Puhuin eilen äidille kireästi. Kärsimättömyys nousee minussa pintaan herkimmin ja kovimmin juuri äidin kanssa. Minun on helppo olla ylimielinen, kun takaraivossani pyörii häntä auttaessani ajatus, eikö se jo pikku hiljaa ala mennä jakeluun.
Eckhart Tolle sanoo osuvasti: jos luulet olevasti valaistunut, vietä viikko vanhempiesi kanssa.
Siitä tulee paska olo, kun olen äidille jotain muuta kuin lämmin ja ystävällinen. Kun antaa paskaa, saa sitä. Minä haluan olla vapaa ja onnellinen. Samaa toivon hänelle.
Äiti on haastava pala muun muassa siksi, että törmään hänessä piirteisiin, joita en ole vielä itsessäni hyväksynyt tai itselleni tunnustanut. Meissä on paljon samaa. Kerroin näistä hänelle samalla kun pyysin anteeksi.
Kiitos äiti! Sinun avullasi todellakin pääsen lähemmäksi itseäni. Samalla pääsen lähemmäksi sinua ja muita.
Ylimielisyys on pelkoa. Kyllä, sillä rakkautta se ei ole, ja jompaakumpaa sen on oltava minun maailmankatsomukseni mukaan. Olkoon vahvistuslauseeni seuraavan viikon: Kaikki on hyvin!
Lenitan juttuja 