Terveisiä enkeliltä

Kummityttöni Milla 10-v. tykkää jutella asioista. Tarinoimme tällä kertaa muun muassa siitä, että miksi aina välillä tulee sanottua, että en osaa. Miksi aikuisetkin sanoo niin, vaikka se on selvästi tekosyy? Mietiskelimme, että miksi me vähättelemme itseämme ja joskus jopa moitimme. Milla kertoi nähneensä jossain sarjakuvassa hyvän piirroksen aiheesta. Seuraavana päivänä eli eilen sain häneltä tämän kauniin kuvan.

Seuratkaamme enkelin ääntä. Se on se, joka haluaa meille hyvää. Se on se, joka kantaa ja kannustaa. Se, joka uskoo ja luottaa meihin. Se, joka vie meitä lähemmäs itseämme ja muita. Se, joka on rehellinen ja aito. Se joka tuntuu hyvältä ja oikealta.

Enkeleitä on monenlaisia. Kiitos ihana kultakutrini Milla. Kiitos prinsessani Netta, joka tulit sulostuttamaan elämääni ja maailmaa tasan 20 vuotta sitten. Miten suuria lahjoja ja opettajia te olettekaan minulle. Kiitos kaikille enkeleilleni!

It’s Your Life

Minä olen vastuussa siitä,
mitä näen.

Valitsen tunteet, jotka koen
ja päätän itse päämäärästä,
jonka haluan saavuttaa.

Ja minä itse pyydän kaikkea sitä,
mikä minulle näyttää tapahtuvan
ja saan sen mukaisesti
kuin olen pyytänyt.

Keho vapautuu, kun mieli tunnustaa:
”Kukaan ei tee tätä minulle, vaan
minä aiheutan sen itse.”

Sain tekstin Hannalta, kiitos paljon. Emme tiedä kenen kirjoittama se on. Jos sinä tiedät, julkaisen lähteen mielelläni, jos kerrot siitä minulle.

Tätä se vetovoiman laki on. Jos elämäsi ei vastaa toiveitasi, käytä tätä tekstiä hyväksesi. Tutkaile sitä monesta suunnasta.

Ole armollinen itsellesi, mennyt on mennyttä. Hyväksy se kaikki, hyväksy itsesi. Ole kiitollinen ihan kaikesta. Siitä mitä oli silloin ja mitä on nyt. Joka hetkessä on uusi mahdollisuus. Ota koppi!

Kiitos!

Päivittäisessä elämässämme meidän kannattaa muistaa,
että onnellisuus ei tee meistä kiitollisia.
Se on kiitollisuus,
joka tekee meistä onnellisia.
Albert Clarke

Kiitän jumalaa vammoistani,
sillä niiden kautta
olen löytänyt itseni, työni ja Jumalani.
Helen Keller

Kiitollisuus
tekee menneestämme tarkoituksen,
tuo rauhan tähän päivään
ja luo mielikuvan huomisesta.
Melody Beattie

Kun ilmaisemme kiitollisuutta,
meidän ei pidä koskaan unohtaa,
että suurin arvonanto ei ole sanoissa,
vaan siinä,
että elämme niiden mukaan.
John F. Kennedy

Tässä oli muutama sitaatti Jack Canfieldin ja D.D: Watkinsin kiitollisuuspäiväkirjasta Gratitude (Kiitollisuus). Tekstit ovat minun kääntämiäni, että sillä varauksella 😉

Hyvä minä!

Odotatko lottovoittoa tai kymmenen pisteen miestä? Haluatko niiden täydentävän onneasi vai tuovan sen? Tiedämme, että onni ei tule ulkoa, mutta olemmeko sisäistäneet sitä?

Jos odottelet onneasi ja saat vaikka sen miehen tai jättipotin, on olosi (tutkitusti) muutaman kuukauden kuluttua entisellään. Ja voipi olla, että sekä prinssi uljas että mammona ovat poissa tai hyvää vauhtia lähdössä.

Vielä todennäköisempää on, että haluat yhtä sun toista, mutta et ole saanut. Sinulla voi olla se mersun kuva jääkaapin seinässä tai olet tehnyt aarrekartan, jossa hymyilet kaksikymmentä kiloa hoikempana palmun alla komean miehen kainalossa.

Niinkin voi olla, että et halua oikein mitään. Tai siltä sinusta tuntuu, mutta samaan aikaan on jollain tavalla tyhjä olo. Eikä sekään ole lainkaan harvinaista, että tunnet haluavasi monenlaista, mutta et oikein tiedä mitä.

Missä mättää?

