Sohvaperunasta liikkujaksi visualisoinnin avulla

Osallistuin pari vuotta sitten yritysjohdolle suunnattuun luovuuskoulutukseen. Sen veti kaksi jenkkiä, jotka heti alkuun kysyivät, Kuinka moni teistä on joskus muuttanut jonkin toimintatapansa. Kaverit saivat mitä tilasivat, monta kättä ei noussut.

Meillä on tapana jatkaa samoja tapoja, vaikka ne olisivat toimimattomia tai haitallisia. Usein olemme valmiita muutokseen vain pakon edessä.

Minusta tuli liikkuja nelikymppisenä. En pitänyt koululiikunnasta eikä urheilu muutoinkaan koskaan kiehtonut. Tykkäsin kyllä jo lapsena käydä marjassa ja sienessä, joten sen sortin hyötyliikuntaa harrastin.

Tiedostin liikkumisen ja ulkoilun merkityksen, niinpä aloitin usein lenkkeilyn ja kävin innoissani muutaman kerran ja sitten se taas jäi. Näin mentiin monta kierrosta kolmen ja neljänkympin välillä.

Kunnes kaikki muuttui. Kävelen vähintään viisi kertaa viikossa. Se on minulle nautinto. Viisi vuotta on takana. Nykyisin myös hölkkään.

Muutos on mielikuvieni ansiota. Mikään muu ei muuttunut. Olin kuullut mielikuvaharjoituksista, mutta siinä vaiheessa liitin ne huippu-urheiluun. Kun minulta kysyttiin, miten onnistuin, en osannut sanoa. Meni jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, että se oli ajatteluni ansiota. Olin jotenkin vaistonvaraisesti alkanut harjoittaa jotain, joka on ihan oikea menetelmä ja vieläpä erittäin tehokas.

Olin aina nauttinut lenkillä olosta ja lenkin jälkeisestä hyvänolon tunteesta, mutta se lähtö oli vaikea pala. Televisiolla ja sohvalla oli aivan mieletön vetovoima ja miten monta kertaa ne valitsinkaan. Pikkuhiljaa irrottautuminen niistä kävi helpommaksi ja helpommaksi.

Tein nimittäin omia elokuvia, joita katselin aina ennen lenkkiä. Niissä oli kuvia puista, kukista, lumesta, lehdistä, tuulen tuiverruksesta ja vaikka mistä vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikojen vaihtelu olikin suuressa roolissa filmeissäni, sillä halusin nähdä jatkuvan muutoksen. Kuvittelin mielessäni tuoksut ja tunteet. Näin koirani innon ja ilon. Tunsin miten nautin luonnon rauhasta ja energiasta. Ja herkuttelin tunteella, jonka koen kotiin tultuani.

Minulla ei ole ollut ylipainoa, paitsi kerran parikymppisenä kun söin USA:ssa koti-ikävääni runsaat kymmenen lisäkiloa kolmessa kuukaudessa. Jos minulla olisi ollut tarve laihduttaa, olisin varmaan käsikirjoittanut elokuvaani myös sen osan, jossa olen juuri sopivan kokoinen. Miten hyvältä näytän, miltä se tuntuu, miten liikun ja mitä teen.

Visualisointi on todella vahva työkalu tavoitteiden saavuttamisessa. Stä voi käyttää asiassa kuin asiassa. Tätä taitoa kannattaa opettaa myös lapsille, joilla on muutoinkin vilkas mielikuvitus. Jos he pyörittävät kauhuleffoja tai muita ikäviä tarinoita, niin mikä voimavara se olisikaan, kun osaisivat lennosta vaihtaa nauhan.

Minä lähden nyt lenkille! Ajatuskin herättää hymyn huulille. Mikä nautinto on päästä ulos ja tuntea sadepisarat kasvoilla.