Äidit ja tyttäret

Kuuntelin taannoin ohjelman, jossa haastateltiin teinitytöistä kirjan kirjoittanutta psykologia.

Oli mielenkiintoista kuulla, että minun äitini ei ole ainoa, joka on jaksanut nähdä vaivaa hiuksistani. Usein ne ovat olleet liian tummat.

Sekä kirjan kirjoittaja että haastattelija – molemmat neli-viisikymppisiä amerikkalaisia naisia – olivat äskettäin sanoneet äideilleen, että olen pahoillani, että et pidä hiuksistani. Minä pidän niistä ja haluan, että sinä et enää arvostele hiuksiani.

Tyttärien arvostelu ei siis useinkaan pääty teini-ikään. Ohjelmassa kerrottiin, että hiusten lisäksi on kaksi muuta ylitse muiden -asiaa, joita äideillä on tapana arvostella. En muista mitkä ne olivat. Ehkä vaatetus ja paino? Jos näin on, niin ulkonäkökeskeisyytemme tulee mielenkiintoisesti esille tälläkin tavalla. Olisi kiva kuulla sinun kokemuksesi.

Jos sinulla on äiti, joka on yksi näistä arvostelijoista, uskon, että hän on tietämättään myös yksi niistä ihmisistä, joka on tullut opettamaan sinulle kykyä laittaa rajoja. Käytä mahdollisuus hyväksi.

Jos taas olet yksi moittijoista, voit saman tien valita toisin. Mitä hyvää moittimisesta seuraa? Se lienee vain hassu tapa, joka on jäänyt päälle. Sillä voi olla kova hinta. Toisaalta se vie tyttäremme meistä kauemmas ja toisaalta se antaa heille mallin ja he jatkavat samaa omien tyttäriensä kanssa.

Minä otin äidistäni mallia, mutta myöhemmin valitsin toisin. Tuntuu ihanalta sanoa Netalle, että sinulla on kauniit silmät. Nyt on aika sanoa se myös äidille, vihdoin olen siihen valmis. Hänellä on kauniit vihreät silmät, ihan niin kuin minullakin.

Onko ruoka hyvää?

Siinä on kysymys, jota ei mielestäni kannata lapsille esittää. Korvaa se mieluummin kysymyksillä, miltä ruoka maistuu tai maittaako ruoka?

Mitä tarkoittaa hyvä ruoka? Se on ruoka, joka on kaikin puolin hyvää. Sekä terveellistä että maistuvaa, eikö vaan? Se maistuu ja tuntuu hyvältä. Se hoitaa koko kroppaa. Sitä se tarkoittaa aikuisen tiedostavan ihmisen mielestä.

Ihan pienellä lapsella ei ole kykyä ymmärtää asiaa. Eikä hänellä ole tarvittavia tietoja, joilla voisi sitä edes arvioida. Hän liittää onko ruoka hyvää -kysymyksen makuun. Ja sen, minkä hän pienenä oppii, hän vanhempana taitaa.

Kymmenvuotias yökkää ruualle ja sanoo: ”Tämä on pahaa.” Hyvä on monille tenaville yhtä kuin McDonald’s. Ihan sama mitä ravitsemusterapeutti on asiasta mieltä.

Mistä muualta lapsemme voisivat oppia ajatuksensa ja tapansa kuin meiltä? Kuka muu on yhtä kiinnostunut kuin me siitä, mitä lapsemme ajattelevat ja tekevät – miten he voivat? Kuka muu voi vaikuttaa heihin yhtä paljon kuin me? Omalla esimerkillämme saamme aikaan parasta jälkeä.

Ehkä se meissä asuva pieni lapsi ajattelee samalla tavalla kuin tuo iältään nuori vanhempiensa mallia tietämättään lakkaamatta imevä pienokainen. Ehkä me ajattelemme, että hyvä maistuu hyvältä ja piste. Ainakin tällä kertaa, tähän hätään. Ehkä ajattelemme näin varsinkin silloin, kun olemme väsyneitä, kiireisiä tai muulla tavoin stressaantuneita. Silloin tuo pieni lapsemme saa meissä vallan. Kun pieni tekee ruokaa pienille, voi soppa olla aikamoinen.

