Vihalla pääsee, mutta minne?

Vihaan näitä läskejä, inhoan tätä ihraa. Näillä sanoilla ja ajatuksilla moni aloittaa laihdutuskuurin. Julistan sodan itseäni vastaan, tuo kaikki rasvahan on osa minua. Miten voisin pärjätä tässä taistelussa? Meillä on tästä paljon esimerkkejä, jos ei itsellämme niin ainakin ympäristössämme. Läski usein jopa lisääntyy. Voittajiakin on, laihdutusbisnes yksi suurimpia.

Tämä duuni on ihan syvältä. Inhoan tätä työtä, pomoa ja näitä ihmisiä. Kuinka moni on ponnistanut tällä ajattelutavalla elämänsä duuniin? Jos työpaikan vaihto on onnistunut, mikä on saavutus sekin, miten usein kaveri on saanut lisää sitä samaa paskaa? Taas minulle kävi näin -tyyppisesti.

Vihaan sitä jätkää. En halua enää koskaan nähdä silmissäni sitä muijaa. Se pienempi minä meissä uskoo, että pääsemme kaverista eroon vain vihaamalla, inhoamalla ja halveksimalla häntä. Me jätämme hänet vihaspäissämme tai teemme hulluja juttuja, jotta hän menettäisi malttinsa ja jättäisi meidät. Mitä siitä seuraa? Kuinka moni on palannut yhteen ja eronnut moneen kertaan. Me voimme myös mielessämme tehdä eroa, ottaa etäisyyttä, kylvämällä pikku hiljaa inhoa ja vihaa toista kohtaan, jopa häntä, joka nukkuu vieressä. Mitä me silloin annamme itsellemme? Millaista elämää elämme? Kuinka moni meistä on löytänyt itsensä samanlaisista tilanteista yhä uudelleen, vaikka se toinen osapuoli olisi vaihtunut?

Inhoan tätä elämää. Elämäni on yhtä paskaa. Tämä on myös sen luokan tilaus, että ihan varmasti sanoja saa lisää samaa.

Minä olen paska. Minusta ei ole mihinkään. Inhoan itseäni. Haluan ihanan puolison. Miten olet nähnyt tämän yhtälön toimivan?

Edellä esittämäni esimerkit, ainakin osa niistä, ovat ihan itsestään selviä, eikö vain? Siihen nähden on erittäin mielenkiintoista, että juuri tuolla tavalla moni meistä elämäänsä elää, vai mitä? Emmekös me ihmiset ole ihan hulluja? Mielestäni tästäkin näkee sen, että teemme parhaamme, mutta toimimme jotenkin vanhojen toimimattomien uskomusten ja mallien varassa ja vankeina. Tiedostamattamme sitä itse, ja toisaalta, emme tiedä mitä muuta tekisimme, koska nämä ovat ne ainoat mallit, jotka olemme oppineet.

Oletko tyytyväinen siihen mitä sinun elämässäsi tapahtuu? Jos haluat muutosta, se on mahdollista. Vanhat ajatukset ja toimintatavat tuovat samaa vanhaa. Muutos edellyttää siis sitä, että sallit ajattelutapasi muuttuvan ja alat toimia uusilla tavoilla.

Niin kauan kuin meitä ärsyttää joku tai jokin, se ei tuo eikä suo meille rauhaa. Rauha tulee siitä, että päästämme irti. Hyväksymme kaiken sen mikä on, olipa kyse sitten läskeistä, kaverista tai meistä itsestämme. Tiedostamme, että päässämme liikkuu ihan hassuja jopa tuhoavia ajatuksia, mutta emme välitä niistä.

Alamme kuunnella sitä viisaampaa minäämme. Sitä joka tietää, että kaikki on hyvin ja me olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme. Jos meillä ei ole yhteyttä tähän viisaampaan minäämme, löydämme sen hiljentämällä tahtiamme, hiljentymällä ja kuuntelemalla.

