Mikä on sinun tarinasi?

Vaikka äitini on riikinruotsalainen, hän ei puhunut minulle ja sisarelleni ruotsia, kun olimme pieniä. Tämä oli minun tarinani näihin päiviin asti. Kerroin sen yleensä sunnilleen heti, kun puhuin ruotsia uuden tuttavuuden kanssa. Samaa juttua kerroin monille muillekin.

Miksi? Olen ilmeisesti hakenut myötätuntoa tai hyväksyntää muun muassa sille, että ruotsini ei ole häävi. Halusin olla täydellinen ja itsetuntoni oli heikko. Itsetuntoni on pikku hiljaa vahvistunut, mutta tuo tarina ja tapa olivat jääneet päälle. Olen siinä sitten tehnyt itsestäni uhrin heti keskustelun alussa. Voi pikku Lenitaa :). Ja tuon tarinan pyörittäminen tuskin nostaa äitinikään arvoa mielikuvissani.

Toinen esimerkki. Minä kuulun niihin, jotka eivät voi olla syömättä koko suklaalevyä, jos minulla on sellainen. Näin olen määritellyt itseni yleensä, kun on tullut juttua syömisongelmista. Minkälaisen johtopäätöksen alitajuntani tekee moisesta kommentista? Se uskoo, että tällainen syöppö minä olen ja se siitä. Mitään ei ole tehtävissä!

Voihan viulu. Vaikka olen paljon miettinyt ajatteluun liittyviä asioita ja käsitellyt uskomuksiani, niin löydän uusia jatkuvasti. Näin se menee. Ihminen tosiaan on kuin sipuli. Kerroksia riittää.

Kun tunnistin nuo tarinat, kiitin isosti ja päätin heti, että saavat mennä. Olo vahvistui saman tien jo pelkistä oivalluksista.

Mikä ilo, että voimme kaikki luoda omat tarinamme. Juuri sellaiset kuin haluamme. Minkälaisista turhista tarinoista sinä pidät kiinni? Olisiko aika antaa niiden mennä ja ottaa käyttöön parempia? Uudet tarinat avaavat uusia näkymiä ja ovia. Onnea matkaan!

Mainokset

Minun valinnat on minun valinnat

Minun valinnat on minun valinnat ja sinun valinnat on sinun valinnat. Näin kun me mennään, niin tullaan iloisiks.

Kun vuosia sitten tilasin perjantaisiivouksen ja siivousfirman auto kaarsi pihaan, oivalsin pian, että perjantaipullo olisi ollut hyväksytympää. Se olisi ollut normaalia ja tavallista.

Olen elämässäni usein (kukapa ei) kokenut tekeväni ratkaisuja, joita lähipiirini on joko tuominnut tai pitänyt tavalla tai toisella miinusmerkkisesti outona. Totuuden nimessä sanottakoon, että kyllä minä tempauksilleni olen kannustustakin saanut. Nykyisin varsinkin.

Aiemmin rekisteröin nuo negatiiviset paremmin ja ne vaikuttivat minuun voimakkaammin. Halusin miellyttää muita ja olin kovin pettynyt, kun en siihen yltänyt tai valintani eivät saaneet arvostusta. Itsetuntoni oli heikko ja heikkeni heikkenemistään. En tiennyt, että omaksi itseksi tuleminen on usein juuri sitä, että tuotamme pettymyksiä muille. Kuljemme omaa polkuamme, emme sen toisen.

Aivan taannoin viestittelin henkilön kanssa, joka mielestäni arvosteli ihmisiä, jotka eroavat kirkosta rahan takia. Vastattuani hänelle tajusin mitä olin tehnyt. Olin rehellisesti kertonut hänelle itsekin eronneeni kirkosta, mutta sivulauseessa kerroin, että en rahan takia. Tiedostamattani olin halunnut hakea häneltä hyväksyntää ja näin tein pesäeron rahan takia eronneisiin (käänsin heille selkäni). Minulla oli sentään jalompi syy :). Minä erosin, koska koin systeemin ja monien sen edustajien olevan niin tuomitsevia. (Olin tuohon aikaan yllätys yllätys itse todella tuomitseva.)

