Olen parhaani tehnyt!

Tämä juttu on sinulle, joka et ole aivan varma siitä, että olet tehnyt parhaasi. Tämä juttu on varsinkin aikuisten lasten vanhemmille.

Kun olo on epävarma, on hyvä toistella olen tehnyt parhaani -sanoja. Ihan toinen asia on sitten se, kun noita sanoja käytetään puolustautumiseen – suojakilpenä. Jotta tarvitaan puolustusta, ollaan sodassa. Mistä oikein on kysymys?

On totta, että jokainen, ihan jokainen, tekee aina parhaansa. Niillä voimilla, sillä osaamisella ja sillä ymmärryksellä, joka meillä kulloinkin on.

Tähän kannattaa pysähtyä, hengittää ajatusta sisään ja kuunnella, miltä kropassa tuntuu. Olen tehnyt parhaani. Kaikki on hyvin. Kaikki on niin kuin on tarkoitettu. Olen tehnyt parhaani niillä voimilla ja sillä ymmärryksellä, joka minulla silloin oli.

Kehotin pysähtymään tuohon ja suosittelen palaamaan siihen, sillä mielestäni moni meistä ei ole sisäistänyt asiaa ihan loppuun asti. Voimme vielä ajatella ystävämme kohdalla sen olevan totta, mutta kun tulemme itseemme, koemme syyllisyyttä. Odotimme itseltämme enemmän. Emme ole antaneet itsellemme kaikkea anteeksi.

Mistä tiedän, onko näin minun kohdallani? Edellä jo ehdotin pysähtymistä ja kehon kuuntelua. Toinen hyvä keino on, että esität itsellesi hyviä kysymyksiä.

Kun lapset haluavat jutella menneistä, minun toiminnastani ja omista tunteistaan, miten koen tilanteen? Toivotanko keskustelun tervetulleeksi vai lyönkö jarrut päälle? Olenko kiusaantunut ja sulkeutunut vai avoin ja utelias? Kuuntelenko ja otanko vastaan koko sydämelläni? Vai onko minulla tapana puolustaa itseäni ja katkaista keskustelu tokaisemalla: ”olen parhaani tehnyt”. Jatkanko selittelyä (=puolustus): Silloin ei ollut helppoa, isänne…plaa plaa plaa?

Mitä tämän tutkimusretken avulla löydätkään itsestäsi, muista taas, että kaikki on hyvin. Olet tehnyt parhaasi. Vaatii rohkeutta ja halua pysähtyä, kuunnella ja kysyä. Onnittele siitä itseäsi.

Jos luet tätä juttua, olet kiinnostunut ottamaan uusia askeleita. Jokainen etenee omaan tahtiinsa. Kun olet valmis, voit vaikka kirjoittaa lapsellesi ja sanoa, että haluan pyytää sinulta anteeksi. Olen ollut kovin epävarma ja ottanut asiat hyvin henkilökohtaisesti. Anteeksi. Muistan, että olet halunnut keskustella siitä miltä sinusta tuntui, kun minä olin aina töissä, kun sinä olit pieni. Jos vielä haluat keskustella siitä tai mistä muusta asiasta tahansa, minä olen nyt siihen valmis. Minä odotan sitä ilolla.

Se alue, jossa meillä on vastustusta, tarjoaa meille suuren vapautumisen mahdollisuuden. Kun otamme tällaisia askeleita, se vapauttaa meitä kokonaisvaltaisesti. Mieltä ja kehoa. Jännitys, joka meihin on pakkautunut, voi aiheuttaa fyysisiä ja henkisiä sairauksia, jos se ei löydä muuta ulospääsyä.

Voi olla, että lapsi on heti mukana, mutta kannattaa olla valmis myös siihen, että hän hyökkää. Hän tekee sen silloin varmasti omalla tutulla tavallaan: ivalla, vaikenemisella tms. Hän on voinut yrittää vuosikaudet, ja uusi tilanne on hänelle uusi, eikä hän ole välttämättä valmis. Se on tärkeää ymmärtää ja sallia. Hänkin tekee parhaansa. Vaikka hän on ehkä halunnut keskustella aiemmin, hän on myös oppinut meidän kaavamme toimia. Samoin kuten me olemme sen oppineet vanhemmiltamme ja he taas heidän vanhemmiltaan jne.

Vaikka lapsi ei koskaan olisi valmis keskustelemaan, se on hänen valintansa. Sinun tekosi ovat sinun valintojasi, ja sen kyllä tuntee koko kehossa, kun on ottanut oikean askeleen, askeleen kohti rauhaa ja rakkautta. Nauti siitä ja anna lapsesi olla rauhassa. Saat lisää rauhaa.

