Tervetuloa syömään!

Katsoin ohjelman, jossa jututettiin Lähi-idästä Tanskaan muuttanutta nuorta miestä. Hän kertoi kulttuurien välisestä erosta, johon oli lapsena törmännyt.

Kun olet Tanskassa kaverin luona ja on ruoka-aika, perheen lapset kutsutaan syömään ja kaveri odottaa yksin huoneessa. Lähi-idässä on tapa hänen mukaansa toinen. Siellä kaikki syövät yhdessä.

Miten on meillä? Tapa vaihtelee todennäköisesti perhekohtaisesti, mutta tanskalainen malli tuntuu tutulta. Muistelen törmänneeni siihen lapsena monet kerrat. Miten ulkopuoliseksi tunsinkaan yllättäen itseni? Miten tylsältä tuntui olla yksin ja odottaa? Miten hyvältä ruoka tuoksui? Miten kova nälkä minulle tulikaan?

Minulle on itsestään selvää, että talossa olevat ihmiset syövät kanssamme. En ole tosin aivan varma, että oliko niin jo ennen Netan teinivuosia, mutta uskon näin. Joka tapauksessa vuosia mentiin niin, että pöydässä istui usein montakin päätä.

Olen siitä todella kiitollinen. Se antoi minulle ihania hetkiä. Se antoi mahdollisuuden tutustua näihin upeisiin ihmisiin, tyttöihin ja poikiin. Viimeksi eilen törmäsin kadulla yhteen heistä. Vaikka emme olleet tavanneet pitkään aikaan, oli aivan luonnollista halata tämän nuoren miehen kanssa.

Olen kiitollinen myös lapseni isän äidille Ritvalle. Hänellä oli tapana, ja on edelleen, ruokkia kaikki pihapiirissä ja talossa pyörivät ihmiset. Vaikka löysää rahaa ei aikanaan varmasti ollut, mutta nuorisoa sitäkin enemmän, hän loihti aina herkullista syötävää. Hän arvosti nuoria ja nautti heidän seurastaan. Nuo mallit opin häneltä. Jos ruuaksi oli pari broilerileikettä ja porukkaa oli yllättäen enemmän, tein broilerista suikaleita ja otin pakastimesta vihanneksia.

Miten mukavaa ja antoisaa onkaan yhdessä syöminen. Me saatamme murehtia ja jopa tuomitakin nuorisoa. Tässä on mainio tapa osallistua, tutustua ja opetella yhteisöllisyyttä. Ja näin voimme myös antaa omille lapsillemme esimerkkiä, että olemme kaikki yhtä ja jaamme sen mitä meillä on.

Jälkikäteen ymmärrän myös, että se tekee hyvää lapsille ja nuorille, että saavat syödä yhdessä kanssamme. Heidät huomataan ja heitä arvostetaan.

Viimeiset vuodet, kun Netta asui kotona, meillä oli pienet tilat siihen nähden miten elimme aiemmin. Nyt asuimme aivan keskustassa, jossa oli koulu ja kaikki huvitukset lähellä. Neidillä on ollut aina paljon kavereita, joten meillä pyöri paljon porukkaa. Minä olen siitä todella iloinen ja ikuisesti kiitollinen.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

2 vastausta artikkeliin “Tervetuloa syömään!”

  1. Tämä ruokakulttuuria koskeva blogiteksti osuu oikeaan. Muutama viikko sitten juttelin ystäväpariskuntani kanssa, joilla on kaksi pientä lasta. Lasten kanssa on helpompaa, että ruoka-aikaan kotona olevat vieraat syövät samaan aikaan eivätkä saa jotain makeaa kahvin/ teen kanssa, kun lapset syövät ”oikeaa ruokaa”. Jos on kaksi lapsiperhettä, joista toinen on kyläilemässä toisen luona, ihmisten ei tarvitse lähteä kotiinsa syömään. Pienten lasten kanssa talvisaikaan pukeminen ja lähteminen on muutenkin hidasta. Tässäkin on kuulemma kulttuurieroja eri perheiden välillä. Toisille ruoan vastaanottaminen on vielä tänä päivänäkin vaikeaa…

    En muista, miten omassa lapsuudessani olisi ollut asia kotonani. Ala-asteikäisenä ei kuitenkaan kavereitteni kodeissa leikkejä keskeyttänyt edes ruoka-aika vaan sain ruokaa, ja leikit jatkuivat sen jälkeen.

