Ei, älä – niin helppo heittää lapselle

Minulla oli pari ihanaa siskon pentua kylässä. Poitsu on neljä ja neiti kymmenen vuotta.

Nuorimmainen on vekkuli kaveri. Ihan syötävä ja kekseliäs kuin mikä, mutta myös varsin äänekäs ja vallaton. Näin ollen sain häntä aika usein toppuutella.

Huomasin käyttäväni paljon sanoja ei ja älä. Niin helppoa. Tulee vanhasta muistista. Ensin minua ärsytti toimintani, kunnes tajusin ärsytyksen haitallisuuden ja aloin leikkiä, kokeilla ja haastaa itseäni. En ollut kovin hyvä, mutta silloin tällöin onnistuin.

Uskon vetovoiman lakiin. Jos huudan ”älä juokse”, saan juoksemista. Uskon, että ajatukset ja puheet kannattaa keskittää siihen mitä haluan, eikä siihen mitä en halua. Nämä ovat todellakin kaksi täysin erilaista lähestymistapaa. Ensimmäinen on positiivinen ja toinen negatiivinen, positiivinen vie minut lähemmäs sitä mitä haluan ja negatiivinen kauemmas. Kuitenkin me hölmöt puhumme yleensä juuri siitä mitä emme halua ;).

Kun puhun sillä tavoin lapselle, se voi tuoda tullessaan surua, vihaa, pelkoa ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Kun kerron mitä haluan, lähestymistapani on paljon myönteisempi. Varsinkin siksi, että viskoessani sanoja ei ja älä puheeni on monesti muuttunut huudoksi tai ”piilotetuksi” raivoksi. Josta tuli mieleeni, että sanoilla on tietysti vähemmän merkitystä kuin sillä tunteella, jolla olen läsnä muille.

Ei ja älä näkyvät meissä tosiaan usein vielä aikuisiässä, eivätkä vain niin, että toistelemme niitä lapsillemme. Ne voivat näkyä myös monina muina pelkoina. Emme usko itseemme, emme uskalla ottaa riskejä ja olemme monin tavoin epävarmoja. Emme vieläkään tiedä mitä haluamme. Keskitymme lähinnä siihen mitä emme halua ja olemme onnettomia. Joku kuulee edelleen mummon tai isän äänen päässään. Aiheesta lisää: Ei jättää hämmentäviä jälkiä.

Tässä muutama esimerkki negatiivisesta ja positiivisesta puhuttelusta.

Älä, ei (tätä en halua) – Kyllä (tätä haluan)
Et ota sitä – Laita se siihen pöydälle, kiitos.
Älä huuda – Kerro ihan rauhassa, kuuntelen.
Ei enää sanaakaan – Kuunnellaan hiljaisuutta.
Et kiusaa koiraa – Anna koiralle rakkautta.
Älä leiki ruuan kanssa – Syöpä vihreät ja punaiset.
Älä mene sinne – Tulehan tänne

Kun otamme mielikuvituksemme mukaan, löydämme hauskoja sanoja ja keksimme muutenkin vaikka mitä. Lapset rakastavat sanaleikkejä ja käyttävät mielikuvitustaan paljon meitä enemmän ja taitavammin. Jos antaudumme leikkiin, omakin mielikuvituksemme saattaa herätä uuteen kukoistukseen. Lapsella on tulevaisuudessa paljon enemmän käyttöä mielikuvitukselle kuin pelolle. Myös vuorovaikutustilanteissa. Mitä ihania lahjoja me voimmekaan lapsille antaa – ja itsellemme siinä samassa.

Ps. Testasin kiitollisuusharjoitusta lasten kanssa. Vinkin antoi aiemmin täällä Sini. Olin todella yllättynyt siitä, miten hienosti se meni. Minäkin kirjoitin aiheesta lyhyesti kommentin kiitollisuuspäiväkirjani yhteyteen.