En olisi ikinä hänestä uskonut!

Tämä kommentti se jatkaa toistumistaan, kun lehdissä hämmästellään puolisoitaan tappaneita ihmisiä. Mitä kommentti kertoo?

Meillä on kait mielikuva ihmisestä, joka voi tehdä moisen teon. Ja tuon mielikuvan eli näennäisen mielenrauhamme me haluamme säilyttää. Hiljaiset ja harkitsevaiset eivät ainakaan voi tulla kyseeseen. Ajatus siitä, että mitä jos kenelle vain voi käydä noin, tuntuu mahdottomalta ottaa harkintaan. Se pelottaa.

Olen raivosta sekaisin. Käyn sanallisesti Netan kimppuun. Netta huutaa takaisin ja menee huoneeseensa. Olen yhä enemmän raivona ja seuraavaksi otan kiinni olohuoneen suuresta lasipöydästä ja paiskaan sen kohti tv-tasoa. Tiedostan samalla, että kohta pöytä hajoaa, sirpaleita on kaikkialla ja minulla edessä hirveä duuni. Voisin keskeyttää, mutta ei. Minun on saatava rikkoa jotain.

Tämä tilanne ja tarina on tosi. Se oli minulle se viimeinen niitti. Tajusin, että jos en ota vastuuta tunteistani, voin tehdä mitä vain. Tunsin suurta kiitollisuutta, että minulle ei ole koskaan sattunut mitään ”pahempaa”. Tiedostin, että kuka tahansa voi ”seota”. Ymmärsin, että minulla ei ole mitään syytä tai kanttia tuomita pahaa tehneitä. Sen sijaan minun on ensiarvoisen tärkeää pitää itsestäni hyvä huoli.

Kukaan ystävistäni tai läheisistäni ei vinkannut minulle avun hakemisesta. He eivät ilmeisesti tienneet, että voin huonosti. Ei ihme, en ollut sitä tunnustanut itsellenikään. Olen kiitollinen, että hajotin sen pöydän, se tapahtumaketju avasi silmäni. Toisaalta on vaikea kuvitella, että olisin voinut käsitellä ihmistä niin kuin tuota pöytää. Mutta onnekseni minä näen pöytäepisodin mielessäni hidastettuna ja tiedän, että näin niitä ”vahinkoja” sattuu, kun tunteet saavat vallan. Ja olenhan minä kiduttanut läheisiäni ja itseäni henkisesti. Mitä muuta esimerkiksi nalkutus ja itsesyytökset ovat?

Jos me kerjäämme huomiota ja hyväksyntää ihmisiltä, joilta emme sitä saa, menetämme loputkin voimamme. Mehän yritämme muuttaa heitä. Emme sitä paitsi voi saada hyväksyntää ihmiseltä, joka ei ole hyväksynyt itseään ─ olipa hänen koulutuksensa tai asemansa mikä hyvänsä.

Itsemme me voimme hyväksyä kaikkine karvoinemme. Itsensä hyväksyminen tarkoittaa myös itsensä tuntemista ja vastuun ottamista. On hyvä kysyä joka päivä itseltään, mitä minulle kuuluu?

Kun hyväksymme itsemme ja rakastamme itseämme, meillä on rohkeutta ja voimia tehdä uusia valintoja. Ja tarvittaessa myös hakea apua. Jos hyväksyntä haetaan ulkoapäin, eli tärkeämpää kuin se miten minä voin, on mitä ihmiset ajattelevat, mitä puoliso ajattelee ja mitä meillä on, voivat sekä avun tarpeen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä sitten avun hakeminen olla hyvin vaikeaa. Epätäydellisyyden paljastuminen voi tuntua kuolemanvakavalta asialta.

Meille voi hassua kyllä usein jopa tiedostamattamme olla tärkeämpää näyttää hyvältä, kuin elää aidosti. Saatamme käyttää paljon enemmän aikaa ja energiaa itsemme ja muiden pettämiseen kuin sisäisen hyvän olomme luomiseen.

Äidin ja isän tärkein tehtävä on voida oikeasti hyvin. Aikuisen tehtävä on aina ensin hoitaa itseään, olla itselleen hyvä. Vasta sitten hän voi olla hyvä toiselle. Tämän lapset meille kertoisivat, jos osaisivat.