Älä mulle ala!

Paha olomme tai epäkuntomme tulee esille monella tavalla. Se voi näkyä paiseena, flunssana, eristäytymisenä, raivona, levottomuutena, riippuvuutena tai vaikka pahanlaatuisena kasvaimena.

Saamme lukuisilla tavoilla vihjeitä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Kuinka usein me kiitämme tiedosta? Mitä jos kysyisimme itseltämme, mitä flunssani tahtoo sanoa? Mitä levottomuuteni minulle viestii? Olenko ollut uskollinen itselleni?

Entä toisen ihmisen paha olo? Mistä tässä on kysymys? Mikä on minun tapani reagoida lähimmäisen pahaan oloon tai heikkoon hetkeen? Miksi? Olenko tukena vai lisäänkö huonoa oloa – omaani tai toisen?

Meillä on yleensä jokin automaattinen toimintatapa tällaisissa tilanteissa. Osa meistä säälii, joku lamaantuu. Jotkut alkavat tietää, neuvoa, puuttua, paapoa tai järjestellä, moni haluaa pelastaa. On myös niitä, jotka siirtävät huomionsa järjestelmiin, kuten yhteiskunnan epäkohtiin ja keskittyvät niiden moittimiseen. Toimintatapamme voi mielestämme tuntua oikealta, mutta todellinen motiivi ratkaisee. Kun alamme puolustella toimintatapojamme, selitämme niitä oikeastaan itsellemme. Olemmeko sittenkin ylittäneet rajamme?

Käyttäytymiseemme vaikuttaa usein myös se, miten kaverin paha olo pukkaa pintaan. Itkuun, kiukutteluun tai raivoon yllättävän moni meistä vastaa kiukuttelemalla ja raivoamalla. Me taannumme lapsiksi. Ei meissä oleva aikuinen reagoi toisen kiukkuun samalla mitalla.

Monin paikoin tuntuu todellakin olevan luonnollista, että puukolla sopii lyödä haavaan. Usein haavaa sohii monta puukkoa samaan aikaan. Asiantuntijoiden määrä on suurempi kuin vaativassa sydänleikkauksessa.

Uskon, että esimerkiksi riippuvuuden kanssa elävä heiluttaa eniten itse puukkoa haavassaan. Usein tiedostamattaan, mutta seuraukset ovat kovat. Näin on, vaikka hän ei olisi tunnustanut ongelmaa – ja varsinkin juuri silloin. Me haistamme avoimen haavan kaukaa ja juoksemme ”apuun”. Usein taitavia veitsenkäyttäjiä löytyy myös aivan lähipiiristä. Miten helppoa on sörkkiä naapurin haavaa. Osa meistä on siihen koukussa. Voin hetkeksi unohtaa omat haavani.

Sääli ei ole kaukana kiukusta. Kun katson kaveria säälin sävyttämien lasien läpi, siitä on tasa-arvo eli lämmin ja läheinen kanssakäyminen kaukana. Saamme lisää pahaa oloa. Mitä sääli muuten viestii? Jos säälin muita, säälin oikeastaan itseäni. Toisin sanoen, kun lakkaan säälimästä itseäni, en enää sääli muita. Alan nähdä selkeämmin. Alan nähdä kaunista ja hyvää.

Pyydän anteeksi kaikilta, joiden haavoja olen ollut toisella kädellä repimässä ja toisella hoitamassa. Haluan antaa sen anteeksi myös itselleni. Kiitän siitä, että yhä useammin tunnistan, kun alan ”viillellä” itseäni tai muita.

Voin aidosti antaa Sinulle vain sitä, mitä kykenen antamaan itselleni. Olemalla armollinen itselleni olen armollinen Sinulle. Olemalla uskollinen itselleni olen uskollinen Sinulle.

Oo mikä nainen!

”Kalatiski on suljettu”, sanoo joku vieressäni. Katson sivulle ja huomaan, että hän puhuu minulle. ”Niin on”, vastaan. Seisomme kylmätiskin edessä ja vaihdamme muutaman sanan, kunnes toivottelemme toisillemme hyvät päivät ja jatkamme matkaa.

Maitohyllyn edessä tapaamme jälleen. Nyt tämä minua vähintään päätä lyhyempi vanhempi rouva tekee taas aloitteen ja kysyy, että eikö minun ole kylmä, kun minulla on vain t-paita päällä. Alamme jälleen keskustella. Hetken kuluttua sanon ”sinulla on upea pilke silmä kulmassa”. Sinuttelin vahingossa tätä yli kahdeksankymppistä leidiä, mutta se ei tunnelmaa onneksi haitannut. Hän kertoo minulle, että noin hänen silmistään on sanottu pienestä pitäen. Hän ottaa minua kädestä ja minä häntä. En tiedä mitä siinä tapahtuu, mutta hetken kuluttua halaamme.

Halailen ventovieraan (ei kyllä tunnu vieraalta) ihmisen kanssa Porin Sokoksen maitotiskillä! Halaamme pitkään ja lämpimästi, toivottelemme toisillemme kaikkea hyvää ja jatkamme jälleen matkaa.

Eipä ole minulle ennen moista sattunut. Kyllä oli ihanaa!

Elämä on todellakin mahdollisuuksia ja ihmeitä tulvillaan. Edes kauppareissun ei tarvitse olla tylsää rutiinia :).