En usko ihmisten juurikaan eroavan kirkosta rahan takia. Se tarkoittaisi minulle sitä, että he tuntevat lujan yhteyden kirkkoon ja arvostavat sen toimintaa, mutta eroavat sieltä säästääkseen rahaa. Minä oletan, että he lähtevät koska tällaista ajatusta ja yhteyttä ei ole. He tekevät omat valintansa, elävät arvostustensa mukaisesti. Miten minä sitä voisin tuomita? Ehkä se sitä paitsi piristää kirkon väkeä? Ehkä se laittaa miettimään ja kehittämään toimintaa? Elämässä kaikki on liikettä ja se on yleensä hyväksi. Hyvältä ei tunnu sekään ajatus, että joku roikkuu mukana siksi, että pelkää jumalan rankaisevan, jos lähtee.

Olet ehkä lukenut, että olin kymmenen päivän ”meditointimatkalla” Ruotsissa. Yllätyin iloisesti kun äiti tavattuamme ystävällisesti kysyi, että mikä se matka nyt oikein oli ja mitä siellä tehtiin. Aloin kertoa, kunnes hän kohta sanoi tylysti, että ei halua tietää enempää. Hän totesi myös, että ei ole kertonut miehelleen missä olin. Energinen ja hyväsydäminen äitini arvostaa enemmän 7 päivää -lehteä ja rantalomia kuin monia minun valintojani.

Tämä muistuttaa minua siitä, että se on äidin elämää ja nuo valinnat ovat hänen valintojaan. Ei tässä tietysti mistään vaihtokaupasta ole kyse, mutta miksi äidin tulisi arvostaa minun valintojani, vaikka minä en arvosta hänen valintojaan? Kuka tässä voi hyväksyä mitä ja kenet? Äiti tekee omat valinnat, minä voin muuttaa vain itseäni. Minä hyväksyn itseni kaikkine valintoineni. Minä hyväksyn äidin ja hänen valintansa. Se on minun vaikutuspiirissäni. Se tuo minulle ilon ja rauhan. Siihen minun kannattaa satsata.

Minä olen kieltämättä lähes tulkoon halveksinut 7 päivää -lehden lukijoita. Joku sanoo nyt, että tyhmiä he ovatkin. Kukapa täällä ei olisi tehnyt ”tyhmiä” tekoja? Kuka meistä osaa laittaa tyhmät teot tyhmyysjärjestykseen? Kukapa ei voisi käyttää aikaansa ja lahjojaan paremmin? Esimerkiksi toisten ihmisten palvelemiseen?

Oli niin tai näin. Mitä sitten ajattelenkin, sitä olen. Jos halveksin jotakuta, halveksin itseäni. Jos pidän toista tyhmänä, pidän itseäni tyhmänä. Jos arvostelen muiden tekoja ja valintoja, arvostelen omia tekojani ja valintojani. Sen saan, mihin keskitän ajatukseni ja mitä annan. Tämä on luonnon laki. Yksinkertaista, eikö totta?

Vaihdevuositeollisuudesta

Mitä jos emme koskaan olisi kuulleet sanaa vaihdevuodet? Tai entä jos emme olisi koskaan ajatelleet asiaa?

Epäilen, että moni funtsii vuosia, koska ne alkavat. Ovatko nämä niitä vaihdevuosivaivoja? Mitähän vaihdevuosivaivoja minulle tulee? Milloin äidillä alkoi? Mitähän niihin pitää ottaa jne.

Kuluttaja pohtii moista ja vastauksia on tarjolla. En osaa tarkkaan sanoa, miten suuri bisnes asian ympärillä pyörii, mutta me molemmat tiedämme, että valtavista rahoista on kyse.