Moni aikuinen lapsi janoaa tulla kuulluksi. Odottaa mahdollisuutta kertoa äidille ja isälle oman tarinansa. Voit tehdä hänelle suuren palveluksen tarjoamalla tuon mahdollisuuden. Tarina ja tilanne voivat herättää paljon voimakkaita tunteita. Ne ovat tärkeitä, mutta kuitenkin vain tunteita. Ei niihin kuole. Paljon auttaa sekin kun ymmärrämme, että mitään ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Tässä kaikessa on suuri todennäköisyys, että itse kukin pääsee lähemmäs itseään. Niin yleensä käy kun olemme rehellisiä itsellemme, tulemme näkyviksi ja toimimme sydämestä. Tästä taas seuraa se, että pääsemme lähemmäs toisiamme. Jos elämässä on mukana myös seuraavia sukupolvia, niin aivan automaattisesti pääsemme lähemmäs heitäkin. Kuin myös kaikkia muita maailman ihmisiä. Minä lupaan 😉

Koskaan ei ole liian myöhäistä ojentaa kättä, ei koskaan.

PS. Jos sinulla on tapana ottaa asioita henkilökohtaisesti, niin kuin monilla meistä on, suosittelen lämpimästi Miguel Ruizin kirjaa: Neljä tietä vapauteen. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle. Siinä on vain 114 sivua, joten mistään tiiliskivestä ei ole kyse.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

3 vastausta artikkeliin “Olen parhaani tehnyt!”

  1. Hyvä, että totesit, että ”parhaansa tekemistä” voidaan käyttää myös väärin, puolustuksena. Aito katumus ja anteeksipyyntö ovat olennaisia. Ei ihminen voi itselleen antaa anteeksi, vaan se, jota vastaan hän on rikkonut, voi antaa anteeksi, jos sitä vilpittömästi pyydetään. Myös toistuva anteeksipyytely, mutta saman käytöksen jatkaminen, on vilpillistä ja rapauttaa lopulta luottamuksen.

    Jos minä teen väärin, ei minun kuulu antaa itselleni anteeksi, vaan myöntää virheeni ja muuttaa käytöstäni ja pyytää anteeksi toiselta. Aiemmassa kommentissasi annoit ymmärtää, että esim. minun äitini olisi tehnyt parhaansa (tuntematta tapausta) ja siteerasit Raamattua. Olen itse uskovaisesta perheestä lähtöisin ja saanut huomata, että jotkut uskovaiset hyvin helposti armahtavat itsensä ja tuomitsevat toisia, korottavat itsensä ikäänkuin Jumalan asemaan. En tarkoita tällä sinua eikä minulla ole mitään uskovaisia vastaan yleensä, mutta valitettavasti maailmassa on myös todellista pahuutta, itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä, jota ei voi hyssytellä olemattomiin hokemalla I love youta tai toteamalla, että kaikella on tarkoituksensa ja antamalla anteeksi.

    Ovatko esim. narkkariäidit tai lapsiaan pahoinpitelevät tai hyväksikäyttävät vanhemmat tehneet parhaansa? Tekivätkö Baby P:n, Baby Gracen tai Elisabeth Fritzlin vanhemmat parhaansa ja pitäisikö heidätkin armahtaa?

    Kyllä väärintekijä (riippumatta teon vakavuudesta) on se, jolle annetaan anteeksi, jos hän vilpittömästi katuu tekojaan, pyytää anteeksi ja parantaa tapansa, eikä niin, että ihminen itse antaa itselleen anteeksi. Jumalan armo tuntuu olevan jonkinlainen automaatti, mutta ihmisten välillä tällainen automaattinen armahdus ei vain toimi, ellei siihen liity myös aitoa katumusta ja muutosta.

    Tykkää

  2. PS. Tämä oli omiin kokemuksiin pohjautuva mielipide, joten älä ota tätä henkilökohtaisesti! Äiti-lapsi-suhteesta vielä sen verran, että olen esim. antanut monet kerrat omalle äidilleni anteeksi vain ottaakseni vastaan uusia loukkauksia ja torjumisia. Siksi yritän nykyään pitää kohteliaat, mutta etäiset välit, koska en vain jaksa enempää. Mutta kädenojennus lämmittää kuitenkin aina aikuisenkin lapsen sydäntä. 🙂 On vain raskasta, jos sitä seuraa toistuvasti pettymys.

    Tykkää

    1. Moikka Annie! En ole vielä tarttunut tuohon yhteen mainioon kommenttiin, mutta lähiaikoina sen teen =). Mainitset tässä viestissä tuon pettymyksen. Näitkö ohjelman, jossa psykologian tohtori Pamela Connolly haastatteli naiskoomikko Joan Riversiä? Sarjan nimi on julkisuuden trauma. Joan Riversin haastattelussa punaisena lankana oli pettymys. Ohjelman voi katsoa Ylen Areenalta tarkkaan ottaen täältä. Ensimmäisessä osassa Connoly haastatteli Salaman Rushdieta, siitä näin vain osan, joten itse aion katsoa sen uudelleen. Tuli vain mieleen, että sinua voisi kiinnostaa katsoa tuo…

      Mun mielestä voimat menee odotustemme vuoksi, ei sen mitä tapahtuu. Meillä on kahdenlaisia ajatuksia, niitä jotka tuovat rauhaa ja niitä, jotka stressaavat. Kun odotamme ja haluamme toiselta jotain, olemme hänestä riippuvaisia. Se on helposti stressaavaa, koska emme voi kontrolloida toista. Ja hänellä on hänen polkunsa, siinä voi olla kompurointia vaikka kuinka. Aina kun annamme ja haluamme vastapalvelusta, olemme vaikeilla vesillä. Minusta anteeksianto on ennen kaikkea sitä, että antaa anteeksi itsensä takia. Minä vapaudun ja puhdistun, kun annan anteeksi. Joku onkin osuvasti sanonut, että kun en anna anteeksi, se on kuin joisi itse myrkkyä ja odottaisi toisen kuolevan. Se pyyteetön anteeksianto on mielestäni sitä, että hyväksyy toisen ihmisen sellaisena kuin hän on.

