Mikä on sinun tekosyysi?

Minulla ei ole varaa siihen, on Wayne W. Dyerin mukaan suurimpia ellei suurin tekosyymme. Toinen on se, että minä en voi muuttua. Molemmat ovat vanhoja uskomuksiamme, joista pidämme kiinni.

Olen samaa mieltä ja minäkin olen kuullut molemmat selitykset monet kerrat. Ja varsinkin tuota ensimmäistä olen hokenut ansiokkaasti itsekin. Mitä se on minulle antanut? Lisää samaa, ei minulle ole siihen varaa -elämää. Olen levittänyt esimerkkiäni myös tyttärelleni.

Mitä ei minulla ole siihen varaa -ajatus viestii? Hyvin usein sitä, että en pidä itseäni kovin arvokkaana. Se kertoo myös siitä, etten luota tulevaisuuteen ja siihen, että elämä kantaa. Oma rahan käyttöni on ollut hyvin ristiriitaista. Monesti ajattelin, että ei minulla ole varaa ja samaan aikaan olen myös käyttänyt rahaa ahkerasti. Miten monet kerrat olen sitten vielä tuominnutkin itseni rahan käytöstä. Ihmisellä on loputon keinovalikoima itsensä sabotoimiseen.

En tarkoita, että meidän tulisi törsätä. Voimme aloittaa miettimällä, miten käytän itseeni rahaa ja millaista ajatteluni tällä rintamalla on. Se voi opettaa meille paljon itsestämme. Milloin kävin viimeksi hierojalla tai kylpylässä? Hankkisinko kuntosalikortin MUTKU raha… Osallistunko sille ja sille kurssille SITKU rahatilanne… Kenen lauluja laulat? Keneltä olet tämän ajattelumallin kopioinut? Uskon, että monesti viestin takana voi olla monta sukupolvea. Aikanaan meitä ehkä jopa ärsytti kuunnella sitä isän tai äidin toitotuksena, mutta nyt saamme huomata, että olemme erinomaisesti sisäistäneet asian.

Joku tuumii ehkä, että leikin vakavalla asialla. Mikä täällä loppujen lopuksi on vakavaa? Minä ajattelin aiemmin, että kaikki. Raha on vain rahaa. Lainaan taas Dyerin sanoja ja totean, että jos pesukoneesi menisi huomenna rikki ja sinulla olisi varaa ostaa uusi, mutta koet, että sinulla ei ole varaa satsata itseesi, se kuvaa hyvin todellisuuttasi ja tärkeysjärjestystäsi. Useimmilla meistä on länsimaissa mahdollisuus hankkia tuo pesukone.

Oli niin tai näin, minulla ei ole varaa -ajatus syö myös voimiamme. Sen taustalla kun tosiaan on se ajatus, että haluaisin kyllä, mutku/sitku… Olemme siis uhreja, siksi sitä selitystä ei kannata käyttää olipa tilanne mikä hyvänsä. Sen sijaan, että ”itkisit” sen kuntosalikortin perään, lähde lenkille. Saat siitä voimaa ja kun saat voimaa, saa kohta sen kortinkin, jos sitä vielä haluat.

Minä en voi muuttua -uskomus ei sekään kestä minkään sortin päivänvaloa. Sitä paitsi, yleensä ne meistä, jotka olemme siihen kovin kiintyneitä, olemme kuitenkin herkkiä tuomitsemaan muita. Muiden pitäisi toimia toisella tavalla. Muiden tulisi siis muuttua. Jos olemme parempia kuin muut, mutta emme kykene muuttumaan, niin miten me oletamme niiden meitä huonompien siihen kykenevän? Entä minkälaista esimerkkiä me tällä asenteella oikeasti annamme lapsillemme ja heidän jälkeläisilleen? Minkälaiset eväät?

Miten kiehtovaa onkaan minä kykenen ja olen valmis muuttumaan -elämä? Siis silloin kun se ei mene suorittamiseksi. Miltä tuntuu luottaa omiin sisäisiin voimiin ja sisäiseen ohjaukseen? Miten alan nähdä muut ja ympäristöni? Miten muutokseni näkyy muissa ja yhdessäolossamme? Minkälaisen olon ja elon muutos tuo tullessaan? Miten se vaikuttaa terveyteeni ja hyvinvointiini kaikin puolin? Mitä suurta löydän itsestäni? Mitä alan antaa muille? Minkälaisia ylläreitä on luvassa? Tuli mitä tuli, kaikki on hyvin. Elämä kantaa. Miten loistavasti luottamus ja uteliaisuus sopivatkaan yhteen.

Voimme elää nuppuina vuosikymmenet, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä puhjeta kukkaan. Kasvoihan rumasta ankanpoikasestakin kaunis joutsen.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

6 vastausta artikkeliin “Mikä on sinun tekosyysi?”

