Lääkkeinä työ ja viina

Äidillä oli aina takki päällä, kun olimme lapsia. Näin siskoni hänet muistaa. Äiti oli koko ajan menossa.

Yhä tänään on vaikea kuvitella, että äiti istuisi kanssamme tunnin rauhassa. Kun hän tulee käymään, hän on paluumatkalla tunnin sisällä, ellei visiitin tarkoitus ole tehdä jotain.

Enoni kertoi omasta levottomuudestaan. Kun ystävät kutsuvat joulun viettoon, hän kykenee olemaan paikoillaan vain hetken. Sitten levottomuuden tunne iskee ja hän lähtee. Olo ei kuitenkaan helpota kotona, vaan sama tunnelma jatkuu.

Sekä äiti että eno ovat tehneet paljon töitä. He pitävät työtä suuressa arvossa. Työ on levottoman lääkettä. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Missäpä ei olisi. Sekä eno että äitini edelleen kertovat, että ei heillä ollut mahdollisuutta olla lastensa kanssa, koska oli tehtävä töitä. Se on heidän todellisuutensa. Enoni lääkitsee itseään myös alkoholilla.

Monen kovan työmyyrän keskeiset selviytymiskeinot ovatkin työ ja alkoholi. Jos toinen ei maistu, otetaan sitten sitäkin enemmän sitä toista.

Mallit saamme lapsuudesta. Jotkut meistä saivat viinasta lapsena tarpeekseen, joten meistä tuli niitä työhulluja. Saatamme jopa tuomita alkoholin käyttäjät. Moni meistä pelkää alkoholin käyttäjiä niin paljon, että vetää niitä puoleensa. Joukossamme on nalkuttajia, pullon etsijöitä ja pahimman pelkääjiä. Osa nautiskelee sivistyneesti harva se ilta lasin pari punaista tai valkoista. Monet naukkailevat salaa.

Kuka meistä on parempi kuin toinen? Me kaikki petämme itseämme. Mikä näistä malleista oikeasti tuo levon ja rauhan?

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

6 vastausta artikkeliin “Lääkkeinä työ ja viina”

  1. Tämä teksti sai hymyn nousemaan huulilleni, koska se koskettaa minua henkilökohtaisesti 🙂 !

    Isäni on tällainen levoton sielu, ollut aina. Lapsena siihen ei kiinnittänyt huomiota, että olimme säännöllisesti tasan tunnin, tai maksimissaan puolitoista, kylässä. Ehkä siihen liittyy ajatus, ettei ”halua olla vaivaksi” tai ”olla jaloissa”. Jos 50 vuotta sitten on ollut enemmän arkitöitä, jolloin on oikeasti ollut saatava päivän työt hoidettua ajallaan, ehkä se periytyy monille yli 50-vuotiaille ihmisille sieltä? Tarkoitan tällä mm. lehmien lypsämistä, lampaiden keritsemistä tai tavaran hakemista, kun kyseessä on ollut esimerkiksi maatalousyrittäjä tai kaupan pitäjä. Edelleen ajatellaan, että ”ei olla vaivaksi”, vaikka joku olisi nimenomaan kutsunut kylään ja saanut ne viikon tai päivän työt jo tehtyä. Yhteiskunta on muuttunut, mutta tavat istuvat sitkeässä.

    Itse on siunattu muutamalla sellaisilla ystävällä, jotka sanovat, jos heillä on jotain pakollista tekemistä eikä minun tarvitse miettiä ”Kuinka kauan on hyvä ja sopivaa olla kyläilemässä”. Lisäksi itse olen opetellut tavan levottomuutta välttääkseni, että kutsun ystävän kylään arjen keskellä. Jos on ruoan valmistusaika tai jotain pientä työtä samaan aikaan, pystyn kyllä kuuntelemaan ja kommunikoimaan työnteon lomassa. Lisäksi olen käynyt marjoja poimimassa ystäväni kanssa viime kesänä – aika hurahti melkoisen nopeasti rupatellen ja työ tuli tehdyksi. En usko, että on oikeasti ”huonoa” tai ”hyvää” aikaa tulla kyläilemään (jos ei tarvitse tehdä sitten sellaista työtä, jossa ei pysty keskustelemaan kenenkään kanssa).

