Iloa, rauhaa ja asumistukea

Soitin eilen Kelaan ja kysyin asumistukea. Siis itselleni. No niin, nyt on sitten sekin sanottu.

Päässä pyöri monenlaisia ajatuksia – toinen toistaan hullumpia. Miten ihminen, joka hakee asumistukea, voi kirjoittaa ilosta ja rauhasta. Miten sellainen ihminen voi kokea iloa ja rauhaa tai ainakaan näyttää sitä ulos? Tähän pisteeseen sitä sitten on tultu. Voisitko alemmas vajota? Mikä esimerkki aikuiselle lapsellesi oletkaan ja sitä rataa.

Että sellainen Lenita. Hän joka kirjoittelee blogissaan, että ilo ja rauha eivät tule ulkoa. Ne ovat meissä. Just joo. Helppo sen on kirjoitella. Olisikohan aika elää niin kuin opettaa?

Seurasin ajatuksiani ja tuntemuksiani tavallaan sivusta. En antanut niille samalla tavalla valtaa kuin aiemmin. Hetkittäin kyllä ja itkinkin vähän. Tarkkailin ajatuksiani kiinnostuneena, koska niiden takana ovat uskomukseni. Ajatukseni kumpusivat alitajunnastani paljastaen sitä osaa itsestäni, josta en ole kovin tietoinen ja johon haluan tutustua paremmin.

Miten ihminen, joka soittaa asuntotuen perään, on saattanut juuri pitää lomaa ja käydä vielä Ruotsissakin?Ja vielä kertoa siitä julkisesti! Miten 46-vuotias ihminen on voinut taloudellisesti menettää kaiken? Mikä luuseri! Ihminen joka innostuu kaikenlaisesta, mutta ei osaa tehdä rahaa.

Mahdollisuus saada asumistukea kertoo pienistä tuloista – ei niinkään suurista menoista. Aiemmin kulutinkin paljon enemmän, mutta viimeisten vuosien aikana olen aika lailla totaalisesti muuttunut siinä suhteessa. Ensi viikolla luovun myös autosta, kunhan 760 euron remppa nyt ensin saadaan alta pois. Onneksi löysin ostajan.

Kuulin juuri kirjanpitäjältäni, että yrittäjä ei voi hakea toimeentulotukea. Firma pitää ensin lopettaa. Sellaiseen en ole valmis. Aika erikoinen kuvio mielestäni. Ensin pitäisi tavallaan luovuttaa. Minä ajattelisin, että toimeentulotukea voisi saada tiukassa tilanteessa, ja kaikkien etu on, jos siitä tilanteesta ei tule pysyvä, vaan se on ohi menevä vaihe.

Niin monet asiat elämässäni ovat muuttuneet ja todellakin parempaan. Tai ennen muuta suhtautumiseni on muuttunut, joten uskon kyllä sen näkyvän jatkossa myös talousasioissa. Noin viisi vuotta sitten menetin rahani ja omaisuuteni. Olen toiminut yrittäjänä viimeiset 13 vuotta ja viime vuodetkin pärjännyt niin, vaikka tilanne on pikku hiljaa heikentynyt. Nyt tuli sitten isompi alamäki. Tiedossa on tuloja tälle vuodelle kaikki 103 euroa.

Olen tosiaan innostuvaa sorttia. Sain viettää viime vuonna juhlavuoden, kun kävin puhumassa ajatteluun liittyvistä asioista ja mahdollisuuksista. Oletin syksyllä saavani niistä myös rahaa, mutta asia on rahaa tärkeämpää, joten vein hommat loppuun vaikka luovuin pääsymaksusta. Joulukuussa perustin verkkokaupan, josta saa ostaa aivan mielettömän upeita (mielestäni =) pesupalloja. Ympäristöystävällisiä, tosi helppokäyttöisiä jne. Joulun alla myin muutaman paketin tuttaville. Tänä vuonna on ollut hiljaisempaa. Tämä kaikki kuvaa hyvin minua.

Oletan aina, että siitä se lähtee ja nopeasti. Tällä elämänkokemuksella 😉 ja markkinointi- sekä viestintäalalla toimineena minulla kyllä on jossain tieto siitä, että asiat ottavat aikansa. Haluan nähdä asiat haluamallani tavalla. Elämä antaa minulle jatkuvasti siinä opetusta. Joko nyt olen valmis ottamaan vastaan?