  1. Entä millaisia tekosyitä mielestäsi sitten käyttävät alle köyhyysrajan elävät ja leipäjonoissa kävijät? Joillakin ei vaan oikeasti ole varaa eikä rahaa. Kaikista ei tunnu että elämä kantaa. Dyer lienee kivan omaisuuden tahkonnut huuhaa-kirjoillaan, mutta kannattaisi joskus katsoa asiaa vähän toiseltakin puolelta..

    Tykkää

    1. Hei Ofelia,

      Huomaan, että loukkaannuit sanoistani. Se ei ollut tarkoitukseni, pahoittelen. Kiitos, että viestit asiasta. Moni varmasti ajattelee samalla tavalla kuin sinä.

      Olen tietysti pahoillani kaikkien puolesta, jotka ovat vaikeuksissa, ovatpa vaikeudet taloudellisia tai mitä vaan. Olen kiitollinen siitä, että meillä on aika hyvä sosiaaliturva ja samoin siitä, että on ihmisiä, jotka luovat systeemeitä ja palvelevat niissä, kuten vaikka nämä leipä/ruokapalvelut.

      Miten leipäjonosta pääsee pois, jos se on tavoite? Varakkaaksi ei tulla ajattelemalla, että olen köyhä. Mielestäni kaikki lähtee aina kiitollisuudesta. Olipa tilanne mikä hyvänsä, meille on parasta kiinnittää huomio asioihin, joista voimme olla kiitollisia. Kiitollisuus on rikkautta. Kiitollinen tuntee olevansa rikas. Mitä enemmän elämme siinä tunteessa, sitä enemmän alkaa ihmeitä tapahtua.

      Sen sijaan kateus ja katkeruus syövät meitä kovasti, jolloin meille jää entistä vähemmän voimia itsemme hoitamiseen ja kunnioittamiseen. Koska sitku- ja mutkuelämä ovat tällaisia voimia vieviä ajattelumalleja, niitä olisi hyvä leipäjonossakin käyvän välttää. Haaste on tietysti siinä, että monet ihmiset eivät osaa hyödyntää ajatusten voimaa, visualisointia jne. Sitä ei vielä juurikaan opeteta esimerkiksi koulussa, sikäli mikäli olen oikein ymmärtänyt.

      Tekosyitä on monenlaisia. Ihmiset eivät taida tehdä siitä numeroa, että ovat köyhyysrajan alapuolella tai käyvät leipäjonoissa, joten en tiedä keitä he ovat. En näin ollen myöskään tiedä millaisia tekosyitä heillä on. Uskon kuitenkin, että tekosyitä on meillä kaikilla ja paljon. Mitä mieltä itse olet?

      Minä pidän kovasti Wayne W. Dyerin tavasta ajatella. Olen saanut häneltä paljon. Niinpä mielelläni viittaan häneen silloin tällöin. Suurin osa kirjailijoista ja puhujista, joita seuraan, on samoilla linjoilla hänen kanssaan, vaikka jonkin verran on tietysti eroja. Nämä kaverit vaikuttavat varmasti kaikkeen mitä kirjoitan ja miten maailman näen. Otan mielelläni aina vastaan vinkkejä hyvistä kirjailijoista ja puhujista.

      Kaikkea hyvää,

      Lenita

      Tykkää

  2. Blogissa (http://leipajono.blogspot.com) yhden ruokajonokävijän (ja kommenttiosioissa monen muunkin) kokemuksia ja tuntemuksia köyhyydestä, ruokajonoista ja parissa tekstissä sellaisissa ”palvelemisestakin”.

    Päivittäisten välttämättömyystarpeiden, asunnon ja tai riittävien vaatetus- tai terveydenhoitomahdollisuuksien puutteeseen jotkut meistä heräävät joka päivä ja törmäävät niihin mitä yksinkertaisimmissa arjen asioissa. Eikä siihen koskaan täysin totu, vaikka sen kanssa oppiikin elämään. Loppuunpalaneille ihmisille asenneoptimismi ja kaikenmaailman visualisoinnit saattavat pahimmassa tapauksessa vaikuttaa naiivilta piruilulta.

    Melkein kuitenkin väittäisin, että juuri leipäjonojen vakiasiakaskunta ymmärtää, että elämänilon ei aina tarvitse olla rahasta kiinni. Joidenkin päivän voi pelastaa jo ystävällisyydellä ja ruoalla, sosiaalisia kontakteja osataan todella arvostaa ja pienetkin asiat tuntuvat ylellisyyksiltä, joita ehkä muistellaan lämmöllä pitkään. Kitinä ja yleistyytymättömyys ovat sen verran ylellisyyksiä, että niihin tuntuu olevan varaa vain hyvin toimeentulevilla.

