Minun valinnat on minun valinnat

Minun valinnat on minun valinnat ja sinun valinnat on sinun valinnat. Näin kun me mennään, niin tullaan iloisiks.

Kun vuosia sitten tilasin perjantaisiivouksen ja siivousfirman auto kaarsi pihaan, oivalsin pian, että perjantaipullo olisi ollut hyväksytympää. Se olisi ollut normaalia ja tavallista.

Olen elämässäni usein (kukapa ei) kokenut tekeväni ratkaisuja, joita lähipiirini on joko tuominnut tai pitänyt tavalla tai toisella miinusmerkkisesti outona. Totuuden nimessä sanottakoon, että kyllä minä tempauksilleni olen kannustustakin saanut. Nykyisin varsinkin.

Aiemmin rekisteröin nuo negatiiviset paremmin ja ne vaikuttivat minuun voimakkaammin. Halusin miellyttää muita ja olin kovin pettynyt, kun en siihen yltänyt tai valintani eivät saaneet arvostusta. Itsetuntoni oli heikko ja heikkeni heikkenemistään. En tiennyt, että omaksi itseksi tuleminen on usein juuri sitä, että tuotamme pettymyksiä muille. Kuljemme omaa polkuamme, emme sen toisen.

Aivan taannoin viestittelin henkilön kanssa, joka mielestäni arvosteli ihmisiä, jotka eroavat kirkosta rahan takia. Vastattuani hänelle tajusin mitä olin tehnyt. Olin rehellisesti kertonut hänelle itsekin eronneeni kirkosta, mutta sivulauseessa kerroin, että en rahan takia. Tiedostamattani olin halunnut hakea häneltä hyväksyntää ja näin tein pesäeron rahan takia eronneisiin (käänsin heille selkäni). Minulla oli sentään jalompi syy :). Minä erosin, koska koin systeemin ja monien sen edustajien olevan niin tuomitsevia. (Olin tuohon aikaan yllätys yllätys itse todella tuomitseva.)

En usko ihmisten juurikaan eroavan kirkosta rahan takia. Se tarkoittaisi minulle sitä, että he tuntevat lujan yhteyden kirkkoon ja arvostavat sen toimintaa, mutta eroavat sieltä säästääkseen rahaa. Minä oletan, että he lähtevät koska tällaista ajatusta ja yhteyttä ei ole. He tekevät omat valintansa, elävät arvostustensa mukaisesti. Miten minä sitä voisin tuomita? Ehkä se sitä paitsi piristää kirkon väkeä? Ehkä se laittaa miettimään ja kehittämään toimintaa? Elämässä kaikki on liikettä ja se on yleensä hyväksi. Hyvältä ei tunnu sekään ajatus, että joku roikkuu mukana siksi, että pelkää jumalan rankaisevan, jos lähtee.

Olet ehkä lukenut, että olin kymmenen päivän ”meditointimatkalla” Ruotsissa. Yllätyin iloisesti kun äiti tavattuamme ystävällisesti kysyi, että mikä se matka nyt oikein oli ja mitä siellä tehtiin. Aloin kertoa, kunnes hän kohta sanoi tylysti, että ei halua tietää enempää. Hän totesi myös, että ei ole kertonut miehelleen missä olin. Energinen ja hyväsydäminen äitini arvostaa enemmän 7 päivää -lehteä ja rantalomia kuin monia minun valintojani.

Tämä muistuttaa minua siitä, että se on äidin elämää ja nuo valinnat ovat hänen valintojaan. Ei tässä tietysti mistään vaihtokaupasta ole kyse, mutta miksi äidin tulisi arvostaa minun valintojani, vaikka minä en arvosta hänen valintojaan? Kuka tässä voi hyväksyä mitä ja kenet? Äiti tekee omat valinnat, minä voin muuttaa vain itseäni. Minä hyväksyn itseni kaikkine valintoineni. Minä hyväksyn äidin ja hänen valintansa. Se on minun vaikutuspiirissäni. Se tuo minulle ilon ja rauhan. Siihen minun kannattaa satsata.

Minä olen kieltämättä lähes tulkoon halveksinut 7 päivää -lehden lukijoita. Joku sanoo nyt, että tyhmiä he ovatkin. Kukapa täällä ei olisi tehnyt ”tyhmiä” tekoja? Kuka meistä osaa laittaa tyhmät teot tyhmyysjärjestykseen? Kukapa ei voisi käyttää aikaansa ja lahjojaan paremmin? Esimerkiksi toisten ihmisten palvelemiseen?

Oli niin tai näin. Mitä sitten ajattelenkin, sitä olen. Jos halveksin jotakuta, halveksin itseäni. Jos pidän toista tyhmänä, pidän itseäni tyhmänä. Jos arvostelen muiden tekoja ja valintoja, arvostelen omia tekojani ja valintojani. Sen saan, mihin keskitän ajatukseni ja mitä annan. Tämä on luonnon laki. Yksinkertaista, eikö totta?