Kyllä se vetovoiman laki toimii. Se toimii aina, vaikka emme olisi siitä koskaan kuulleetkaan. Se tuo sitä, mitä ajattelet ja tunnet. Jos syvällä jossain uskot, että et ole arvokas, saat sille lisää todistetta. Vaikka kuinka ajattelisit sitä mersua, on tuo arvottomuuden tunne vielä voimakkaampi. Saatat haaveilla tasapainosta, mutta menneet tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat vielä sinussa kiinni. Kaaos (esim. kiire) sen kun lisääntyy.

”Kaikki se mitä olemme, on tulos siitä mitä olemme ajatelleet.”
Buddha

Kunpa vain hyväksyisimme itsemme sellaisina kuin olemme. Emmehän me edes voi olla mitään muuta kuin sitä mitä olemme. Jos me emme hyväksy itseämme, miten muut ja maailmankaikkeus osaisivat kohdella meitä eri tavalla? Sallikaamme itsellemme hyvää. Odottakaamme hyviä asioita.

Salaisuus-elokuvasta (The Secret) tutun Lisa Nicholsin treeniohje:

Mene joka aamu peilin eteen. Toista alla olevat lauseet seitsemän kertaa täydentäen ne aina eri asioilla.

Olen ylpeä itsestäni…. (7)
Annan itselleni anteeksi……(7)
Sitoudun tänään……(7)

Kun olet tehnyt tätä 28 päivää, Lisa Nichols lupaa, että huomaat eron. Uskon sen. Omaa kokemusta minulla ei vielä ole. Kuulin vinkin vasta muutama päivä sitten. Aloin kyllä heti hommiin 🙂

Harvinaisen hauska terveysohjelma

Enpä ole sitten näin hauskaa ja hyödyllistä terveysohjelmaa aiemmin kuunnellut.

Terveyden tukipilarit pyörii Groove FM:llä ja sitä vetävät Paula Heinonen ja Juha Vuorinen. Paula Heinonen lupaa, että ihminen voi syödä itsensä sekä terveeksi että onnelliseksi. Vuorinen on tosi hauska tyyppi ja molemmat ovat innoissaan asiasta.

Terveyden tukipilarit -ohjelman nettisivulla kerrotaan, että tarkoituksena on hyvinvoinnin, terveyden ja tiedon lisääminen antamalla kuulijoille konkreettisia eväitä ja työkaluja päivittäisiin haasteisiin ja terveydellisiin ongelmiin. Myös nettisivuilta löydät ajankohtaisia asioita terveydestä, hyvinvoinnista, ravinnosta ja erilaisista terveysongelmista.

Ohjelmaa voi kuunnella tiistaisin klo 10–11 Radio Groove FM:ltä sekä uusintana torstaisin klo 17 Groovella ja sunnuntaisin klo 9 SuomiPopilla.

Jo esitetyt ohjelmat voi kuunnella täältä. Ne on tosin palasteltu muutaman minuutin pätkiin. Suosittelen siitä huolimatta!

Sting kävi täällä

Haluan tunnistaa itsestäni puolia, jotka vievät minut kauemmaksi todellisesta minusta ja muista. Niinpä pyysin lauantai-iltana, että saisin nähdä unen, jossa olisi jokin tällainen opetus. Toivoin lisäksi, että viesti olisi selkeä ja että muistaisin unen aamulla hyvin.

Olin kenkäputiikissa. Minulla oli jalassani upeat kengät, joita olin siinä jo jonkin aikaa ihastellut. Nautiskellen katselin kenkiä ja pitkiä sääriäni peilistä kääntämällä niitä moneen suuntaan. Nämä vihreät kengät muistuttivat muuten entisaikojen monoja. Olin haltioissani.

Putiikkiin tuli kaksi miestä. Toinen oli Sting. Miehet istuivat parin metrin päähän minusta. Aloimme jutella. Melko pian kysyin Stingiltä, että mitä pidät näistä kengistä. Sting vastasi ystävällisesti, että ovathan ne varmasti oikein kätevät Suomen talvea ajatellen.

Minä en ollut laisinkaan ajatellut talvea. Aioin ottaa kengät käyttöön heti. Ei niistä ollut talvikengiksi. Välittömästi kuultuani Stingin mielipiteen aloin epäröidä. Eivät nämä taidakaan olla kivat, en taida ottaa niitä.

Jutellessani Stingin kanssa olin myös alkanut ajatella, että olettaakohan Sting minun yrittävän iskeä häntä. Se alkoi häiritä minua. Tähän päättyi uneni.