Tapahtuu ihmeitä. Uusia ovia aukeaa ja vanhoja sulkeutuu. Elämä alkaa rullata ja maistua yhä paremmalta. Läskit sulavat ja ihmissuhteet kukoistavat – me kukoistamme. Maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. 😉

Ho’oponopono

Tyttärelläni oli tänään tentti. Saatoin hänet autolla yliopistolle. Etsimme tosi pitkään parkkipaikkaa. Oivalsin ajatusteni pyörivän sitä rataa, että ei täältä paikkaa löydy. Kerroin Netalle asiasta ja sanoin, että nyt saamme paikan, ja jos emme, se on ok. Harjoitin tietoisesti vetovoiman lakia. Kerroin universumille mitä haluan, mutta päästin irti niin, että kaikki on hyvin, kävi miten kävi. Ei mennyt kuin pari minuuttia ja löysimme paikan.

Teimme yhdessä pienen kävelyretken, minkä jälkeen minä lähdin kävellen kylille ja kotiin. Auto jäi Netalle. Kävin asioilla, ostin ruokaa ja suuntasin kämpille. Matkalla tajusin, että kotiavain jäi autoon. Salamannopeasti muistin Ho’oponoponon. Niinpä aloin itsekseni hokea Thank you. I love you.

Ho’oponopono on menetelmä, joka pitää tiukassakin tilanteessa pinnalla. Sen sijaan, että alkaisin sättiä itseäni tai muita, menettäisin malttini ja voimani, pidän itsestäni huolta Ho’oponoponon avulla. Toistamalla lauseita thank you, I love you olen rauhallinen ja kiinnostunut siitä, mitä minulle tapahtuu. Alan ajatella, että tapahtuma on minulle tarkoitettu ja se opettaa minulle jotain. Kykyni ratkaista ongelmia ja vuorovaikuttaa ihmisten kanssa on tässä tilassa aivan eri luokkaa, kuin siinä vaihtoehtoisessa, vanhassa, josta minulla on vuosikymmenten kokemus =)

Ho’oponoponoa voi hyödyntää vaikka missä. Ensimmäisen kerran käytin sitä, kun sain ylinopeussakon. Mitä hyötyä on murehtia asiaa, johon ei voi vaikuttaa? Miten turhaa on ajatuksin lyödä itseä ja mahdollistaa negatiivisen fiiliksen kehä? Kokeile Ho’oponoponoa, kun kohtaat haastavan ihmisen tai haluat saada asiat rullaamaan paremmin.

Kävelin kotiin, minulla ei ollut kännykkää. Pyöritin mielessäni Thank juuta ja love juuta. Olin hyvällä mielellä ja päästyäni pihalle mietin, mitä teen kunnes joku tulee ja avaa oven. Aloin tehdä joogan tapaisia liikkeitä ja hyräillä biisejä. Odottaminen ei ollut laisinkaan tylsää. Pari kertaa kävi mielessä, että nyt voi sulaa kauppakassissa. Voi voi =)

Pian joku talon asukkaista tulikin ja lainasi kännykkäänsä. Saimme huoltomiehen paikalle, ja avauskulukin oli näin päiväsaikaan kohtuullinen. Odotan likkaa kotiin ja alan valmistaa meille herkullista lounasta – yhtä kokemusta rikkaampana. Thank you. I love you.

Tavataanko?

Olet tervetullut Olet sitä mitä ajattelet -valmennuksiini

Maanantaina 25.5. Porin Taidemuseo, järjestää Satakunnan Puutarhaseura ry., vapaa pääsy
Maanantaina 1.6. Operaatio Toivo, Turku, 15 euroa / osallistuja
Keskiviikkona 3.6. Akun tehdas, Ylöjärvi, vapaa pääsy

Tervetuloa!

Kaikki tilaisuudet alkavat kello 18. Jos ole tulossa, toivon, että ilmoitat siitä minulle. Annan tietysti meilelläni myös lisätietoja. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostitse: lenita.lehtonen@junita.fi

Positiivareilla oli tänäänkin mahtava aamun ajatus:
Ajatus, hyvä tai paha, muuttuu teoksi ja aikaa myöten tottumukseksi – se on elämän laki. Minkä elät ajatusmaailmassasi, sen huomaat ennemmin tai myöhemmin toteutuneeksi elämässäsi.

Oikein ihanaa viikonloppua!

Lenita

Hyvää lomaa pikkuinen!

Moni tekee numeron numeroista tai muista arvosanoista. Ehkä jossain vielä jaetaan rahaa, hymyä ja huomiota onnistumisen mukaan.

