Syöpä saa naurattaa

Olen saanut viime aikoina syöpäuutisia aiempaa enemmän. Joka kerran tieto on yllättänyt minut, ja olen kokenut sellaisen en kestä /ei ole totta -paniikkiolon.

Erikoista ja uutta tässä on se, että tuo epätoivon tunne on mennyt nopeasti ohi. Ajattelutapani on muuttunut, minä olen muuttunut. En silti voi varmaksi tietää, mikä olisi tilanne, jos tyttäreni sairastuisi tai minä itse. Uskon kuitenkin, että jotain minussa on todella muuttunut.

Hieman hirvittää käsitellä aihetta, koska tämä on jossain mielessä meille arka ja tabu. Eikä minulla ole asiasta omaa kokemusta. Kaiken huipuksi laitoin jutulle räväkän otsikon muistuttaakseni siitä, että syöpä ei parane säälimällä, suremalla eikä vihaamalla. Se ei lannistu pakenemalla eikä välttelemällä. Syöpää sairastava ei ole yhtä kuin syöpä. Nyt on käyttöä hyvälle energialle ja ystäville.

Ajattelen, että kaikki tapahtumat ovat elämässämme opettaakseen meille jotain. Ihan samoin kuin kaikki ihmisetkin ovat. Mikään ei ole sattumaa. En tietenkään tarkoita, että haluaisin kenenkään terveyden heikkenevän oppimisen vuoksi. Olen sitä mieltä, että kun me koemme yllättäviä asioita, me kasvamme, varsinkin jos sen sallimme. Me voimme saada paremman yhteyden itseemme ja sitä kautta muihin.

Kropassamme tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Mainittakoon, että en ole lääkäri. Ihmisen ruumis on ihmeellinen ja se hoitaa ja korjaa jatkuvasti itseään. Meillä kaikilla on kokemusta muun muassa siitä, miten pienet haavat umpeutuvat ja uusi iho kasvaa tilalle. Voin hyvin kuvitella, että meillä voi joskus olla myös jotain vakavaksi kutsuttua, joka kuitenkin korjaantuu. Emmekä edes tienneet asiasta. Toisinaan jokin sairaudeksi tunnistettava epätasapaino löytyy lähes vahingossa. Joskus elimistön ainutlaatuinen korjausjärjestelmä ei tunnu lainkaan löytävän tasapainoa. En suosittele tässä koululääketieteen kieltämistä mitenkään. Toisaalta tiedän myös muiden vaihtoehtojen tepsineen. Miksei näitä voisi käyttää rinnakkain? Tarkoitan oikeastaan sitä, että mielestäni sellainen kokonaisvaltainen parantuminen voikin tapahtua vain kun ajattelumme muuttuu. Upea nyt jo yli kahdeksankymppinen Louise L. Hay pyysi lisäaikaa lääkäreiltä, loi oman hoitosuunnitelmansa ja kuuden kuukauden kuluttua syöpä oli poissa.

Sairaus, kipu, jännitys jne. ovat viestejä. Ne kertovat, että kaikki ei ole tasapainossa. Niitä kannattaa siis kiittää. Kiitos tiedosta. Nyt on hyvä pysähtyä ja kuunnella. Keho palvelee meitä. Minä en usko taisteluun, en sen paremmin läskejä kuin sairaita solujakaan vastaan. Kaikelle sille mitä me olemme, mitä meissä on, on hyvä olla hellä. Rakkaus parantaa.

Kun sairaus havaitaan, maailma muuttuu helposti sairauskeskeiseksi. On hyvä muistaa, että suurin osa kropastamme on samaan aikaan erinomaisen terve. Siinä on taas yksi kiitollisuuden aihe lisää. Kroppamme palvelee meitä jälleen, ja mieli voi olla suureksi, suureksi avuksi. Muistaa kannattaa sekin, että se, mihin ajatuksemme keskitämme, lisääntyy. Olipa kyse asiasta tai fiiliksestä. Jos pelkään, saan lisää pelättävää jne. Olen kirjoittanut aiheesta blogissani ja lisää luettavaa saa Louisen Hayn teoksista tai vaikkapa suuren suosion saavuttaneesta Salaisuus-kirjasta (Secret).

Mikä on syövän viesti? Louise L. Hay kirjoittaa kirjassaan You can heel your life syövästä seuraavasti: ”syöpä on vaiva, joka on seuraus pitkään jatkuneesta syvästä mielipahasta, kunnes se alkaa syödä ruumista. Lapsuudessa tapahtui jotain, joka tuhosi luottamuksen tunteen. Tämä kokemus ei unohdu koskaan ja yksilö elää itsesäälin tunteessa, kokien vaikeaksi kehittää ja ylläpitää pitkäaikaisia merkittäviä ihmissuhteita. Tästä uskomusjärjestelmästä johtuen elämä näyttää olevan täynnä pettymyksiä. Toivottomuuden ja avuttomuuden tunne sekä menetykset täyttävät ajattelun ja muiden syyttäminen ongelmista on hyvin helppoa. Syöpään sairastuneet ovat myös hyvin itsekriittisiä. Minulle avain syövästä parantumiseen on oppia rakastamaan ja hyväksymään itsensä. ”

Noin kirjoittaa siis Louise Hay kirjassaan, jota on myyty yli 35 miljoonaa kappaletta. Muutaman kerran on mielessäni käynyt, että ihme, että minä en ole sairastunut syöpään tai johonkin vastaavaan. Kun kirjoitin Louisen tekstiä, se kävi todellakin jälleen mielessä. Tuo kuvaus sopii minuun täydellisesti. Ei sitä silti koskaan tiedä, vaikka kantaisin jotain tautia ja luonnollista on sekin, että tauti tulee viiveellä. Tähän ajatukseen on turha keskittyä enempää, enhän halua vetää sitä puoleeni 😉

Minä uskon, että kaikki taitekohdat ovat uuden alkuja. Uskon Louisen tavoin, että olennaista on rakastaa itseään ja hyväksyä itsensä. Koululääketieteessä hoidetaan usein seurauksia. Jos ongelma on edelleen olemassa, voi hoidettua sairautta seurata toinen tai sairaus voi uusiutua. Taas yksi hyvä syy rakastaa itseään ja hyväksyä itsensä. Ja tässä toinen huikea:

Geenimme muuttuvat, kun ajattelumme muuttuu. Näin väittää amerikkalainen tohtori, Bruce Lipton.

Syöpä tai ei, toivon meidän kaikkien elämään paljon naurua, iloa ja laulua sekä saman verran thänk juuta ja lav juuta.