    Ehkä nämä ihmiset, joilla on aina kiire ja levottomuus päällä, eivät ole kotona missään. Heillä on kiire kauppaan, kaupasta pois, harrastuksiin, harrastuksista pois, nukkumaan, syömään, töihin, pankkiin… He elävät kehonsa ulkopuolella. Sen huomaa siitä, että nämä ihmiset ovat jännittyneitä kauppajonossa, naputtavat pankkitiskiä ja painavat äänitorvea merkiksi liian hitaasta liikkeellelähdöstä liikennevaloista. Joillekin hierojalle tai kynsihoitajalle meno on ”turhaa ajan hukkaa”, koska se on juoksemisesta pois.

    Tykkää

    1. Kiitos paljon viestistäsi Elisa.
      Tuli mieleen tuosta ”ei olla vaivaksi”, että ehkä emme uskalla olla vaivaksi. Pelkäämme siis olla vaivaksi. Pysytyn löytämään itsestäni tätä. Minulla ei aiemmin ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että olisin arvokas vain olemalla. Siis tekemättä mitään. En ole yhtä kuin tekemiseni. Jos sitä ei ole sisäistänyt, saatamme kokea olevamme jaloissa, vaiva jne. Ja koska pelkäämme, että tuleemme potkituksi pois (vaikka todellista pelkoa ei ole), lähdemme itse hyvissä ajoin ennen valomerkkiä.

      Sitten on vielä sekin, josta jokin aika sitten kirjoitin, että emme ole tottuneita ottamaan vastaan ja saatamme pelätä vastaanottamisen hintaa. Olemme ehkä tottuneet siihen, että kaikella mitä saamme on hinta. Että pyytetöntä rakkautta ja välittämistä ei ole. Emme voi saada toisen aikaa ja huomiota noin vain. Kun sitten saamme, oletamme vähintäänkin alitajuisesti vanhojen mallien muovaamina, että tässä on kyllä koira haudattuna…

      Tässä maailmassa on helppo sisäistää tuon ihmisen malli, josta lopussa kirjoitat. Hän saattaa sitä paitsi monen silmissä näyttää tehokkaalta. Tunnistan itseni tuostakin.

      Usein puhutaan levottomista sieluista. Ehkä niitäkin on, enempi uskon kuitenkin, että levottomuus on pintaa ja syvällä ytimessämme on ilo ja rauha. Se pinta on tullut siihen jo lapsuudessa ja vuosien varrella sitä on tullut vain lisää. Syitä muun muassa kaikki edellä mainittu.

      Jos haluamme muutosta, voimme alkaa havainnoida levottomuuttamme ikään kuin katselisimme itseämme ystävällisesti ulkoa päin. Kun alamme tiedostaa, voimme tehdä testejä. Olenkin nyt kylässä puoli tuntia pidempään kuin yleensä. En moiti ketään liikenteessä, annan vain kehuja. Tänään katselen kauppajonossa ihmisiä ja heidän touhujaan kärsivällisesti. Siitä se lähtee. Samoin uskon, että tilan tekeminen auttaa. Vähemmän menoja, enemmän omaa aikaa. Jooga, meditointi, viimeinen tunti ennen nukkumaan menoa, jotain rauhallista. Kävely luonnossa. Oman kiireen havainnointi jne.