Aamulla olin todella yllättynyt, että pyyntööni vastattiin ja vielä tällä tavalla, nopeasti ja selkeästi. Olen muutaman kerran aiemminkin pyytänyt vastaavaa, mutta mitään tällaista en ole kokenut. Muistan sitä paitsi uneni harvoin jälkikäteen ja ani harvoin tunnistan niistä mitään viestiä.

Nämä osuivat nappiin! Minulla on paljon työstettävää itseni kanssa, mutta tässä oli pari loistavaa. On aivan selvää, että minun tehtäväni on luottaa enemmän omiin tuntemuksiini, kuunnella ja kunnioittaa niitä. Muiden mielipiteitä voi ja kannattaa kuunnella, mutta eniten luottaa omiini. Tehdä omat valinnat. Kysehän on minusta, minun tunteistani ja tarpeistani. Eikä väliä sillä kuka on muuta mieltä. Voin kunnioittaa ns. auktoriteetteja, mutta saman verran itseäni. Sama koskee julkkuja.

Miten usein minulle onkaan tullut miesten kanssa jutellessani mieleen tai jo pelkästään katsoessani heitä, että luuleekohan tuo, että yritän iskeä häntä. Siitä seuraa varmaan se, että pelaan sekä tiedostamattani että tiedostaen varman päälle ja otan etäisyyttä. Toisinaan saatan miettiä, että yrittääköhän tuo kaveri iskeä minua. Siitä seuraa varmasti sama etäisyyden otto. Jos päässäni pyörii tuollaisia ajatuksia, voin vain arvella mitä alitajunnassani tapahtuu ja miten se näkyy ulospäin. Ei ihme, että olen ollut sinkku jo usean vuoden.

Tiedän, mutta en ole vieläkään oikeasti sisäistänyt sitä, että on ihan sama mitä joku luulee tai ajattelee. Se on hänen asiansa, eikä minun tehtäväni ei ole miettiä sitä. Minun tehtäväni on olla oma itseni. Tajusin myös, että minähän en uskalla flirttailla. Tylsä (lue: epävarma/pelokas) minä. Flirttaile, kuuluu viesti. Sehän on leikkiä, se on siis kivaa. Se ei velvoita mihinkään, eikä se maksa mitään, mutta se voi antaa vaikka mitä!

Luota likka enemmän itseesi. Se oli uneni viesti. Viestini sinulle on: pyydä, niin saat vastauksia.

Matka karkkipäivästä tasapainoon

Vieläkö karkkipäivät ovat muodissa? Ainakin aikanaan ne herättivät paljon keskustelua.

Karkkipäivässä on puolensa. Kun lapsi oppii rytmin, säästymme rutinoilta. Pysymme paremmin kärryillä, mitä karkkia lapset ovat syöneet ja milloin. Saatamme tällä keinolla onnistua kontrolloimaan jopa muita läheisiä, esimerkiksi isovanhempia. Ja kai tässä on hampaidenhoitokin mielessä. Nämä syyt liittyvät kuitenkin lähinnä pelkoon, esimerkiksi epävarmuuteen ja hallinnan tarpeeseen.

Miten on kohtuukäytön laita? Monilla meistä on taipumusta yliannostukseen – siis myös aikuisena. Ahmimme itsemme ähkyyn jouluna. Vedämme viinaa ja varsinkin sitä ilmaista. Nuorilla menee mäyräkoira toisensa jälkeen. Yritämme tilkitä tyhjyyden tunnetta suklaalla.

Tässä vaiheessa olemme itse vastuussa siitä mitä suuhumme laitamme. Aikanaan meitä kontrolloivat vanhemmat. He ajattelivat puolestamme, olettivat tietävänsä mitä tarvitsemme. Kielsivät ja tuputtivat. Nyt on äänessä markkinointiväki, kaverimme ja ties ketkä. Kaikkialta kuuluu kannustavia huutoja, ota, osta, maista, nyt on hullun halpaa! Jos emme tiedä ja tunne mitä haluamme, tottelemme muita. Me otamme ja ostamme. Päässä saattaa kuulua vanhempien paheksuva ääni. Oma sisäinen soimaus on pahinta kaikesta, joten me ostamme, juomme ja syömme lisää. Ja olemme niin pihalla, että…

Yksi elämän suuria kysymyksiä on tasapainon saavuttaminen. Miten vaikeaa se monille meistä onkaan esimerkiksi ruuan ja juoman suhteen? Ohjaammeko itseämme saati lapsiamme oman itsensä kuunteluun? Miltä sinusta tuntuu? Mitä vatsasi sanoo? Mieleen tulee lähinnä päin vastaisia kommentteja, kuten syö nyt kunnolla, ei sitä tiedä milloin seuraavaksi saa ruokaa. Kyllä sinne vatsaan nyt vielä mahtuu.