Mitä jos neljän-viidenkympin hujakoilla sitä naisen elämässä tapahtuu muutenkin kaikenlaista? Lapsellisten lapset muuttavat omiin koteihinsa. Meille tulee enemmän aikaa pohtia elämäämme. Miten se on mennyt ja mitä siltä jatkossa haluan. Mitä jos kaikki nämä tuntemukset, ajatukset ja lisääntyvä vapaa-aika hämmentävät? Mitä jos ne pitää täyttää vaivoilla, resepteillä, lääkärissä juoksemisella ja muulla tekemisellä?

Entäpä jos osa kehon viesteistä onkin olemassa juuri sitä varten, että vihdoin pysähtyisimme ja kysyisimme itseltämme rohkeasti ja avoimesti: mitä minulle kuuluu? Jospa herkistyminen on hyvä asia? Jospa se lisää kykyämme tiedostaa – elää täysillä tässä ja nyt?

Kehossa tapahtuu koko ajan ihan niin kuin luonnossakin. Talvi, kevät, leskenlehti, sinivuokko ja niin sitä mennään. Uutta tulee ja vanha poistuu. Välillä sataa, toisinaan paistaa. Kaikki on koko ajan liikkeessä ja erilaiset tuntemukset tulevat ja menevät.

Keho on aina viestinyt meille myös hyvinvoinnistamme, mutta emme ole ehtineet tai ehkä mieluumminkin halunneet kuunnella. Saatoimme jopa kirota päänsäryt ja hartiakivut sekä kehomme tai sen osat siinä sivussa. Joko nyt olemme valmiita kunnioittamaan eli kuuntelemaan upeaa kehoamme? Kiittämään siitä?

En ole lääkäri. Se ei kuitenkaan estä minua pohtimasta näitä asioita. En vastusta lääkkeitä, enkä väitä tietäväni vaihdevuosista paljonkaan. Haluan kuitenkin tuoda esille ihmisen omaa kykyä kuulla ja hoitaa.

Iloa, rauhaa ja asumistukea

Soitin eilen Kelaan ja kysyin asumistukea. Siis itselleni. No niin, nyt on sitten sekin sanottu.

Päässä pyöri monenlaisia ajatuksia – toinen toistaan hullumpia. Miten ihminen, joka hakee asumistukea, voi kirjoittaa ilosta ja rauhasta. Miten sellainen ihminen voi kokea iloa ja rauhaa tai ainakaan näyttää sitä ulos? Tähän pisteeseen sitä sitten on tultu. Voisitko alemmas vajota? Mikä esimerkki aikuiselle lapsellesi oletkaan ja sitä rataa.

Että sellainen Lenita. Hän joka kirjoittelee blogissaan, että ilo ja rauha eivät tule ulkoa. Ne ovat meissä. Just joo. Helppo sen on kirjoitella. Olisikohan aika elää niin kuin opettaa?

Seurasin ajatuksiani ja tuntemuksiani tavallaan sivusta. En antanut niille samalla tavalla valtaa kuin aiemmin. Hetkittäin kyllä ja itkinkin vähän. Tarkkailin ajatuksiani kiinnostuneena, koska niiden takana ovat uskomukseni. Ajatukseni kumpusivat alitajunnastani paljastaen sitä osaa itsestäni, josta en ole kovin tietoinen ja johon haluan tutustua paremmin.

Miten ihminen, joka soittaa asuntotuen perään, on saattanut juuri pitää lomaa ja käydä vielä Ruotsissakin?Ja vielä kertoa siitä julkisesti! Miten 46-vuotias ihminen on voinut taloudellisesti menettää kaiken? Mikä luuseri! Ihminen joka innostuu kaikenlaisesta, mutta ei osaa tehdä rahaa.

Mahdollisuus saada asumistukea kertoo pienistä tuloista – ei niinkään suurista menoista. Aiemmin kulutinkin paljon enemmän, mutta viimeisten vuosien aikana olen aika lailla totaalisesti muuttunut siinä suhteessa. Ensi viikolla luovun myös autosta, kunhan 760 euron remppa nyt ensin saadaan alta pois. Onneksi löysin ostajan.

