Tervetuloa syömään!

Katsoin ohjelman, jossa jututettiin Lähi-idästä Tanskaan muuttanutta nuorta miestä. Hän kertoi kulttuurien välisestä erosta, johon oli lapsena törmännyt.

Kun olet Tanskassa kaverin luona ja on ruoka-aika, perheen lapset kutsutaan syömään ja kaveri odottaa yksin huoneessa. Lähi-idässä on tapa hänen mukaansa toinen. Siellä kaikki syövät yhdessä.

Miten on meillä? Tapa vaihtelee todennäköisesti perhekohtaisesti, mutta tanskalainen malli tuntuu tutulta. Muistelen törmänneeni siihen lapsena monet kerrat. Miten ulkopuoliseksi tunsinkaan yllättäen itseni? Miten tylsältä tuntui olla yksin ja odottaa? Miten hyvältä ruoka tuoksui? Miten kova nälkä minulle tulikaan?

Minulle on itsestään selvää, että talossa olevat ihmiset syövät kanssamme. En ole tosin aivan varma, että oliko niin jo ennen Netan teinivuosia, mutta uskon näin. Joka tapauksessa vuosia mentiin niin, että pöydässä istui usein montakin päätä.

Olen siitä todella kiitollinen. Se antoi minulle ihania hetkiä. Se antoi mahdollisuuden tutustua näihin upeisiin ihmisiin, tyttöihin ja poikiin. Viimeksi eilen törmäsin kadulla yhteen heistä. Vaikka emme olleet tavanneet pitkään aikaan, oli aivan luonnollista halata tämän nuoren miehen kanssa.

Olen kiitollinen myös lapseni isän äidille Ritvalle. Hänellä oli tapana, ja on edelleen, ruokkia kaikki pihapiirissä ja talossa pyörivät ihmiset. Vaikka löysää rahaa ei aikanaan varmasti ollut, mutta nuorisoa sitäkin enemmän, hän loihti aina herkullista syötävää. Hän arvosti nuoria ja nautti heidän seurastaan. Nuo mallit opin häneltä. Jos ruuaksi oli pari broilerileikettä ja porukkaa oli yllättäen enemmän, tein broilerista suikaleita ja otin pakastimesta vihanneksia.

Miten mukavaa ja antoisaa onkaan yhdessä syöminen. Me saatamme murehtia ja jopa tuomitakin nuorisoa. Tässä on mainio tapa osallistua, tutustua ja opetella yhteisöllisyyttä. Ja näin voimme myös antaa omille lapsillemme esimerkkiä, että olemme kaikki yhtä ja jaamme sen mitä meillä on.

Jälkikäteen ymmärrän myös, että se tekee hyvää lapsille ja nuorille, että saavat syödä yhdessä kanssamme. Heidät huomataan ja heitä arvostetaan.

Viimeiset vuodet, kun Netta asui kotona, meillä oli pienet tilat siihen nähden miten elimme aiemmin. Nyt asuimme aivan keskustassa, jossa oli koulu ja kaikki huvitukset lähellä. Neidillä on ollut aina paljon kavereita, joten meillä pyöri paljon porukkaa. Minä olen siitä todella iloinen ja ikuisesti kiitollinen.