    Nyt aikuisena olen välillä kutsunut ystäviäni syömään. On mukavampaa kokata isolle porukalle… Välillä on parempaa, välillä vähän yksinkertaisempaa ruokaa tarjolla, riippuen rahatilanteesta. Pääasia on se, ettei toisen tarvitse olla nälässä ja janossa minun luonani. Valitettavaa on, että toisille ruoka ei kelpaa. Joku ”ei voi syödä”, vaikka olisi tarjolla terveellistä ruokaa eikä toisella ole ruoka-aineallergioita. Tämä tekee toisinaan surulliseksi.

    Olen kuitenkin ajatellut, että tarjoaminen ei ole minulta pois. Jos toinen ei voi ottaa ruokaa vastaan, vaikka sille ei olisikaan mitään syytä, se on valitettavasti hänen ongelmansa. Monet hyvät keskustelut olen käynyt ruokapöydän ääressä niiden ystävieni kanssa, joille aterioiminen ei ole ”ongelma”. Luulen, että heille, joiden ruokakulttuuri on suljettu, on muutenkin ahdasta ottaa vastaan yhtään mitään positiivista.

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Elisa!

      Tuli monta asiaa mieleen. Eniten kuitenkin just nyt sytyttää tuo vastaanottamisen vaikeus. Jotta hyvä voi kiertää, se on mahdollista vain kiertämällä 🙂 . Antaminen, saaminen, antaminen… Se on parhaillaan sellaista joustavaa, saumatonta, rentoa liikettä tai jotain 🙂

      Antaminen on monille helpompaa kuin vastaanottaminen. Tässä on näin ollen kaikille halukkaille oppimisen paikka. Vastaanottaminen on sitä paitsi myös antamista. Jos otan vastaan tarjoamasi lounaan, annan sinulle mahdollisuuden tuntea antamisen iloa. Miksi en soisi sitä sinulle?

      Jos alan esimerkiksi ajatella tai jopa ääneen sanoa, että sinullahan on hankala rahatilanne, mitä oikeasti silloin teen sinulle? Minun tehtäväni on pitää huolta minusta. Minun tehtäväni on antaa sinun hoitaa omat asiasi. Luottaa siihen, että sinä tiedät mitä teet. Minun tehtäväni on olla kiitollinen ja ottaa kiitollisena vastaan.

      Osa meistä on oppinut, että kaikessa antamisessa on hinta. Niin saatoimme lapsena oppia. Nyt on aika poisoppia se, jos haluamme edetä kohti tasapainoista elämää. Jos joku vaatii lounaasta vastapalvelusta, josta emme pidä, olemme nyt aikuisia ja voimme kertoa sen vastapuolelle ystävällisesti. Voimme myös valita kenen kanssa aikaamme vietämme.

      Vaikka vastaanottaminen tuntuu aluksi vaikealta, jos siihen ei ole tottunut, voimme kertoa itsellemme, että kaikki on hyvin, minulla nyt vain on näitä “vieroitusoireita”. Olen tottunut erilaiseen ajatteluun ja toimintaan, joten on luonnollista, että tämä vie hetken totutella. Mutta vain tekemällä uutta, voin oppia sitä.

      Voi olla ja usein on niinkin, että se jolle vastaanottaminen on vaikeaa, ei itse anna pyyteetttä, vaan antamisessa on odotuksia mukana. Se voi olla myös tiedostamatonta, varsinkin koska se voi olla jo varhain lapsena opittu malli. Miten ihana kasvamisen mahdollisuus tässäkin piilee, jos niin vain haluamme. Tiedän ihan omasta kokemuksesta 🙂

      Muistan miten minun oli nuorempana vaikea halata vieraiden kanssa. Joskus vajaa kolmekymppisenä liityin Nuorkauppakamariin ja siellä halattiin paljon. Se tuntui aluksi oudolta, mutta nykyisin nautin halailusta kovasti. On ihana antaa ja saada.

      Kaikkea hyvää,

      Lenita

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s