Isovanhemmissakin asuu se pieni minä. Kun se saa vallan, mummo haluaa miellyttää ja ehkä jopa näyttää. Siinä eivät vanhempien mielipiteet ja toiveet ole välttämättä suuressa arvossa. Se mummon pieni minä, ihan niin kuin kaikki muutkin pikkuiset, tekee juuri niin kuin ei pitäisi, kun sille päälle sattuu ja vanhemman silmä välttää. Näin se saa pikkuiset ihailemaan ja ”rakastamaan” itseään. Hetkeksi, sillä pikkuisille ei riitä mikään – niinpä mummokin juoksee samaa kehää vuodesta toiseen.

Yksikään pieni ei ole paha. Hyväksymällä pienen minän itsessämme ja toisessa alamme ymmärtää sitä. Ymmärrystä seuraa kunnioitus, jolloin aito keskustelu on mahdollista. Se taas avaa kaikki ovet.

Kannattaa tutustua omiin ajatuksiin ja tapoihin. Pitää hyvä huoli itsestä.

Kohtaaminen toukan kanssa

Siinä kävellessäni huomasin silmieni yläpuolella puolen metrin päässä pienen, pienen toukan. Sillä oli kova touhu päällä.

Se roikkui varmaan langan varassa. Maahan oli matkaa vajaat pari metriä ja yläpuolella olevan puun lähimpään oksaan yli metri.

Ensimmäinen tunne oli se tuttu. Toukka on pulassa ja se tarvitsee apua. Älä huoli, järjestän asiasi kuntoon.

Otinpa sitten hieman tilaa ajatusteni ja tekojeni väliin ja sain seuraavan ajatuksen. Miten minä sinua autan? Jos lasken maahan, sinnekö olet menossa? Mitä jos laitan sinut paikkaan, jonne et laisinkaan halunnut? Menet hämmennyksestä sekaisin ihan niin kuin työpaikan perässä lähiöön muuttanut Hentusen Mikko. Entä osaanko auttaa sinua oikealla vauhdilla ja hellyydellä? Vai menetkö saman tien murskaksi. Hyvä yritys – mutta… Puuhun en sinua missään tapauksessa kykene nostamaan. Entä jos oletkin menossa juuri sinne?

Seison siinä kaverini touhua katsellen ja tajuan, että tehtäväni on olla tekemättä mitään. Olla pistämättä näppejäni asioihin, joista en mitään ymmärrä. Minun on parasta luottaa siihen, että elämä kantaa ja toivoa toukalle kaikkea hyvää.

Että se on ollut vaikeaa tällaiselle tavalliselle Lehtosen Lenitalle. Ei ole tarvinnut kohdata itseään, omia tunteitaan, kun on voinut alkaa hommiin. Ja oi sitä tietämisen määrää. Asiat pitää hoitaa näin… Sun täytyy nyt vain… jne.

Mistä minä voin tietää, millainen sinun polkusi on? Hyvä kun tietäisin omani. Se, mikä minusta näyttää pahalta mutkalta, voi olla olennainen osa sinun retkeäsi.

Se tunne, jota usein riittämättömyydeksi kutsutaan, on pitkälti suurta väärinymmärrystä, oman mieleni luomaa. Kuvitelmaa siitä, että minun tarvitsee pelastaa kaikki.

Mitä kuuluu?

Ei ole muuten mikään turha kysymys. Varsinkaan jos sen esittää itselle. Suosittelen tekemään niin ja mielellään säännöllisesti. Rohkeimmat voivat jopa kysyä: Olenko onnellinen?

Jos vastaukset eivät miellytä, kannattaa heti seuraavaksi kysyä, mistä voin olla kiitollinen juuri nyt. Etsi tähän kysymykseen saman tien viisi eri vastausta. Kiitollisuus muuttaa tunnelman välittömästi. Ja sitähän me saamme lisää, mihin ajatuksemme keskitämme.

Kiitollisuutta kannattaa oikein harjoittaa ja säännöllisesti. Suosittelen kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä kaikille. Se on helppoa ja erittäin palkitsevaa. Kirjaa joka päivä ylös viisi asiaa, joista olet kiitollinen. Alat todellakin saada lisää kiitettävää.

Mitä parempi mieli, sitä selkeämmin näkee asiat, jotka vaativat toimenpiteitä. Ratkaisujen tekeminenkin on helpompaa. Kaikki rullaa mukavammin ja lisää voimaa tulee monesta suunnasta.

Kiitos on kaikille avoin ja maksuton mahdollisuus. Siihen kannattaa tarttua heti.