Kannattaako tällaista tarinaa kirjoittaa blogissa, kun aiheena on ilo ja rauha? Mielestäni kyllä. Elämä on rankkaa niin kauan kuin uskomme, että ulkoiset asiat tuovat tai vievät onnemme ja rauhamme. Ilo ja rauha ovat sisällämme. Jos lukiessasi tätä tekstiä tunnet esimerkiksi sääliä, se on tunne joka herää sinussa. Se on sinun valintasi. Olet ehkä oppinut tuntemaan niin tällaisissa yhteyksissä, etkä edes ajattele, että se on valinta. On se. Kaikki eivät tunne sääliä minua kohtaan lukiessaan tätä tarinaa.

Jos tunnet sääliä minua tai jotakuta muuta kohtaan, tunnet todennäköisesti sääliä myös itseäsi kohtaan. Se on hyvä tiedostaa. Säälillä ei ole mitään tekemistä ilon ja rauhan kanssa. Säälistä ei ole hyötyä sen paremmin säälijälle kuin säälittävällekään. Ilo ja rauha ravitsevat meitä, sääli syö. Kun tapaamme vakavasti sairaan, rahattoman tai kun katsomme omaa peilikuvaamme, mitä haluamme nähdä? Mihin kiinnittää huomion?

Kiitos hulluille ajatuksilleni. Kiitos, että en lähtenyt niiden mukaan. Kiitos, että tarkkailin niitä. Miten hienosti sainkaan itseni kiinni siitä, mitä oikeasti ajattelen vähävaraisista ja toimeentulonsa kanssa kamppailevista, tukien varassa elävistä puhumattakaan. Korulauseilla ei ole mitään merkitystä, jos tiedostamattomalla tasolla todellisuus on ihan toinen.

Eilen soitin Kelaan, mutta en vajonnut epätoivoon. Menin illalla espanjan tunneille ja sen jälkeen tanssikurssille. Oli kivaa. Kävelin nautiskellen pitkin hiljaisen kaupungin katuja. Puut ja oksat olivat sanoin kuvaamattoman kauniita.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

7 vastausta artikkeliin “Iloa, rauhaa ja asumistukea”

  1. Joo, asumistuki on ainoa jonka olen yrittäjänä keksinyt, onneksi sitä saa vastikkeeseenkin. Toisinaan ahdistaa, mutta en ole vielä valmis luovuttamaan, vaikka onkin vielä epävarmaa onko viime tilikauteni liikevoitto edes plussalla. Alussa olin optimisti, en tajunnut minimoida kaikkia kuluja, kuten YEL-maksuja, joten en saanut asumistukea.

    Ilo ja rauha eivät välttämättä tule materiasta, eikä edes liity taloudelliseen tilanteeseen. Entisenä hyväpalkkaisena tiedän sen hyvin. Viimeeksi maanantai-iltana oli sellainen fiilis etten muista sitä leipätyöuralla kokeneeni.

    Kiitoksia kirjoituksesta, iloa ja rauhaa sinulle!

    Tykkää

    1. Kiitos samoin yrittäjä! Joo ei ne tule ilo ja rauha materiasta. Maailmassa on paljon rahakkaita onnettomia ihmisiä. Uskon, että kyse on siitä mikä suhde meillä on ulkoisiin asioihin. Jos meillä ei ole pakko olla sitä tai tätä, on helpompi ja vapaampi hengittää eli elää. Toisaalta ei köyhyys tee kenestäkään jaloa. Jos inhoan rahaa, hienoa autoa tai jotain ihmistä, sekin suhde ”lamauttaa hengityksen”. Vapaa virtaus on hieno asia.

      En pysty päättelemään viestistä, että mikä tilanteessasi on se joka sinua siinä kokonaisuudessa erityisesti ahdistaa. Se on mielestäni hyvä kysymys ja voi paljastaa kaikenlaista. Varmaan olet sitä miettinytkin. Toivon kuitenkin, että raha alkaa virrata sinulle. Virtaus tietty edellyttää, että sinä saat ja annat. Eräs ystävä tänään muistuttikin minulle, että kiittäisin laskuista. Niin nykyisin teenkin pääsääntöisesti, mutta eilen taisin unohtaa kiittää siitä autonkorjauslaskusta. Vasta runsas vuosi sitten tajusin tämän asian.

      Koen, että minua ei ahdista. Ainakaan tämä ei ole mitään verrattuna siihen mitä oli aiemmin. Aikanaan ahdisti kovasti. Silloin kun minulla vielä oli sitä materiaa. Pelkäsin niin kovasti menettäväni ne, että pitihän siinä käydä niin =). Ajatukset pyöri samaa ongelma/uhrikehää koko ajan. Olen niin onnellinen, että ole päässyt siitä.