Kuulin juuri kirjanpitäjältäni, että yrittäjä ei voi hakea toimeentulotukea. Firma pitää ensin lopettaa. Sellaiseen en ole valmis. Aika erikoinen kuvio mielestäni. Ensin pitäisi tavallaan luovuttaa. Minä ajattelisin, että toimeentulotukea voisi saada tiukassa tilanteessa, ja kaikkien etu on, jos siitä tilanteesta ei tule pysyvä, vaan se on ohi menevä vaihe.

Niin monet asiat elämässäni ovat muuttuneet ja todellakin parempaan. Tai ennen muuta suhtautumiseni on muuttunut, joten uskon kyllä sen näkyvän jatkossa myös talousasioissa. Noin viisi vuotta sitten menetin rahani ja omaisuuteni. Olen toiminut yrittäjänä viimeiset 13 vuotta ja viime vuodetkin pärjännyt niin, vaikka tilanne on pikku hiljaa heikentynyt. Nyt tuli sitten isompi alamäki. Tiedossa on tuloja tälle vuodelle kaikki 103 euroa.

Olen tosiaan innostuvaa sorttia. Sain viettää viime vuonna juhlavuoden, kun kävin puhumassa ajatteluun liittyvistä asioista ja mahdollisuuksista. Oletin syksyllä saavani niistä myös rahaa, mutta asia on rahaa tärkeämpää, joten vein hommat loppuun vaikka luovuin pääsymaksusta. Joulukuussa perustin verkkokaupan, josta saa ostaa aivan mielettömän upeita (mielestäni =) pesupalloja. Ympäristöystävällisiä, tosi helppokäyttöisiä jne. Joulun alla myin muutaman paketin tuttaville. Tänä vuonna on ollut hiljaisempaa. Tämä kaikki kuvaa hyvin minua.

Oletan aina, että siitä se lähtee ja nopeasti. Tällä elämänkokemuksella 😉 ja markkinointi- sekä viestintäalalla toimineena minulla kyllä on jossain tieto siitä, että asiat ottavat aikansa. Haluan nähdä asiat haluamallani tavalla. Elämä antaa minulle jatkuvasti siinä opetusta. Joko nyt olen valmis ottamaan vastaan?

Kannattaako tällaista tarinaa kirjoittaa blogissa, kun aiheena on ilo ja rauha? Mielestäni kyllä. Elämä on rankkaa niin kauan kuin uskomme, että ulkoiset asiat tuovat tai vievät onnemme ja rauhamme. Ilo ja rauha ovat sisällämme. Jos lukiessasi tätä tekstiä tunnet esimerkiksi sääliä, se on tunne joka herää sinussa. Se on sinun valintasi. Olet ehkä oppinut tuntemaan niin tällaisissa yhteyksissä, etkä edes ajattele, että se on valinta. On se. Kaikki eivät tunne sääliä minua kohtaan lukiessaan tätä tarinaa.

Jos tunnet sääliä minua tai jotakuta muuta kohtaan, tunnet todennäköisesti sääliä myös itseäsi kohtaan. Se on hyvä tiedostaa. Säälillä ei ole mitään tekemistä ilon ja rauhan kanssa. Säälistä ei ole hyötyä sen paremmin säälijälle kuin säälittävällekään. Ilo ja rauha ravitsevat meitä, sääli syö. Kun tapaamme vakavasti sairaan, rahattoman tai kun katsomme omaa peilikuvaamme, mitä haluamme nähdä? Mihin kiinnittää huomion?

Kiitos hulluille ajatuksilleni. Kiitos, että en lähtenyt niiden mukaan. Kiitos, että tarkkailin niitä. Miten hienosti sainkaan itseni kiinni siitä, mitä oikeasti ajattelen vähävaraisista ja toimeentulonsa kanssa kamppailevista, tukien varassa elävistä puhumattakaan. Korulauseilla ei ole mitään merkitystä, jos tiedostamattomalla tasolla todellisuus on ihan toinen.

Eilen soitin Kelaan, mutta en vajonnut epätoivoon. Menin illalla espanjan tunneille ja sen jälkeen tanssikurssille. Oli kivaa. Kävelin nautiskellen pitkin hiljaisen kaupungin katuja. Puut ja oksat olivat sanoin kuvaamattoman kauniita.