Asioilla on tietysti monta puolta, mutta kyllä totuus on se, että minä lastani ruokkiessa palvelin usein ennen kaikkea itseäni. Ennakoin asioita oman etuni mukaisesti. Ruokailuihin liittyi myös monenlaista pelkoa.

Me opimme palkitsemaan itseämme ruualla, karkilla ja juomalla. Monille siitä seuraa hankaluuksia. Samoin me palkitsemme lapsiamme. Karkkipäivä on juhlapäivä. Saatamme myös hoitaa karkilla ja Hesburgerilla huonoa omatuntoamme. Sen sijaan, että käsittelisin asiaa itseni ja lasten kanssa, ostan heille namia, vien syömään. He oppivat saman. Mikä oravanpyörä! Hassua, moni meistä kuuli lapsena, että ruoka suussa ei saa puhua. Täytettiinkö suumme ruualla, jotta ei tarvinnut? Nykyisin otamme onneksi yhä enemmän mallia esimerkiksi välimeren väestä.

Oravasta tuli mieleeni, että karkkipäivänä syödään oravien tavoin jemmaan. Viikon satsi. Siitä tulee taas perjantaipullo mieleen. Karkkipäivä on tosiaan se päivä, jolloin saa ehkä mennä jopa överiksi. Se on vähän kuin känni-ilta tai krapulapäivä eli muu syöminen jää usein vähemmälle. Elimistö on sekaisin. Entä miltä tuntuu olla viikko ilman? Pitääkö se koukussa, syntyykö siinä riippuvuus?

Miten ohjaamme lapsia oman kehon kuunteluun? Minkälaista esimerkkiä me annamme? Täytänkö elämääni ruualla tai juomalla? Tasapaino on rentoutta, se on selkeyttä ja iloa. Mitä useammin ne ovat läsnä, sitä varmemmin olemme oikealla tiellä. Nämä ovat parhaat eväät, jotka voimme itsellemme ja lapsillemme antaa. Siis aikuisuuttakin ajatellen. Jos joku nyt miettii, että miten tähän pääsee, niin minä vinkkaan pysähtymään ja olemaan rehellinen itselleen. Vastaukset löytyvät sisältämme. Kysy itseltäsi noita yllämainittuja ja muita hyviä kysymyksiä.

Minulla ei ole koskaan ollut karkkipäivää. Siitä huolimatta opiskelen vielä oman kehon kuuntelua ja tasapainoa syömisen suhteen. Minun on niin helppo juosta kaapille tai karkkitiskille kysymättä, että mistä tässä Lenita oikeastaan on kysymys.

Varattu minulle!

Istun kuuntelemassa mielenkiintoisia luentoja. Kuulen monta hyvää muun muassa rakkaudesta. Olen lähdössä tauolle ja mietin, että jättäisinkö minäkin istuimelleni jotain, jotta pääsen taas samaan paikkaan.

Samassa päässäni välähtää. Haluanko oikeasti varata paikan itselleni? Minkälaista rakkautta se on? Jos olisin enkeli, tekisinkö moisia varauksia? Jättäisin kuormaani sinne tänne? Pelaisin varman päälle? Minkä varman? Minkälaista lähimmäisen rakkautta se on, että minä haluan tämän paikan, etsi sinä omasi jostain muualta? Haluan monta asiaa samaan aikaan. Haluan olla tuolla ja täällä. Minä, minä ja MINÄ!

Meillä on hassuja tapoja. Saatamme jopa varata paikkoja automaattiohjauksella. Olen aina tehnyt näin ja muutkin tekevät näin. Rakkautta on helppo käsitellä teoriassa, mutta miten elämme sitä? Eräs intialainen joogi sanoi hienosti: jos rukoilet ja mieleesi tulee naapuri, jonka kanssa sinulla on asiat kesken, lähde saman tien tuon naapurin luokse sopimaan asia ja jatka rukoilua sen jälkeen.

Joku haluaa varata paikan, jotta saa istua kaverinsa vieressä. Toinen tuumii, että ei kuule jos jää taakse. Miten usein olenkaan itse tehnyt valintoja näistä lähtökohdista? Taustalla on uskomus, että elämä ei kanna, vaan minun tarvitsee järjestää ja kontrolloida. Mitä jos elämä sittenkin kantaa? Mitä jos kuulen juuri sen verran kuin on tarkoitettu? Mitä jos tarkoitukseni oli tällä kertaa oppia siitä, että en näe mitä taululla lukee? Mitä jos odottaisin hyviä asioita? Mitä jos keskittyisin tähän hetkeen?