      Kaikkea hyvää,
      Lenita

      Tykkää

  2. Heh, tuosta jo minäkin tunnistin itseäni vaikka en yrittäjä olekaan.
    On tosi mielenkiintoista kun narauttaa itsensä, minä sen huomasin tuossa vuoden vaihteessa, kun yritin estää poikaani menemästä ”rakettiturnajaisiin” .Sano yksikin hyvä syy miks en voi mennä kysyi poika. No eipäs juupas jatku tovin, kunnes tajusin et mulla ei ole yhtäkään pätevää syytä olla päästämättä. Se oli mun omaa maalailemaani skenaariota, minkä varjolla yritin estää häntä saamasta elämän kokemusta tuosta asiasta. Sitten päätin et nyt kuule Pirjo riitti- et maalaa yhtää kauhukuvaa enää. ja siks toiseks ethän sinä elä poikas elämää se elää sitä iha itte ja vastaa myös itte jos töpeksii. Kivaa mikä oivallus ja VAPAUTTAVA. – Pirjo

    Tykkää

    1. Moi Pirjo,
      tuli mieleen, että joku voi nyt ajatella, että lapset (alaikäiset) eivät saa tehdä mitä vaan. Vanhempien pitää, täytyy, kuuluu…jne.
      Ja niinhän se onkin.
      Luulen ymmärtäväni pointtisi. Olen kunnellut ( ja ehkä kirjoittanut täälläkin siitä) monta kertaa kun vanhemmat ovat komentaneet/pelotelleet/kieltäneet/varoitelleet lapsiaan metsissä ja kallioilla. Minulla kun on tapana viettää aikaani sellaisissa paikoissa. Monet vanhemmat eivät anna lapsen kokea mitään. Älä mene/ota/tee/laita/nosta…voit pudota/siellä voi olla käärme, lasinsiruja/voit kaatua. Tai sitten vaan pelkkä älä mene/tee/juokse. Usein äänessä on kontrolloiva, huolestunut, pelästynyt, tietävä, opettavainen tai muu vastaava sävy. Tulitiin kalliolle ja metsään, jotka ovat satumaisia. Usein leikki on kuitenkin kaukana. Mikä ihme, jos lapsia eivät enää moiset paikat kiinnosta.
      Mitä sitten jos, lapsi kompastuu ja saa pienen haavan?
      Moni sanoo, mitä mitä sanoin. Eikö isi sanonut, että ei saa juosta. Niin siinä sitten kävi.
      Kiitos vanhemmilleni, jotka eivät seuranneet jokaista askeltani. Voi sitä vapauden tunnetta, kun saan juosta (edelleen). kun kompuroin ja selviän siitä. kun istun kalliolla ilman kenkiä. kun en pelkää muurahaisia tai muuta lähestyvää vaaraa. en ole oppinut elämään pelossa metsässä ja kalliolla.
      Mokat eivät pelkästään opeta vaan ne usein myös naurattavat ja pitkään. Edellyttäen, että osaamme nauraa itsellemme. Ja tiedostamme, että elämä ei ole niin vakavaa.
      Lasten on hyvä tutustua omiin tunteisiinsa :). Ei niinhin voi tutustua kuin elämällä niitä läpi. Kokea pettymyksiä, selvitä kaatumisesta (itkusta onnistumiseen), kohdattava se muurahainen/pelko ja sitten se ilo, kun en enää pelkääkään. Uskallettava ottaa se seuraava askel. Huomattava, että epäonnistumisen jälkeen ratsaille vaan uudestaan. Viisaampana. Epäonnistumisesta tulee suuri onnistuminen. Epäonnistuminen ei oikeastaan edes ole epäonnistuminen vaan se mahdollistaa kasvun/vahvistumisen. Tosin jos me menemme väliin ”viisastelemaan”, että mitä minä sanoin, vaaditaan lapselta jo aikamoisia kykyjä, että saa siitä kasvusta kiinni. (juuri näitä asioita me sitten käsittelemme terapiassa tai otamme huikat, kun äiti aina….isä ei koskaan…jne.)
      Jos tunnustan, tuollaista ratsaille uudelleen nousevaa lasta on helpompi katsella, kuin sitä joka pelkää ja valittaa. Uskon, että sama homma on monilla meistä. Silti saatamme tiedostamattamme toimia tavalla (+ siirtää pelkoenergiamme), joka tekee lapsistamme säikkyjä.

