Kummityttöni Milla 10-v. tykkää jutella asioista. Tarinoimme tällä kertaa muun muassa siitä, että miksi aina välillä tulee sanottua, että en osaa. Miksi aikuisetkin sanoo niin, vaikka se on selvästi tekosyy? Mietiskelimme, että miksi me vähättelemme itseämme ja joskus jopa moitimme. Milla kertoi nähneensä jossain sarjakuvassa hyvän piirroksen aiheesta. Seuraavana päivänä eli eilen sain häneltä tämän kauniin kuvan.
Seuratkaamme enkelin ääntä. Se on se, joka haluaa meille hyvää. Se on se, joka kantaa ja kannustaa. Se, joka uskoo ja luottaa meihin. Se, joka vie meitä lähemmäs itseämme ja muita. Se, joka on rehellinen ja aito. Se joka tuntuu hyvältä ja oikealta.
Enkeleitä on monenlaisia. Kiitos ihana kultakutrini Milla. Kiitos prinsessani Netta, joka tulit sulostuttamaan elämääni ja maailmaa tasan 20 vuotta sitten. Miten suuria lahjoja ja opettajia te olettekaan minulle. Kiitos kaikille enkeleilleni!