      Levottomuus on sekin hyvä viesti, jos sen sellaisena ottaa. Se antaa tiedon, että nyt on aika rauhoittua. Tässä maailmassa saa olla hereillä tässäkin mielessä, sillä levottomuus tarttuu herkästi. On niin paljon kaikkea ja kovalla vauhdilla. Siksi noita yllä mainitsemiani lääkkeitä kannattaa toisaalta käyttää säännöllisesti ja toisaalta joskus myös tehostetummin.

      Myös lasten levottomuus voi olla viesti meille. Uskon, että yleensä on. He imevät levottomuutta ja rauhattomuutta meistä ja kaikesta ympäröivästä. Mitä jos kiittäisimme viestistä ja kuuntelisimme itseämme ja ottaisimme vastaan tiedot, jotka saamme ja teksisimme tarvittavat muutokset/korjausliikkeet. Myös levottomat yöt ja unet kuuluvat tähän samaan kategoriaan. Minun käsitykseni mukaan levottomuus on pohjimmiltaan pelkoa. Ja toisia emme voi muuttaa, mutta onneksi itseämme voimme.

      Lenita

      Tykkää

  2. Muistan myös omista vanhemmistani, varsinkin äidistäni että he aina työntouhussa. Heille iskostettu lapsuudessa ajatusmaailma että heidän on ansaittava arvonsa työnteolla. ”Mitähän tuostakin lapsesta ikinä tulee kun se on tuollanen haaveilija tai riukukeppi. Tuleekohan tuostakaan koskaan mitään, onkohan tuosta koskaan taloon emännäksi, tai työmieheksi.” Oli hoidettava kotityöt hyvin että löytää miehen ja joka osaa arvostaa. Ja miehen päätehtävä taas on kantaa elanto pöytään, oli työ sitten miten raskas ja vastentahtoinen tahansa.

    Mutta tuohon aikaan, heidän lapsuudessaan ei ollut kovin paljoa vaihtoehtoja jotta oli katto päänpäällä ja ruokaa sekä vaatetta lapsille. Ja miten paljon he olisivat hävenneet ja tunteneet arvottomuutta josko olisivat tulleet töistä poispotkituiksi, tai kun ei enää kyennyt tekemään työtä jonkin fyysisen vamman takia.

    Opin myös kovan työnteon merkityksen vanhemmiltani, kahvikuppineurootikoksi. Elämään sitten kun elämää, kunhan saan tuon ja tuon valmiiksi, niin ja vielä tuon sitten hengähdän. Ja hain arvostusta ulkopuoleltani, muilta ihmisiltä. Mutta onneksi joku pysäytti, ja kertoi että olen ihan hyvä juuri omana itsenäni.

    Huomaan kyllä edelleen itsessäni noita piirteitä, arvostavani lasta joka hoitaa reippaasti jonkin asian. Tai laskevani kymmeneen kun lelujen siivous tuntuu kestävän ikuisuuksia :-{>

    Tykkää

    1. Kiitos Pekka!

      Kyllä meidän tosiaan olisi hyvä ja käytännöllistä hyväksyä kaikki se mitä olemme.

      Tein nuorena opettajansijaisuuksia ja muistan, miten minua ärsyttivät hitaat ja kitisevät lapset. Koska en silloin ymmärtänyt, että asialle kannattaisi tai voisi tehdä jotain, minua varmasti ärsytti samat ominaisuudet myös tyttäressäni.

      Nyt tiedostan, että meillä ei lapsena arvostettu mosia piirteitä. Jotkut kertovat vieläkin tarinaa siitä, että siskoni oli kova kitisemään. Vasta viime vuosina aloin miettiä, että eikö ketään kiinnostanut, että mistä pikkuisen kitinä viesti? Emme kykene etsimään saati näkemään hyvää, kun meitä ärsyttää.

      Miten lapset mahtavatkaan tunnistaa vanhemman tunteet, vaikka aikuinen yrittäisi piilottaa tunteensa hymyn taakse. Kotioloissa ei välttämättä tehdä sitäkään. Useimmat lapset aistivat varmasti asian laidan ja hymyn ja vihan ristiriita saattaa hämmenttää vielä enemmän kuin vihainen naama ja loukkaavat sanat. Aika usein lapsi joka tapauksessa varmasti syyllistää itsensä ja kokee tehneensä jotain väärää. Olevansa huono.