      Jos tilanne on sellainen, että joku ihminen anelee toiselta anteeksiantoa ja toinen tekee sen miellyttääkseen toista, niin siinä ei päästä kovin pitkälle. Minusta tuntuu, että ”anelijan” pitäisi ensin tai ennen kaikkea antaa anteeksi itselleen. Hän on sitä tuskin tehnyt, vaan hakee tässä lohtua perinteiseen tapaamme ulkoa. Ja näin ollen pettää taas kohta itsensä ja sen toisen. Hän tekee sen mitä eniten pelkää. Hänellä ei ole voimia, koska ei ole antanut itselleen anteeksi. (vrt. kun anelee toiselta rakkautta, sekin on kuin pohjaton kaivo) Hän ei luota itseensä, hän ei pidä itsestään. Kierre on rankka. Hän sydämessään rakastaa lastaan, mutta voimia ei ole. En väitä, että sinun äitisi olisi tällainen, mutta tämä aihe nosti mulle tällaisia ajatuksia. Mitä tällainen tilanne opettaa, mikä on sen viesti? Lapsi ei voi pelastaa äitiä. Äidillä on oma polkunsa. Lapsi (aikuinen) voi hoitaa vain itseään. Sen palveluksen hän voi äidilleen tehdä (koska se palvelee erityisesti häntä itseään), että ei osallistu tähän kuvioon enää. (Vrt. nainen, joka ei voi jättää ryyppäävää miestään, koska pelkää, että tämä ei pärjää. Nainen osallistuu näin tiedostamattaan tuohon peliin ja mahdollistaa miehen vastuuttomuuden).

      Vaapaaksi voi päästä, kun alkaa erottaa äidin ja hänen toimintansa. Ne ovat kaksi eri asiaa. Minä uskon, että vasta kun näen äitini täydellisenä, näen itseni täydellisenä. Oikotietä onneen ei ole. Se voi kuitenkin tarkoittaa, että en ole tuon ihmisen kanssa tekemisissä, johtuen hänen toiminnastaan. Minä rakastan häntä, mutta en ole hänen kanssaan tekemisissä.

      Hyppään nyt omaan elämääni ja kerron, että en ole isäni kanssa tekemisissä, mutta minä rakastan häntä. Kaikki on hyvin minun mielestäni (puhun siis vain omasta puolestani, en hänen). Elämä on myös suuria ihmeitä täynnä ja kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kaipasin ja janosin häneltä hyväksyntää, huomiota ja rakkautta, olin lähes neljäkymmentä, kun aloin hellittää. Muutama vuosi meni vielä ennen kuin päästin kokonaan irti. Sain rauhan. Se oli rankka, mutta opettavainen vuosikymmenien kuvio. Olen niin onnellinen siitä missä olen nyt. En soisi muille näin pitkää prosessia, mutta jokainen kulkee oman tiensä. Taikasanat vapautumiseen ovat: anteeksianto, hyväksyntä, ja rakkaus. Täydestä sydämestä, silloin ei ole mitään mihin voisi pettyä. Se on niin vapauttavaa, että en pysty sitä sanoin kuvailemaan :).

      Isäni on yksi elämäni suuria mestareita. Hän tuli, varmasti tietämättään sitä itse, elämääni, jotta minä opin huolehtimaan itsestäni ja rajoistani. Hän tuli opettamaan minulle, että jotta voit ottaa haasteita vastaan, sinun on odotettava pettymyksiä innolla. Niitä nimittäin tulee. Isän avulla olen oivaltanut, että minun tehtäväni on hyväksyä ja rakastaa minua, silloinkin kun muut hylkäävät ja heittävät kivillä. Että mulla meni aikaa tämän oivaltamiseen. Minä vatvoin, itkin, raivosin, analysoin, yritin sitä ja tätä. Kun viime kesänä ensimmäisen kerran aidon positiivisen uteliaasti kysyin itseltäni, että mitä isäni on tullut minulle opettamaan, pääsin nopeasti jyvälle näistä opetuksista. Ja ymmärrän jatkuvasti enemmän.

      Kaikella on tarkoituksensa. En tasan varmaan kirjoittaisi näitä juttuja, en olisi minä ilman isääni. Minusta on ihanaa olla minä. Kiitos isä ja kiitos sinä, joka jaksoit lukea tämän tosi pitkän tarinan. Innostuin taas niin. En ala pyytämään sitä anteeksi :). Kiitos!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s