Jokainen pieni ihminen on tehnyt parhaansa. Aina. Ihan niin kuin me aikuisetkin olemme ja teemme vastakin. Tiedämme ehkä järjen pystyvän parempaan, mutta voi olla, että kyse on ollut muista resursseista. Voimat ovat niin iso asia oppimisessa. Ilo, innostus ja uteliaisuus auttavat kummasti.

Kuulin tutkimuksesta, joka tehtiin itsemurhan tehneistä nuorista. Siinä tutkittiin näiden nuorten tuottamia materiaaleja. Yhteistä oli riittämättömyyden tunne ja kova paine. Mitä jos keskiverto olisi sittenkin riittävä? Sitä paitsi paineessa on vaikea onnistua. Paine vaan kasvaa ja kasvaa, kunnes… Hommat tosiaan sujuvat ja rullaavat paremmin innostuksen ja ilon ympärillä.

Minun siskoni oli meistä se välkky. Hän sai aina paremmat numerot. Isä vertaili meitä jatkuvasti, niin minä koin. Ei isä varmasti ymmärtänyt mitä teki, eikä minulla näin ollen ole mitään syytä kantaa asiasta kaunaa. Eikä kaunasta muutoinkaan olisi muuta kuin haittaa.

Arvelen kuitenkin, että isän toimintatapa vaikutti minuun monin tavoin. Tunsin itseni huonoksi. Vertasin itseäni muihin, ja lapsena se vaikutti varmasti sisarussuhteisiimme. Meillä jaettiin myös rahaa. Sitä sai se, joka saavutti isän määrittelemän tason. Minä en siihen yltänyt. Minulla on ollut hyvin ristiriitainen suhde rahaan, enkä vieläkään ole sen kanssa sinut. Vertaamisestakaan ei hyvää seuraa. Itselleni jäi päälle sekin. Olen alentanut ja ylentänyt itseäni vertailemalla muihin. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että minun erinomaisuuteni on minussa. Se löytyy minusta, kunhan annan itselleni aikaa ja rakkautta.

Jos minä nyt tekisin numeron tyttäreni koulun päättymisestä, tekisin sen ihan vain siitä. Hänestä, yhden jakson päättymisestä ja loman alkamisen ilosta. Osallistuisin siihen riemuun, jota hän kokee. Osallistuisin siihen suruun, jota hän tuntee. Kuuntelemalla ja tukemalla. Jos pikkuiseni kokee epäonnistuneensa, häntä pelottaa. Se voi näkyä monella tavalla. Miten paljon hyväksyntääni ja rakkauttani hän silloin tarvitseekaan. Kannattaa muistaa, että kukaan ei soimaa meitä yhtä paljon kuin me itse. Näin käy myös siellä pienen päässä.

Eräs tuttavapariskunta vie lapset kahvilaan tai ravintolaan joka vuosi päättäjäispäivänä. Minusta se on hienoa. Juhlitaan tekemällä sitä mistä lapset tykkäävät. Mennään vaikka elokuviin tai uimaan. Tämän ei tarvitse päättyä, kun lapset tulevat tiettyyn ikään tai koulut on käyty. Lapset ovat aina lapsiamme, juhlan arvoisia. Keksimme varmasti hyviä juhlan aiheita ympäri vuoden. Sitä paitsi nämä juhlat me muistamme kiitollisina vielä kiikkustuolissa.

Miten ihanaa on alkaa loma, kun me olemme sydämestämme mukana ajatuksella, että KAIKKI ON HYVIN. SINÄ OLET IHANA ja MINÄ RAKASTAN SINUA. Paljon, hyvin, hyvin paljon ja ikuisesti!

30 päivää ilman

Minulla on edelleen kova eli jotenkin pakonomainen tarve neuvoa – auttaa. Olen tietoisesti työstänyt asiaa jo jonkin aikaa. Onneksi en sentään enää jakele neuvojani tarjoilijoille ja muille asiakaspalvelijoille. Tein sitä paljon.

Homma karkaa yhä käsistä välillä ystävien ja tuttavien kanssa. Ystävyys, ystävällisyys, ei ole neuvomista, paitsi silloin kun neuvojani kysytään. Haluan nähdä kykenenkö todella luopumaan tästä ominaisuudestani ja vielä kiinnostavampaa on, mitä tulee tilalle. VAU!

