Lääkkeinä työ ja viina

Äidillä oli aina takki päällä, kun olimme lapsia. Näin siskoni hänet muistaa. Äiti oli koko ajan menossa.

Yhä tänään on vaikea kuvitella, että äiti istuisi kanssamme tunnin rauhassa. Kun hän tulee käymään, hän on paluumatkalla tunnin sisällä, ellei visiitin tarkoitus ole tehdä jotain.

Enoni kertoi omasta levottomuudestaan. Kun ystävät kutsuvat joulun viettoon, hän kykenee olemaan paikoillaan vain hetken. Sitten levottomuuden tunne iskee ja hän lähtee. Olo ei kuitenkaan helpota kotona, vaan sama tunnelma jatkuu.

Sekä äiti että eno ovat tehneet paljon töitä. He pitävät työtä suuressa arvossa. Työ on levottoman lääkettä. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Missäpä ei olisi. Sekä eno että äitini edelleen kertovat, että ei heillä ollut mahdollisuutta olla lastensa kanssa, koska oli tehtävä töitä. Se on heidän todellisuutensa. Enoni lääkitsee itseään myös alkoholilla.

Monen kovan työmyyrän keskeiset selviytymiskeinot ovatkin työ ja alkoholi. Jos toinen ei maistu, otetaan sitten sitäkin enemmän sitä toista.

Mallit saamme lapsuudesta. Jotkut meistä saivat viinasta lapsena tarpeekseen, joten meistä tuli niitä työhulluja. Saatamme jopa tuomita alkoholin käyttäjät. Moni meistä pelkää alkoholin käyttäjiä niin paljon, että vetää niitä puoleensa. Joukossamme on nalkuttajia, pullon etsijöitä ja pahimman pelkääjiä. Osa nautiskelee sivistyneesti harva se ilta lasin pari punaista tai valkoista. Monet naukkailevat salaa.

Kuka meistä on parempi kuin toinen? Me kaikki petämme itseämme. Mikä näistä malleista oikeasti tuo levon ja rauhan?