopuksi kylpee, se lisää varmuutta siitä, että elämä todellakin kantaa, minuakin. Tulee turvallisempi ja luottavaisempi olo. Se jos mikä rentouttaa. Rohkeus lisääntyy ja pääsee nopeammin yli tilanteista, joissa asiat eivät menneet niin kuin halusin.

Kiitollisuusharjoitusta voi tehdä kuka vain. Hän, jolla on paljon kiitettävää tai hän, jolle ei nyt just tule mitään mieleen. Viimeksi mainitulle annan muutaman vinkin.

Kiitos kevään tulosta. Kiitos linnun laulusta. Kiitos, että soitin äidille. Kiitos kassaneidin hymystä. Kiitos ruuasta. Kiitos työkaverin tuesta. Kiitos että olen niin hyvässä kunnossa, että voin tehdä lenkin. Kiitos siitä, että päätin lähteä lenkille. Kiitos, siitä että avasin oven naapurin mummolle. Kiitos, että pesin pyykit. Kiitos, että annoin aikaa itselleni. Kiitos siitä, että minulla on katto pääni päällä tänään.

Erikoisinta kiittämisharjoituksessa on se, että kun tätä aikansa tekee, lähes kaikesta voi kiittää. Uskomatonta mutta totta!

Vaari kuoli eilen

Toissapäivänä lopettelin kirjoitukseni kysymällä, että ehkä kuolema ei ole loppu, vaan jonkin uuden alku. Eilen sain tiedon tyttäreni Netan vaarin kuolemasta.

Runsas viikko sitten laskiaissunnuntaina kävimme yhdessä vaaria moikkaamassa. Emme mitenkään aistineet tulevaa, sillä hänellä oli asioita kesken ja työn alla, muun muassa taulun maalaus. Toisaalta keho kävi kyllä kovilla, keuhkot olivat erittäin huonossa kunnossa. Hän ei valittanut.

Huumoria heittelimme ja sitten jossain välissä satuin kysymään, onko sinulla haaveita. Vaari vastasi ei, mutta toiveita kyllä. Mitä toivot meiltä, kysyin. Toivon teille kaikkea hyvää elämässä, sanoi hän. Tarkoitin, että mitä toivot meiltä, jatkoin. Hän sanoi, no juuri tällaisia juttuja: te tässä nyt ja tämä kukka, jonka toitte. Se oli myös hienoa, kun tulit yllättäen ja toit sen ristikkolehden ja se kun sain Netalta Pariisista kortin. Tällaiset pieneltä vaikuttavat asiat ovat minulle todella suuria, hän sanoi.

Tässä on se perintö, jonka uskon vaarin meille jättäneen. Siinä tilanteessa tuskin vaari itse, emmekä Netta ja minä ainakaan, ajatelleet, että tuon vanhan miehen yksinkertainen ja lämmin viesti oli viesti kaikkien yksinäisten ja vanhusten puolesta. Miksei myös lasten tai kenen tahansa. Pienet asiat ja aikaa, muuta en kaipaa.

Tunnen suurta iloa siitä, että minulla oli lapseni isänisän eli entisen avomieheni isän kanssa mutkattomat välit. On tosi ihanaa, että Netta näki vaarinsa ihan juuri. Kun rakas taatani, minun isoisäni, kuoli yllättäen vajaa 16 vuotta sitten, tunsin pitkään syyllisyyttä siitä, että en ollut käynyt häntä katsomassa lähipäivinä, vaikka asia oli ollut monta kertaa mielessä.

Netan fiiliksistä tiedän aika vähän. Kerroin hänelle asiasta puhelimitse aamulla, hän on matkalla Malesiassa. Olemme päivän aikana vaihtaneet muutaman tekstarin, illalla kuulen lisää. Toivon, että hän nostaa auringonlaskun aikaan rannalla maljan vaarille. Toivottaa hänelle kaikkea hyvää ja kiittää siitä, että vaari oli hänen vaarinsa ja muistuttaa, että sellaisena myös aina pysyy hänen sydämessään.

Kliseinen kommentti tämäkin, mutta täyttä totta: vaari haluaa Netan nauttivan. Toivon, että hän tekee niin. Onkohan meillä taipumus ajatella, että kun läheinen on kuollut, meidänkin pitää tappaa jotain itsestämme? Ainakin joksikin aikaa, vaikkapa se ilo tai yhteys toiseen ihmiseen?

Vaarilla on nyt kaikki hyvin, miksi ei saisi olla meilläkin? Kiitos vaari!