Monia meistä ärsyttävät ihmiset, jotka eivät toimi empaattisesti. Kannattaa kääntää katse omiin tapohin, sillä empaattisuus on saattanut jäädä niiden jalkoihin. Niin, että emme ole siitä ollenkaan tietoisia. Näin saattaa käydä itse kullekin. Ja taas voimme ottaa mallia enkelistä. Enkeli ei tuomitse häntä, joka etuilee tai varaa sen paikkansa. Enkeli on tietoinen siitä, että me kaikki teemme parhaamme, mutta teemme pelosta ja epävarmuudesta hassuja juttuja tiedostamattamme. Enkeli tietää, että meistä ei tule parempia pelottelulla ja tuomitsemalla. Enkeli tietää, että pääsemme lähemmäs itseämme ja muita hyväksymällä ja rakastamalla. Mekin tiedämme sen sydämessämme. Me voimme todellakin olla enkeleitä itsellemme ja toisillemme, jos niin haluamme.

Koirankakkakasan opetus

Mitä sinä tuumit, kun näet kadulla tai polulla koirankakkakasan? Miten reagoit siihen?

Otatko asian muina miehinä ja korjaat kasan pussiin tai tien sivuun? Vai astutko ohi välinpitämättömänä? Vai oletko vihainen ja kiroat joko koiran, sen kakattajan tai molemmat? Jos saat sekä kakkijan että kakattajan kiinni itse teossa, miten silloin toimit?

Koirankakkaläjä on suuri opettaja, jos niin haluamme.

Minua ärsyttivät aiemmin ihmiset, jotka eivät korjanneet koiransa jätöksiä. En voinut käsittää moista typeryyttä. Tuomitsin heidät. Nykyisin katson asiaa toisesta näkökulmasta.

Jos näen kakkakasan, en enää paheksu ketään. Tiedostan, että siitä ei ole mitään hyötyä. Paheksuntani ei muuta maailmaa paremmaksi ja se tekee pahaa minulle. Kun minä tuomitsen ja paheksun muita, teen saman itselleni. Antaminen ja saaminen ovat todellakin sama asia. Jos annan negatiivista, saan sitä. Saan sitä enemmän ja enemmän. Kaikki negatiiviset ajatukset stressaavat. Ne eivät vapauta mieltä eivätkä kehoa, päinvastoin.

Joskus kuljen kakkakasan ohi tekemättä asialle mitään. Tiedostan kuitenkin yhä selkeämmin loistavan mahdollisuuteni oppia, osallistua ja vaikuttaa – korjata kasa pois. Tehdä palvelus seuraavalle kävelijälle, joka saattaa astua kasaan henkisesti tai fyysisesti.

Yhä useammin korjaan tortun. Minulla on ylimääräinen pussi taskussa tai otan kepin ja tökin tavaran sivuun. En arvostele muita, keskityn omaan suoritukseeni. Tästä tulee uskomattoman hyvä ja tyytyväinen olo. Tunnen sen myös kehossani. Teen siis hyvää itsellenikin.

Kannattaa tiedostaa, että tuomitseminen on myrkkyä. Hyvät ajatukset ja palveleva toiminta ovat parasta lääkettä. Sekä minulle että koko maailmalle. Voit aina valita kumpaa haluat antaa ja ottaa.

Tämä ohjelma kannattaa katsoa

Upea Louise Hay ja elämäntaidon valmentajat Martha Beck sekä Cheryl Richardson ovat Oprahin vieraina Nelosella perjantaina 10.7. Suosittelen. En ole nähnyt ohjelmaa, mutta olen lukenut ja kuunnellut näitä leidejä. Telkku.comin mukaan ohjelmassa keskustellaan Rhodan Byrnen Salaisuudesta (elokuva, kirja), vetovoiman laista ja myönteisen ajattelun tärkeydestä.

Tein muuten juuri itse analyysin siitä, miten vetovoiman laki on toiminut minun menneisyydessäni. Ja se on kyllä niin totta, että sitä saa, mitä tuntee ja ajattelee. Ne vuosikymmenet, jotka murehdin ja tuskailin, toivat lisää vastaavia kokemuksia ja tunteita. Viimeiset vuodet ovat tuoneet paljon hyvää ja koko ajan enemmän ja nopeammin. Taidanpa kirjoittaa tästä aiheesta lisää myöhemmin. Odotetaan hyviä asioita 🙂