Vein yöllä koiran ulos. Aulassa tuli vastaan humalainen pariskunta. Pepe tervehti naista, mutta juoksi hädissään karkuun miestä, joka yritti ystävällisesti lähestyä sitä. Se on erikoista käytöstä Pepeltä.
Viisitoista minuuttia myöhemmin kuulin mieletöntä raivoa ja kovaa paukuttelua pariskunnan asunnosta. Sitä jatkui ehkä tunnin ajan. Mies siellä ulvoi. Pepe ilmeisesti heti vaistosi kaverin piilossa olevat fiilikset.
Pepe, kuten monet muutkin koirat, suhtautuu varauksella humalaisiin. Hiprakkakin riittää herättämään koiran epävarmuuden. Koira on viisas. Ihminen, joka on kännissä, vaikka pienessäkin, ei ole kotona. Jo pelkästään se, että huomiokyky on heikentynyt tarkoittaa, että luotettavuus on kysymysmerkki.
Me haluamme luottaa toiseen ihmiseen. Se voi olla meille lähes pakkomielle. Se vie kykymme käyttää vaistojamme ja halun nähdä selvätkin merkit. Taudin kuvaan kuuluu, että me pelkäämme luottaa. Ennen pitkään saamme todennäköisesti sitä mitä tilasimme. Hän käy vieraissa, käyttää rahaa väärin, sanoo pahasti tai mitä sitten pelkäsimmekään. Huomiomme on tietoisesti tai alitajuisesti vain hänessä tai siis nimenomaan siinä, mitä hänestä ajattelemme. Hän on varmaan samanlainen kuin exäni. Kohta hän varmaan toimii, kuten viimeksi. Kaikki miehet ovat samanlaisia. Ei kai hän vain nyt…
Luottamuksessa on ennen kaikkea kyse itsestä. Luotanko itseeni? Hyväksynkö itseni? Olenko itselleni uskollinen? Jos vastaus edellisiin kysymyksiin on kyllä, mikä hätä minulla voisi olla?
Voiko sinuun luottaa -kysymys kannattaa esittää nimenomaan itselle. Me ajattelemme usein, että luottamuskin tulee ulkoa. Haluamme kuulla toisen sanovan, että voit luottaa minuun. Olen sinulle aina uskollinen. Me haluamme kuulla nuo sanat enemmän kuin mitään muuta. Sitten jotain tapahtuu ja me loukkaannumme. Näytelmä saa alkaa.
Kuka on pettänyt kenet, jos odotan työriippuvaisen alkavan tehdä vähemmän töitä? Entä silloin kun odotan kaverin, joka ryyppää, alistaa, valehtelee jne. muuttuvan?
Sinä lupasit, sinä lupasit. Siinä pieni lapsi itkee tai huutaa. Se on lapsuudesta lähtevä kaava, jota me nyt aikuisina vailla järjen hiventä toistamme.
Lupauksen antaja on voinut olla vilpitön. Hänkin on taas pettänyt itsensä. Hän haluaa antaa hyvää, varsinkin sinulle, mutta sitten kävi taas niin. Hän on sydämestään hyvä ihminen, mutta ei ole vielä valmis muuttumaan. Kysymys on hänen ongelmastaan. Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Jokainen kulkee täällä oman tiensä ja omaan tahtiinsa. Tämän ymmärtäminen on järisyttävä kokemus.
Sille, joka on valmis muutokseen, taas minulle kävi näin -ajatus on suuri mahdollisuus. Se kannattaa ottaa kiitollisuudella vastaan. Se kertoo missä on kehittämisen paikka.
Me saamme näitä oppimispaikkoja kunnes opimme. Mitä voimme oppia häneltä? Miksi vedimme puoleemme toisiamme? Mitä yhteistä meillä on? Kyvyttömyytemme asettaa rajamme, hyväksyä itsemme, ilmaista tunteitamme? Tapamme ottaa asiat henkilökohtaisesti, riistää vapautta tai olla olosuhteiden vankeja? Pyrkimyksemme muuttaa toista, syyttely, tuomitseminen, pelko, ahdistus jne.?
Jos joku pettää luottamukseni, se ei ole paha asia. Jos haluan ottaa vastaan, saan paljon. Siinä on ajatusteni tarkistamisen ja uusien valintojen paikka. Tämä on mielestäni viisas tapa ajatella jo sen vuoksi, että emmehän me koskaan voi kontrolloida toista ihmistä. Ja tuskin me sitä oikeasti sydämestämme haluaisimmekaan.
Tuskin meitä rassaa se, että joku petti. Meitä satuttaa se, miksi petin itseni, miksi luotin, miksi valitsin hänet. Tämän voi ajatella toisinkin päin. Kaikkien näiden ihmisten avulla meillä on mahdollisuus kasvaa. Ehkä meitä harmittaa sekin, miksi emme oppineet nopeammin.
Kaikella on tarkoituksensa.
Olin lähes kymmenen vuotta ensimmäisessä pitkässä liitossani. Varsinkin viimeiset vuodet olivat tosi rankkoja. Tyttäremme oli yksivuotias, kun muutimme erillemme. Jos suhde olisi päättynyt paljon aiemmin, minulla ei olisi rakasta tytärtäni. Miten paljon olenkaan saanut ja oppinut sekä tyttäreltäni että hänen isältään. Ja mitä kaikkea vielä saan ja mitä kaikkea voin sen myötä vielä antaa. Samoin kuin tyttäreni, hänen läheisensä ja mahdolliset jälkeläisensä, mitä kaikkea he mahtavatkaan antaa ja saada. Kaiken tarkoitus ei välttämättä selviä saman tien saati yhden elämän aikana.
Uskon, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin.
Lenitan juttuja 