Koska asia on minulle nyt erityisen tärkeä, päätin ottaa 30 päivän kuurin. Se tarkoittaa, että kiinnitän asiaan erityistä huomiota, vältän neuvomista 30 päivää ja samalla nautin tästä seikkailusta. Katselen sivusta, mitä se minulle tekee ja miltä tuntuu. Miten se vaikuttaa yhdessäoloon ihmisten kanssa. Olen innoissani kokeilusta, sillä tällainen hallitsematon käyttäytyminen syö voimiani.

Olen luopunut monista asioista ja tehnyt luopumista eri tavoin. Moni tapa tai asia on jäänyt ihan itsestään seurauksena jostain muusta muutoksesta. Viime syksynä olin kolme kuukautta kokonaan ilman alkoholia. Se oli kiva kokeilu. Kävin sinä aikana usein baarissa laulamassa karaokea. Rahaa säästyi ja olin aina seuraavana päivänä urheilukunnossa.

Runsas vuosi sitten lopetin kahvin. Päätin vain kokeilla, ilman painetta. En ole sen päivän jälkeen kaivannut kahvia. Olin riippuvainen eräästä nenäsuihkeesta useita vuosia. Runsas vuosi sitten lopetin sekin. Se kävin hyvin helposti. Se oli jopa hämmentävän helppoa. Onnistuin näissä varmaan juuri siksi, että minulla ei ollut paineita. Minun ei ollut PAKKO onnistua, päästä mihinkään. Elin vain sitä ja kutakin hetkeä.

Siitä on muutama vuosi kun tajusin, että jotkin asiat joita teen, ovat verrattavissa nopeaan känniin. Ensin on tosi kivaa ja jonkin ajan kuluttua erittäin huono olo sekä kropassa että mielessä. Selän takana puhuminen, juoruilu ja vahingonilo ovat tällaisia – minulle. Toinen mielikuva, jota usein käytän, on ilmapallo. Se sellainen ruttuinen, jossa ei ole yhtään ilmaa. Aloin kokea, että puhuttuani pahaa muista olin kuin tuo ruttuinen ilmaton pallo. Tajusin antavani voimani pois. Pelkkä tiedostaminen auttoi muutokseen tässä asiassa.

Kuulin eilen Wayne W Dyerin kertovan, että hän on 30 päivää ilman sokeria. Kun hän pohti moisen kokeilun aloittamista, hänelle tuli mieleen monta syytä miksi ei voi luopua sokerista. Hän on kirjoittanut tekosyiden lopettamisesta kirjankin. Minä taidan kokeilla seuraavaksi suklaata. Se on minulle kuin alkoholi alkoholistille. Jos sitä on kämpässä, se on syötävä.

Ajattelen, että kaikki sellaiset asiat ja tavat, joihin olen samaistunut tai riippuvuussuhteessa, ovat etäisyyden ottamisen arvoisia. Näitä ovat sellaiset asiat, joita minun on pakko tehdä tai saada. Minun on pakko auttaa häntä, pakko ajatella sitä, pakko saada kahvia, pakko valittaa, pakko katsoa tämä tv-ohjelma jne.

30 päivän testauksessa ei ole kyse mistään tipattoman tammikuun kaltaisesta katumus- tai ylimenokuukaudesta. Suosittelen testausta niille, jotka haluavat seikkailla ja nautiskella matkasta. Tämä on löytöretki itseen. Kun horjumme, kannustamme itseämme, emme moiti. Tämä on peli ja leikki, jonka tulokset voivat olla ihmeelliset.

Eikä tässä tarvitse aloittaa suurilla panoksilla. Jos koet, että sinun on pakko vastaanottaa, lukea ja kantaa ulos ilmaisjakelulehtiä, testaa kuukausi, onko se totta. Voit koska vaan napata sen ei ilmaisjakelua -lapun pois luukusta ja elämä jatkuu vanhaan malliin. Neuvoo hän, joka haluaa päästä eroon neuvomisesta =) Olen kyllä ihan tosissani, mutta tämä blogi ja työni ovat niitä paikkoja, joissa neuvominen ovat ok.

