Tyttäreni on useita kertoja harmistuneena sanonut minulle, että kertoessaan minulle jotain hän ei aina halua kuulla mielipidettäni asiasta. Voisitko joskus vain kuunnella?
Erinomainen kysymys. Miten minä kuuntelen? Opimme paljon itsestämme, kun esitämme tämän kysymyksen positiivisen uteliaasti itsellemme. Miten hyviä kysymyksiä läheisemme meille tarjoilevatkaan. Kiitos lapseni. Anteeksi, että sait toistella samaa useita kertoja. Meni pitkään ennen kuin olin valmis nöyrtymään tuonkin loistavan mahdollisuuden edessä.
Olen kuunnellut pääasiassa sillä oletuksella, että minun tehtäväni on auttaa. Minulla kuuluu olla mielipide ja hyvä sellainen. Minun täytyy antaa positiivinen ratkaisu. Minun pitää järjestää asia.
Kun vahvasti poliittisesti sitoutunut ärhäkkä kaveri kuuntelee vastapuolen edustajaa, hän kuuntelee ollakseen eri mieltä. Hän kuulee asiat, joita voi vastustaa. Hän haluaa kilpailla, voittaa ja alistaa. Löydän kyllä itsestäni tällaisenkin kuuntelijan. Onneksi tämä tapa on sulanut isosti pois.
Joku kuulee syytöksen. Hän etsii sitä, ja senhän me aina saamme mitä etsimme.
Omaksumme kuuntelutapamme varhain. Ne muistuttavat usein vanhempiemme vastaavia tapoja. Totumme niihin ja pidämme niitä luonnollisina, vaikka kaikki ylläkuvatut mallit ovat epäterveellisiä niin mielelle kuin ruumillekin. Kuuntelija, joka haluaa neuvoa, auttaa ja pelastaa, on hyvä esimerkki siitä, että ihminen tarkoittaa hyvää mutta tekee jotain ihan muuta.
Kiitos Nettaseni, että et luovuttanut. Annoit minulle mahdollisuuden kuunnella kaikesta huolimatta. Kiitos, että autoit minua heräämään. Nyt kuuntelen yhä enemmän. Haluan tehdä myös hyviä kysymyksiä. Sellaisia voivat olla: mitä mieltä olet siitä, miltä se tuntuu ja mitä olet ajatellut tehdä. Jos sitten kysyt mielipidettäni, kerron. Haluan samalla muistaa, että se on vain minun mielipiteeni. Annan itselleni anteeksi, kun töppäilen. Toivon, että sinäkin annat minulle sen anteeksi.
Kun luotan elämään, itseeni ja sinuun, kuuntelen suurilla korvilla kunnioituksella ja kiitollisena.
Lenitan juttuja 
Olen huomannut, että vaikeissa tilanteissa moni alkaa selittelemään. Olen itsekin oppinut tätä mallia, ja vasta nyt alkanut kyseenalaistamaan sitä…
Täytyy ikäänkuin täyttää tyhjä tila äänellä. Jos esimerkiksi joku on vaikeasti sairas, hänen läheisilleen täytyisi ”osata” sanoa jotain rohkaisevaa tai piristävää. Jos ei vaikeassa tilanteessa osaa puhua viisaita, niin moni tuntee itsensä hyödyttömäksi. Ja tässä epävarmuuden tunteen keskellä on helpompi vältellä vaikeita keskusteluja. Se on surullista, jos läheiset katoavat vaikean elämäntilanteen keskellä.
Kuunteleminen on taitolaji. Se vaatii läsnäoloa, on tilanne sitten mukava, surullinen, hauska, riehakas, vaivaantunut tai mitä tahansa :)! Itse opettelen tätä koko ajan, koska se on niin vaikeaa.
TykkääTykkää
Hei Elisa!
Anteeksi, että vastaan vasta nyt. Kiitos viestistäsi. Erittäin hyviä pointteja nostat esille.
Minä huomasin myös jossain vaiheessa, että yritän puhumisella peittää epävarmuuttani. Tuskin pystyin narraamaan muita kuin ehkä jollain tasolla itseäni. Ja miksi epävarmuutta tarvitsee ylipätään peittää 🙂 Kuuntelu on niin ihanaa, kunhan sitä vaan harrastaisin. Kun luin sinun ja Pirjon viestin, tuli mieleeni, että otan vahvistuslauseekseni: olen yhä parempi kuuntelija ja kuuntelua antaa minulle uskomattoman paljon.
Oikein hyvää joulua ja ihanaa uutta vuotta!
Lenita
TykkääTykkää
Nappi aihe, varsinkin tähän vuoden aikaan. Mulla on monesti ollut ajatus siitä kuinka me ylipäätään kuunnellaan. Sanotaan lapsilla olevan valikoiva kuulo, mutta olen enemmän alkanut kallistumaan siihen tosiasiaan, että se ”valikoiva” kuulo onkin meillä vähän jo varttuneemmilla. Minä tunnustan ainakin itselläni olevan tuota vikaa ja juuri lasten kanssa ja varsinkin hänen joka eniten tuo omaa itseäni esille.
Yhdyn hyvin pitkälle tuon Elisan kommenttiin myös tuossa vaikeassa tilanteessa puhumiseen. Sitä tuntee itsensä niin pieneksi ja avuttomaksi vaikeassa tilanteessa, olkoonkin että sen jotenkin tietää että siinä ei sanoja juurikaan tarvita vaan pelkkä läsnäolo riittää. Tuo läsnäolon taito taitaa olla se kaikkein vaikeimmin opittavissa oleva oppiläksy.
TykkääTykkää
Moi Pirjoa,
Anteeksi, että vastaan vasta nyt. Vastasin oikeastaan myös sinulle tuossa Elisalle kirjoittamassani viestissä.
On hieno asia, kun alamme tiedostaa noita asioita, joista kirjoitat ja kun uskallamme ja haluamme vielä puhua niistä ääneen. Kun tässä tapauksessa sinä teet niin, saat paljon. Se tuo rentoutta olemiseen. Olen varma, että saat poimia hedelmiä =)
Kaikkea hyvää sulle ja muksuillesi!
lenita
TykkääTykkää