      Vau kun on ihanaa huomata, että voimme muuttua. Kuten Gandhi sanoi, ole sinä se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä. Kun me muutumme, se hyvinkin muuttaa myös lapsiamme :). Mutta toisen muuttumista ei kannata yrittää tai haluta, se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Se vie taas ne voimat. Kun iloitsemme omasta kehityksestämme, saamme lisää voimaa!

      lenita

      Tykkää

  3. Joo, aattelin kyl sitä et monet voi aatella et hulluha toi on ku antaa alaikäiselle tommoset ”valtuudet”. Mikäli kuitenkin huomaa et lapsi on ikäistään kehittyneempi nii henkisesti kuin fyysisesti nii mun mielestä on viisasta löysätä naruja turvallisesti ja samalla kertoa tosiasiat mitä tulee ottaa huomioon sekä antaa ymmärtää et lapsi on sillon itse vastuussa päätöksistään.
    Sitten meidän tulee kuitenkin itse muistaa se tosiasia että emme elä lastemme elämää, emmekä toivottavasti omia toteutumattomia unelmia lastemme kautta. Monta surullista tarinaa on siitä kun esim. isä haluaa pojastaan insinöörin…eikä muut vaihtoehdot tule huomioon ja mikäli poika toteuttaa isänsä unelman voi käydä niin kuin yhdessä tapauksessa.
    Poika toteutti isän unelman ja sinä päivänä kun unelma toteutui niin poika ampua paukautti aivonsa pellolle. Sen jälkeen isän oli herättävä todellisuuteen.
    Joka päivä noiden lasten kanssa on uudet haasteet, mut tuleepa siinä samalla haastettua itsensäkin koitokseen. Näitä koitoksia meillä onneks piisaa.
    Kaikesta huolimatta nauttikaamme ihanasta taiteen tekevästä talvesta. 🙂

    Tykkää

    1. Moikka Pirjo
      En tiedä minkä ikäisestä tässä puhutaan ja mistä valtuuksista, kun en silleen tunne tätä ja sun juttua.

      Tietty alaikäisestä on vanhemmat aina vastuussa, mutta esimerkiksi äitini on mennyt töihin 12-vuotiaana. Aikamoinen vastuu sekin. Minä hoidin 15-vuotiaana kuukauden (yksin) kuukauden vanhaa vauvaa, jonka yrittäjääiti joutui töihin. Ministerimme Anni Sinnemäki sai lapsen 16-vuotiaana.

      Vanhempien tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapsille ja lasten vanhemmille. Akteemisessa perheessä voi olla nikottelun paikka, jos lapsi lähtee amikseen. Teiniraskaus voi olla iso ylläri useimmille meistä. Eihän siinä mitään, että meillä on toiveita, olennaista on se, että tunnistamme ne ja valitsemme tietoisesti miten niihin suhtaudumme.

      Minulla on minun polkuni ja sinulla on sinun polkusi. Sitä ei ole aina helppo hyväksyä. Mutta se kautta voimme löytää ilon ja rauha. Itsemme ja toisen kunniotuksen.

      lenita

      Tykkää

  4. Moi, Lenita
    Täsmennän vähän tuota ns. alaikäisen omaa ”vastuuta”.
    Toki vanhemmat ovat alaikäisestään päävastuussa. Otetaan esim.
    ikätasoaan henkisesti kehittyneempi 13-14 vuotias, jota alkaa mitä enenevässä määrin kiinnostamaan aikuisten jutut esim, nyt alkoholi ja humaltuminen.
    Siinä oot puun ja kuoren välissä.
    Se on ainakin varma asia, että tuskin vanhemmat sitä viinaa lapsen suuhun kaataa tai hänen kaverinsa. Mun mielestäni tässä kohtaa astuu kuvioon se lapsen oma ”vastuu”, päätös viinan ottamisesta on silloin hänellä ja ainakin minun itseni olisi mahdotonta seurata jokaista tekemistä. Emmekä ikävä kyllä pääse kaikkia tapahtumia estämään, vaikka haluaisimmekin.
    Haluan tässä kuitenkin muistuttaa ja itse pidän tärkeänä sitä tosiasiaa, kun homma menee lapsen taholta överiksi niin siinä pitää kulkea rinnalla, ei moittien, siitäkin huolimatta että sitä omaa harkintaa ei osattu käyttää, vaikka siitä olisi kuinka puhuttu . Tilanteesta saatetaan kuitenkin jotain oppia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s