Ei jättää hämmentäviä jälkiä

Ei saa mennä kalliolle, älä mene ruohikkoon, siellä voi olla käärme. Nautin olostani ihanassa kevätauringossa meren rannalla, kun taakseni tulivat istumaan isä, äiti ja pieni tyttö.

Tytöllä ei ollut juuri yhtään liikkumavaraa. Neiti ei ollut vilkas, mieluummin hyvin rauhallinen. Siitä huolimatta ei ja älä olivat tiuhaan toistuvat sanat. Rauhallisia vanhemmat olivat vain kun tyttö istui kiltisti paikoillaan. Isälle oli tärkeää saada kuva äidilleen pusun poskelle moiskauttavasta tytöstä. Kun homma ei oikein pikkuista kiinnostanut, vetosi isä ensin äidin tunteisiin ja kun sekään ei tuottanut tulosta, hän lupasi palkkioksi pususta karkkia. Johan alkoi yhteistyö sujua.

Taas tuli Raamattu mieleen ja sieltä sanat: Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Itse olen äitinä tehnyt paljon, paljon asioita, jotka olisin totta vieköön voinut tehdä toisin. En siis väitä olleeni yhtään parempi.

Otin tapahtuman esille siksi, että minua kiinnostavat sekä rajat, jotka olemme ympärillemme rakentaneet, että usein erikoinen suhteemme ei-sanaan. Me emme uskalla epäonnistua, joten emme edes yritä. Me emme uskalla kysyä, koska emme välttämättä saa haluamaamme vastausta. Me emme ota riskiä, koska jotain yllättävää saattaisi sattua. Kun jokin menee toisin kuin odotimme, me syytämme joko itseämme tai muita.

Vain tekemällä voimme onnistua. Kysymällä saamme mitä haluamme, kunhan kysymme riittävän monelta. Kokeilemalla opimme. Vastoinkäymisistä vahvistumme. Vanhempamme tekivät parhaansa. Eivät he osanneet ajatella, että heidän hyvää tarkoittava suojelunsa estäisi meitä aikuisina elämästä. Pitäisi meidät kiinni tutussa ja näennäisesti turvallisessa.

Mieleeni tulevat Reino Helismaan upeat sanat: Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen.
:

Päivällisellä exä ja nykyinen

Meillä oli mukava ilta. Söimme yhdessä poikien kanssa. Paikalla olivat Netan ja minun lisäkseni Netan exä ja nykyinen poikaystävä.

Meillä eletään sovussa entisten kanssa. Olen siitä tosi onnellinen. Se säästää niin helkkaristi voimia ja tuo ihan mielettömästi iloa. Netalla on ollut kolme pidempää suhdetta, ja jopa minulla on ilo olla edelleen näitten ihanien miesten ystävä.

Itselläni on ollut kaksi pidempää eli lähes kymmenen vuoden suhdetta. Pidän molemmista miehistä. Netan isän kanssa en ole usein tekemisissä ja yhteydenpitomme liittyy lähinnä Nettaan tavalla tai toisella. Kyllä ne erovaiheet olivat hankalia ja välillä oli rajuakin riitaa. Vuosi vuodelta tilanne on parantunut ja nykyisin kaikki on oikein hyvin. Netalla on isän kautta ihanat sisarukset ja hyvä suhde isän puolisoon.

Mitä armollisemmin aloin nähdä itseni, sitä armollisemmin näin hänet. Ihaninta tässä on se, että mitä myönteisemmäksi ja kunnioittavammaksi suhtautumiseni lapseni isään on muuttunut, sitä lähemmäksi olen päässyt lastani. Tie lapsen sydämeen kulkee oman itsemme ja läheistemme hyväksymisen kautta.

Sitten minulla on se toinen mies, se toinen pitkä suhde. Me olemme läheiset ystävät. Meillä on kivaa ja teemme yhdessä töitäkin. Näemme aika harvoin, mutta soittelemme sitäkin useammin. Parisuhteemme päättäminen oli oikea ratkaisu. Nyt meillä on toisemme.

Tulen täysin erilaisesta maailmasta. Isä ja äiti erosivat kun olin 15-vuotias. Isä ei ole koskaan sen jälkeen mahtunut samaan tilaan äitini kanssa. Se vaivasi minua vuosikymmenet, itkin ja kirosin. Eipä onneksi vaivaa enää. Jokainen tekee omat valintansa, minä nautin nyt omistani.