Takana kymmenen päivää hiljaisuutta

Jos tarkkoja ollaan, niitä päiviä oli yhdeksän. Kurssi kesti kaikkiaan 10 päivää, mutta viimeisenä saimme puheluvan. Noista kymmenestä päivästä yhdeksänä meditoimme runsaat 10 tuntia päivässä, viimeisenä päivänä vähemmän.

Kyllä oli hieno kokemus. Tämä oli minulle nimittäin ensimmäinen kerta. Puolitoista vuotta sitten olin kaverin kesämökillä kahden koiran kanssa samat 10 päivää, joten tiesin, että puhumattomuus ja oleminen ei tuota ongelmia.

Olin tuolloin kesämökillä, jossa ei ollut sähköä. En ottanut mukaan mitään ylimääräistä, en edes kirjoja. Minulle ei voinut soittaa, sillä mukana oli vain prepaid-liittymä, jonka numeroa en antanut kuin turvallisuussyistä yhteen paikkaan. Kerran päivässä laitoin viestin, että olin kunnossa. Söin yksinkertaista ruokaa ja päätin myös olla tekemättä kovasti töitä, jotta en voinut paeta mihinkään. Vihkoja minulla oli mukana. Nyt ei ollut niitäkään.

Jaoin pienen huoneen parin naisen kanssa. Meidän tuli puhumisen lisäksi pidättäytyä katsekontaktista ja elekielestä. Se oli sekä mielenkiintoista että hyödyllistä. Oli paljon helpompaa rauhoittaa mieli meditoidessa, kun suunnilleen kaikki kohina oli poissa.

Etukäteen arvelin vaikeinta olevan se, että lounaan jälkeen, kello 11.00, ei enää saanut kunnon ruokaa. Me ensikertalaiset saimme pari hedelmää ja teetä kello 17.00. Vanhat eli aiemmin osallistuneet saivat vain aamiaisen ja lounaan. Nälkä ei tullut kertaakaan.

Oletin myös, että olisin väsynyt, sillä nukkumaan menimme noin 21.30 ja herätys oli kello 4.00. Ihan turha pelko tämäkin. Meditointi vähentää unen tarvetta. Se rentouttaa sekä kehon että mielen.

Vaikeinta oli istuminen. Minua otti aluksi selästä todella kovasti. Se meni onneksi ohi. Neljäntenä päivänä saimme uuden säännön ja istuimme kolme kertaa päivässä tunnin liikkumatta. Siis niin, että emme välillä korjanneet tai vaihtaneet asentoa, käsien paikkaa, rapsuttaneet nenänpäätä jne. Myös silmät piti pitää kiinni koko ajan. Onnistuin aika hienosti ja se oli itselleni suuri yllätys ja tuntui tosi upealta.

Tämä Vipassana-meditaatiokurssi pidettiin Ruotsissa. Näin Vipassanan nettisivuilla kerrotaan: Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat. Kyseessä on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Tekniikkaa opetettiin Intiassa yli 2500 vuotta sitten elämisen taitona, lääkkeenä yleismaailmallisiin ongelmiin.

Kurssit ovat maksuttomia, myös ruoka ja majoitus ovat ilmaisia. Kurssit rahoitetaan aiempien kurssilaisten lahjoituksilla. Lahjoituksen antanut kurssilainen on suorittanut vähintään yhden 10 päivän kurssin, hyötynyt siitä ja halunnut antaa muillekin mahdollisuuden osallistua kurssille. Tarkempia tietoja kurssista ja sen taustoista saat täältä.

Olen todella tyytyväinen, että sain mahdollisuuden osallistua ja osallistuin. Toivon, että voin tehdä niin toistekin.

Opin hienon meditaatiomenetelmän ja tapasin upeita ihmisiä. Näin ajatteluani ja tapojani entistä selkeämmin ja totuudellisemmin. Siinä muutamia etuja 😉

Toivon sinulle entistä enemmän iloa ja rauhaa tähän vuoteen!