      Muun muassa hitauden pahuus ja se, että olemme yhtä kuin tekemisemme ovat uskomuksia, joita emme ole kyseenalaistaneet. Siihen vielä päälle mallit, jotka ovat syvässä. Ei tosiaan ole mikään ihme, että moni meistä pitää kiirettä :).

      Mikä mahdollisuus meillä onkaan kasvaa niiden ihmisten läsnäolon myötä, jotka hämmentävät ja ärsyttävät meitä. Voimme kysyä itseltämme, että mistä tässä on kyse? Ei kyse voi olla nyt tästä tilanteesta. Edessänihän on pieni (vaikka olisi aikuinen) epävarma ihminen, joka yrittää parhaansa, mutta pelkää niin paljon, että tulos on hutera. Enhän minä nyt oikeasti hänelle ole vihainen. Minkä oppimismahdollisuuden tämä tilanne ja tunne tarjoaa? Olenko ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin?

      Tykkää

  3. Moi, Lenita! Tämä oli varsin mielenkiintoinen juttu. Meillä tosin ei ollut lääkkeenä viina, mutta äidilleni työ oli varsin kova sana ja sinne piti mennä kyllä vaikka aivotärähdyksen saaneena. Toki hän yksinhuoltajana oli varmaan osaltaan ”pakotettu” kodin ulkopuoliseen palkkatyöhön. Mutta muistan että töiden jälkeen oltiin aina menossa johonkin suuntaan ja kotona vietetty aika jäi todella vähiin. Yhdessä ei tehty juurikaan muuta, ei luettu iltasatuja, ei pelattu pelejä tms.
    Epämääräistä levottomuutta ja paikalla pysymättömyyttä ja myöhemmin iltaisin ja viikonloppuisin aktiivista erinäisten miesten vaihtuvuutta.
    Seurasin tätä touhua varhaislapsuudesta liki aikuisikään, kunnes ”pahan” saaneena pois kotoa muutin.
    Itsessäni olen kyllä sitten huomannut samanlaista levottomuutta ja kärsimättömyyttä ja lasten ollessa pieniä en osannut itsekään olla paikoillani. (se siis tarttui)
    Mutta tänään olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen tämän hullun myllyn keskellä kuitenkin pelannut, käynyt uimassa ja kaikkea muuta tehnyt lasten kanssa.

    Tykkää

    1. Moikka Pirjo! Kiitos paljon viestistästi.
      Uskon, että meitä usein hämmentää se muissa mitä emme vielä ole itsessämme hyväksyneet. Esimerkiksi lastemme levottomuus voi olla tällainen asia. On siis hienoa, jos tunnistamme asian tällä tavalla sukupolvien ketjussa. Kun hyväksymme sen itsessämme, meidän on helpompi hyväksyä se lapsissamme ja muissa kans. Todennäköisesti äitisikin ”peri” sen vanhemmiltaan ja ympäristöstä. Hyväksyminen parantaa ilmapiiriä ja sillä on näin ollen rauhoittava vaikutus.

      Harva meistä on tiedostanut, että olemme hyviä ja riittäviä juuri tällaisina kuin olemme. Olemme ajatelleet, että olemme hyväksyttäviä, sitku….Niinpä me henkemme edestä suoritamme, juoksemme, teemme, selitämme, yritämme, kiirehdimme jne. Kaikki suuren väärinymmärräyksen ja vanhan tavan vuoksi. Ollaan vaan joskus, muistutetaan itsellemme, että kaikki on hyvin. Uskon muuten myös, että ”levottoman” kannattaa vältää sokeria, vaaleaa leipää jne.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s