Kosketuksen taika

Lokki ja pulu ovat monille toisen luokan lintuja. Minä rakastan lokkia, eritoten sen ääntä. Kun kuulen sen, olen saman tien merellä. Sieluni rakastaa merta. Sain viettää lapsuuteni kesät saaressa, ja siitä olen mielettömän kiitollinen.

Suhteeni puluun on etäisempi. Tänään pysähdyin jostain syystä aamulenkillä paria tarkkailemaan. Että oli kaunista ja herkkää katseltavaa. Nämä kyyhkyset olivat kahden. Toinen oli passiivisempi. Toinen hyöri toisen ympärillä ja näytti siltä, että se nokallaan napsi hellästi ystävänsä kehoa ja höyheniä. Toinen taisi vain nautiskella. Seurasin niitä jonkin aikaa ja nautiskelin minäkin.

Myöhemmin tuli taas meikäläiset mieleen. Kun asiakas tulee kampaajalle tai murkku pyytää hieromaan kipeitä jalkapohjiaan, siinä on usein oikeasti kyse jostain paljon suuremmasta kuin mitä ensi ajattelemalta voisi kuvitella.

Minulla oli tapana kammata rakkaan taatani harvahapsia ja rapsutella hilsettä. En tiedä, mitä lapsena ja nuorena ymmärsin näistä asioista, mutta ihan tippa tulee ilosta silmään, että tuli tehtyä.

Kannattaa ottaa mallia koirasta. Oma ihana, rakas 15-vuotias Pepeni onkin yksi elämäni suurista opettajista.

Rapsutellaan ja rupatellaan. Kosketus ja läsnäolo ovat huikeinta, mitä voi ihmiselle ja kaikille siitä tykkääville eläväisille antaa. Ne ovat myös upeinta, mitä voi toiselta saada.

Tapahtukoon minun ajatukseni

Satoi koko yön. Yllätyksekseni aamu oli kaunis. Lähdin lenkille. Huomasin pian taivaalle ilmestyneen jälleen tosi synkkiä pilviä.

Kävelin ohi leikkikentän, jossa oli pari äitiä ja muutama tenava. Kenttä oli sillä lailla suojassa, että tulossa olevat pilvet eivät siihen näkyneet. Mietin, ovatkohan leidit tietoisia siitä, mitä on todennäköisesti kohta luvassa.

Kävellessäni eteenpäin aloin käydä vuoropuhelua itseni kanssa: ”Menisinkö kertomaan varmuuden vuoksi asiasta. No minähän olen jo kävellyt pitkälle ohi. Jos mietin tällaista, miksi en kertoisi. Mulle tulee tosi hyvä fiilis, jos kerron.” Johan osui. Palasin takaisin ja jaoin tietoni. Naiset eivät olleet asiasta ollenkaan perillä. He kiittelivät minua kovasti.

Jatkoin matkaa iloisena. Hetken kuluttua kuulin itseni ajattelevan, että toivottavasti kohta sataa ja jyrisee. Sentään menin niille naisillekin siitä varoittelemaan.

Loppumatka nauratti. Miten hulluja ajatuksia ihmisen päähän pälkähtääkään? Ainakin minun.

Hetki sitten satoi kaatamalla.

Olet sitä mitä ajattelet!

Syksyn Olet sitä mitä ajattelet -tilaisuudet alkavat.

Ensimmäinen on jo maanantaina Turussa. Seuraava on Porissa ja sen jälkeen kokoonnumme Tampereella. Kullakin paikkakunnalla on syksyn aikana neljä tilaisuutta ja ne ovat aina maanantaisin kello 18.00 – 20.30.

Kun porukkaa on paljon, meininki muistuttaa enempi luentoa. Jos meitä on vähemmän, kukin pääsee halutessaan esille enemmän ja voin palvella henkilökohtaisemmin. Niin tai näin, meillä on paljon samankaltaisia hassuja ja jopa elämäämme ja hyvinvointiamme jarruttavia ajatuksia ja toimintatapoja. Tarkempaa tietoa illoista saat täältä.

Tervetuloa!

Lenita

Ärsyttävä äiti!

Puhuin eilen äidille kireästi. Kärsimättömyys nousee minussa pintaan herkimmin ja kovimmin juuri äidin kanssa. Minun on helppo olla ylimielinen, kun takaraivossani pyörii häntä auttaessani ajatus, eikö se jo pikku hiljaa ala mennä jakeluun.

Eckhart Tolle sanoo osuvasti: jos luulet olevasti valaistunut, vietä viikko vanhempiesi kanssa.

Siitä tulee paska olo, kun olen äidille jotain muuta kuin lämmin ja ystävällinen. Kun antaa paskaa, saa sitä. Minä haluan olla vapaa ja onnellinen. Samaa toivon hänelle.

Äiti on haastava pala muun muassa siksi, että törmään hänessä piirteisiin, joita en ole vielä itsessäni hyväksynyt tai itselleni tunnustanut. Meissä on paljon samaa. Kerroin näistä hänelle samalla kun pyysin anteeksi.

Kiitos äiti! Sinun avullasi todellakin pääsen lähemmäksi itseäni. Samalla pääsen lähemmäksi sinua ja muita.

Ylimielisyys on pelkoa. Kyllä, sillä rakkautta se ei ole, ja jompaakumpaa sen on oltava minun maailmankatsomukseni mukaan. Olkoon vahvistuslauseeni seuraavan viikon: Kaikki on hyvin!