Kosketuksen taika

Lokki ja pulu ovat monille toisen luokan lintuja. Minä rakastan lokkia, eritoten sen ääntä. Kun kuulen sen, olen saman tien merellä. Sieluni rakastaa merta. Sain viettää lapsuuteni kesät saaressa, ja siitä olen mielettömän kiitollinen.

Suhteeni puluun on etäisempi. Tänään pysähdyin jostain syystä aamulenkillä paria tarkkailemaan. Että oli kaunista ja herkkää katseltavaa. Nämä kyyhkyset olivat kahden. Toinen oli passiivisempi. Toinen hyöri toisen ympärillä ja näytti siltä, että se nokallaan napsi hellästi ystävänsä kehoa ja höyheniä. Toinen taisi vain nautiskella. Seurasin niitä jonkin aikaa ja nautiskelin minäkin.

Myöhemmin tuli taas meikäläiset mieleen. Kun asiakas tulee kampaajalle tai murkku pyytää hieromaan kipeitä jalkapohjiaan, siinä on usein oikeasti kyse jostain paljon suuremmasta kuin mitä ensi ajattelemalta voisi kuvitella.

Minulla oli tapana kammata rakkaan taatani harvahapsia ja rapsutella hilsettä. En tiedä, mitä lapsena ja nuorena ymmärsin näistä asioista, mutta ihan tippa tulee ilosta silmään, että tuli tehtyä.

Kannattaa ottaa mallia koirasta. Oma ihana, rakas 15-vuotias Pepeni onkin yksi elämäni suurista opettajista.

Rapsutellaan ja rupatellaan. Kosketus ja läsnäolo ovat huikeinta, mitä voi ihmiselle ja kaikille siitä tykkääville eläväisille antaa. Ne ovat myös upeinta, mitä voi toiselta saada.