    Tervetuloa blogiini kommentoimaan, jos aihepiiri herättää lisää ajatuksia.

    Tykkää

    1. Moi!

      Kiitos paljon viestistäsi. Tutustun blogiisin.

      Minä ajattelen, että mainitsemasi kitinä ja yleistyytymättömyys ovat tavallaan riippuvuuksia, kuten esimerkiksi alkoholismi. Olentan siis, että ovat riippumattomia muun muassa taloudellisesta tilanteesta. Olen kyllä mielelläni myös väärässä :).

      On varmasti totta, että visualisoinnit ja muut ärsyttävät monia ihmisiä. Se on ok. Täällä on jokaisella vapaus ajatella omalla tavallaan. Nämä asiat ovat kuitenkin muuttaneet minun elämäni, ja monen muun, joten haluan levittää tätä viestiä ja mahdollisuutta kaikille halukkaille.

      Kuvaat hienosti sitä, miten suuri vaikutus meillä on toisiimme. Tarvitsemme tietysti katon pään päälle, ruokaa jne., mutta vaikka meillä olisi miten hieno linna, meillä on kylmä, jos meillä ei ole kosketusta toiseen ihmiseen. Ihminen joka voi hyvin, hymyilee ja jakaa. Toivon, että me kaikki pidämme mahdollisimman hyvää huolta itsestämme.

      Kaikkea hyvää sinulle,

      Lenita

      Tykkää

  3. Kommenttini on lähinnä Ofelialle, mutta myös muille:

    Kiitollisuus on elämänasenne, jota voi opetella. Tiedän itse, mitä on, kun on pari euroa rahaa eikä oikein kehtaisi pyytää keneltäkään, koska on laskut maksettu ja bussikortissa ”virtaa”. Tiedän, miltä tuntuu hävetä, ettei saa koulutustaan vastaavaa työtä. Voin valita joko masentumisen ja ruikuttamisen tai yrittää keksiä vaihtoehtoja eri asioille. Niin sanotusti huonossa elämäntilanteessa hyvät ystävät erottuvat niistä pintaliitäjistä, joiden kanssa ei todellisuudessa ole mitään yhteistä. Hyvin moni oikea ystäväni on sairastanut jotain fyysistä tai psyykkistä tautia, jotkut ovat olleet tai ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä (yleisestä näkökulmasta), mutta se ei saa vaikuttaa minuun.

    Monia ilmaisia harrastuksia, kuten kirjastossa lehtien ja kirjojen lukeminen. Ennen tilasin muutamaa eri naistenlehteä kotiini. Taloudellisen tilanteeni takia jouduin luopumaan siitä. En ole edelleenkään tilannut lehteä kotiini, koska olen alkanut käymään kirjastossa lukemassa lehteä, vaikka nyt siihen ”olisi varaa”. Kirjastossa tapaa ihmisiä. Jos joskus haluan ostaa lehden, ostan sen irtonumerona. Kirjastossa on mielestäni mukava ilmapiiri.

    Lisäksi isommissa kaupungeissa on ilmaisia konsertteja musiikkiopistoissa/konservatorioissa. Ne eivät maksa mitään eikä arkena tarvitse edes pukea ”hienoja vaatteita” päästäkseen kuuntelemaan. Tiedän kokemuksesta, että on miellyttävämpää soittaa täydelle kuin tyhjälle salille. Lisäksi kirkoissa järjestetään musiikkitilaisuuksia. Karaokessa pääsee itsekin esiintymään vaikka vesilasin/kahvin hinnalla, jos laulamisesta pitää. Lisäksi seuraamalla mm. kirjaston ilmoitustauluja, löytää kuoroja ja orkestereita, joihin pääsee mukaan harrastamaan.

    Luonnossa liikkuminen ei maksa mitään: kävely, hölkkä, kesällä uiminen ja parkour (nuorten suosiossa). Lisäksi on monia ”halpoja” lajeja. Facebookissa on ryhmä annetaan/otetaan vastaan/ lahjoitetaan, joissa kiertää myös erilaisia harrastusvälineitä ilmaiseksi, jos tarvitsee tiettyihin lajeihin (kuten hiihto, luistelu) tarvittavia välineitä.

    Jos jossain vaiheessa katsoisimme sitä, mitä meillä on eikä sitä mitä meillä ei ole, elämä olisi paljon värikkäämpää. Tuttu vertaus ”onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä” pitää paikkansa. Myös minun tehtävä on pitää ystävistäni huolta, antaa tukea eikä keksiä tekosyitä ajan tai rahanpuutteen takia. Itse olen elänyt köyhyysrajan alapuolella enkä anna sen haitata elämääni, koska jalat ja pää toimivat. Moni (eivät kaikki) ylläpitävät noidankehäänsä itse.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle M.M. Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s