…joulumaa kun jokaiselta löytyy sydämestä.
Miten totta laulamme. Meissä on kaikki rauha. Meillä on kaikki lahjat. Sinä ja minä – me olemme lahjoja.
Mikä joulurauhan voi rikkoa? Oma ajatuksemme. Se, että asiat eivät me niin kuin me ajattelimme. Pyöritämme mielessämme elokuvaa, joka tuo meille joko tyyntä tai myrskyä.
Tänä vuonna en matkannut joulun viettoon sen paremmin porolla kuin hevosellakaan. Taitoin matkan vuokra-autolla. Ensimmäinen kerta kun vuokrasin auton Suomessa. Asiat eivät ihan menneet odottamallani tavalla.
Aatonaatonaaton iltana autoni hajosi ja sain kuulla, että viasta ei ole hajua ja asiaa voidaan selvittää aikaisintaan välipäivinä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että perinteisesti ajateltuna rahatilanteeni on kehno kun taas autoremontit ovat usein työläitä eli kustannuksia on tiedossa.
Kun tajusin, että auto on rikki, sanoin saman tien itselleni ääneen, että nyt en ryhdy uhriksi. Minut valtasi heti huikea onnistumisen ja mielihyvän tunne. Joulupukki ei ole vielä tullut, mutta jo nyt tiedän, että tuo ajatus on paras lahja mitä annoin itselleni ja muille tänä vuonna.
Pahinta mitä voimme tehdä on uhrifiiliksen tai -roolin valinta. Se on monille meistä kovin tuttua ja näin ollen helppoa. Se on luonteva malli, joka on alitajunnassamme, emmekä edes välttämättä huomaa, kun kytkemme sen päälle. Se on itsemme sabotointia. Se vie voimamme. Ei tietoakaan rauhasta. Vietin juhannuksen yksin ja kirjoittelin aiheesta täällä.
Olen äärettömän kiitollinen tästä vuodesta. Tämä on ollut minulle erittäin merkittävää aikaa. Tulin ajatuksineni ulos kaapista, kun aloin kirjoittaa täällä. Aloin vetää tilaisuuksia. Uskoni itseen ja muihin on kasvanut huikeasti. Vielä on kuitenkin runsaasti kasvuvaraa, joten ihanaa nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan.
Haluan kiittää Sinua ja kaikkia niitä, jotka ovat lukeneet näitä juttuja. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat kirjoitelleet täällä. Kiitos tilaisuuksiini osallistuneille. Kiitos kaikille niillekin, jotka eivät ole minusta koskaan kuulleetkaan 🙂 Kiitos tähdille, valolle ja koko luomakunnalle.
Lähden tapanina meditoimaan kymmeneksi päiväksi, eikä sinne voi ottaa edes vihkoa ja kännykkää mukaan, joten palaan blogiin reissun jälkeen.
Toivon sinulle kaikkea hyvää nyt ja aina 🙂
Lenitan juttuja 
Minäkin toivoisin, että voisin hallita tunteitani enkä aina joutua masennuksen ja vihan kierteeseen, kun joku kohtelee minua huonosti. Lapsuuskokemuksista on vaikea päästä eroon. En kuitenkaan haluaisi, että ne pilaavat koko lopun elämäni. Tai lasteni elämän. Pitäisi olla voimia nousta itsekkäästi käyttäytyvien ihmisten yläpuolelle, vaikka nämä sitten olisivatkin lähisukulaisia. Parempaa uutta vuotta itselleni ja sinulle!
TykkääTykkää
Moi Annie
Kovin saman sorttisia juttuja olen funtsinut ja läpi elänyt. Olen ollut elämässäni vihainen, pettynyt ja agressiivinen ihan riittävästi. On tuntunut ihanalta päästä eteenpäin.
Olen alkanut uskoa, että meidän ei tarvitse olla huolissamme lapsistamme tai meidän ei kannata. Se vie meiltä vaan loputkin voimat. Kun keskitymme itsemme muuttamiseen alkaa tapahtua. Yläpuolelle nousemisessa on herkästi se huono puoli, että se sisältää vertailun ja oletuksen, että minä olen parempi. Siitä on silloin sinä tapahtumahetkenä nöyryys ja ymmärrys aika kaukana.
Tää on välillä vaikeeta käytännössä sisäistää (varsinkin läheisten kanssa), mutta uskon, että me ollaan kaikki yhtä hyviä. Osa meistä kulkee vaan isommassa ”pöllyssä” kuin toiset. Eli kykymme olla vapaita/läsnä/tässä hetkessä/irti mennestä ja tulevasta vaihtelee kovasti. Mitä enemmän olemme läsnä/vapaita jne. sitä ystävällisempiä, avoimempia olemme. Sitä enemmän otamme vastuuta itsestämme. Siksi tiedostamisen ja läsnäolon lisääntymisen merkitys on niin suuri. Sitä on kasvu – minusta.
Tiedän, että lapsuudenkokemuksista ja -mielikuvista on vaikea päästä eroon. Elin siellä eli lapsuudessani kyseenalaistamatta montakaan ajatusta nelikymppiseksi =). Siihen kuului uhrin roolin omaksuminen. Minun on erittäin helppo singahtaa siihen rooliin. Onneksi tajuan sen nykyisin aika nopeasti. Yleensä – oletan 🙂
Ihanaa kun tietää, että muutos on mahdollista. Avainasioita ovat minulle olleet halun lisäksi mm. irti päästäminen (anteeksinanto keskeisenä keinona, samoin ajatusten kyseenalaistaminen ja uusien tapojon käyttöönotto), kiitollisuus, nöyryys, kärsivällisyys jne. Todellisuuden kohtaaminen sellaisena kuin se on. Mukaan lukien itseni. JNE. Kyllä tässä hommia vielä piisaa 🙂
Tulee niin paljon mieleen. Se vielä, että halu, vilpitön halu, ymmärtää muita, muiden outoja valintoja, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä on mainio työkalu tässä ”työssä. Kun samalla ei ota mitään henkilökohtaisesti…
Oletko muuten lukenut Miguel Ruizin Neljä tietä vapauteen? Suosittelen.
Voi oikein hyvin,
Lenita
TykkääTykkää