Kukkia kirjastonhoitajalle

Eilen sain ihmeitä aikaan. Hommat hoituivat nopeasti ja helposti. Säästin aikaa ja vaivaa. Näin kelasin tyytyväisenä ajatuksissani edellistä päivää.

Ajattelin kiitollisena ihmisiä, jotka olivat minua palvelleet. Heitä oli useita. Kun ajatus vei kaupunginkirjastoon ja minua siellä kärsivällisesti ja monipuolisesti palvelleeseen kirjastonhoitajaan, ääni sisälläni sanoi, vie kirjastonhoitajalle kukkia. Seuraavat ajatukset vähättelivät edellistä. Ne menivät jotenkin näin. No, mitä sitä kukkia viemään, hänhän teki vain työnsä. Sait vähintään yhtä hyvää palvelua ammattikorkeakoulun kirjastossa.

Kuuntelin sisäistä ääntäni ja suuntasin kukkakauppaan torille. Kerroin kauppiaalle, että valitsemani keltaiset tulppaanit ovat kiitos hyvästä palvelusta. Hän innostui asiasta niin, että halusi antaa minulle euron alennusta. Iloni tarttui. Hän olikin jo kertonut, että päivä oli ollut huono.

Mistä tiedän, että kaikista äänistä ja ajatuksista kukkien antaminen oli se oikea? Tiedän sen siitä, että sisäinen ääni tai sydämen ääni, miten vaan, ei vähättele eikä vertaa. Se on aina antelias ja hyvän palveluksessa. Sain matkalla vielä vahvistusta, sillä oloni oli erityisen hilpeä ja askel kepeä. Hyvä tuntuu koko kehossa. Sitten näin, miten ilo tarttui torikauppiaaseen. Enkä ollut vielä edes lähellä kirjastoa.

Tehtävämme on palvella toisiamme. Se koskee palvelutilanteessa molempia osapuolia. Voimme palvella myös kiittämällä. Joskus voi olla hyvä miettiä, että mitä haluan saada aikaan tästä palvelutilanteesta? Haluanko onnistumista vai epäonnistumista? Olenko valmis ottamaan hyvää vastaan? Teenkö yhteistyötä ystävällisesti ja kunnioittavasti?

Yllättävän usein saatamme alitajuisesti toivoa tai tietää, että pieleen menee. Teemme johtopäätöksiä asiakaspalvelijan äänestä, ilmeestä tai pukeutumisesta. Tulemme tilanteeseen vanhoilla negatiivisilla ajatuksilla ja omilla tai muiden epäonnistumisen kokemuksilla. Mitä asiakaspalvelija silloin voi tehdä? Hän on vain mukana näytelmässä, jota mielessämme pyöritämme.

Me saatamme haluta pitää mieluummin kiinni vanhoista uskomuksistamme kuin saada aikaan aitoja tuloksia. Me haluamme päästä sanomaan kavereillemme, mitä minä sanoin, taas minulle kävi näin, enkös ollutkin oikeassa. Jos haluamme saada hyvää aikaan, kannattaa ennen palvelutilanteeseen menoa tarkkailla lempeästi ajatuksia ja putsata ne, jos tarvetta ilmenee. Kysehän on meidän edustamme.

Taitolajiksi tämä muuttuu silloin, kun asiakaspalvelija on huonolla tuulella, tyly tai muuten osaamaton. Mitä tärkeämmästä palvelutilanteesta on kyse, sitä tärkeämpää meidän on pitää ajatus siinä, mitä haluamme saada aikaan. Minulla meni pitkään ennen kuin oivalsin tämän. Nyt tajuan, että halusin mieluummin olla oikeassa kuin onnellinen. Moni vuorovaikutustilanne päättyy sillä ajattelutavalla ikävästi.

Onneksi voimme muuttaa toiminta- ja ajattelutapojamme milloin vain. Nehän ovat meidän valintojamme. Muiden sanomiset ja tekemiset ovat heidän valintojaan. Kun alamme erottaa nämä toisistaan ja keskitymme omiimme, saamme rauhan ja alamme menestyä.

Kirjastonhoitaja ilahtui kukista ja totesi tehneensä vain työtään.

Nuorista ei koskaan tiedä

Rehtori tuli käymään.

Hän oli kuullut, että tyttö aikoi käydä yhdeksännen luokan uudelleen. Viesti oli selvä, se olisi ihan turhaa, sillä tytöllä ei ollut motivaatiota.

Äiti kuunteli. Vanhemmat olivat eronneet jokin aika sitten ja yhteys isään oli poikki, joten hän ei tapaamiseen osallistunut. Äiti ymmärsi rehtorin näkemyksen, mutta totesi, että jos tyttö on päättänyt käydä yhdeksännen uudelleen, hän ei aio estellä. Liekö kommentti johtunut osin siitä, että äidin mielestä hänen esikoisensa oli ollut pienestä pitäen omapäinen ja erikoinen. Kiitos äiti.

Niin minä sitten kävin sen ysin uudelleen. Rehtori sanoi minulle myöhemmin, että ei aio koskaan enää puuttua tällaiseen valintaan. Hänen mukaansa keskiarvoni nousi enemmän kuin kenelläkään uusineella siihen mennessä. Hän varmaan tarkoitti meidän kouluamme ja ehkä häneen aikaansa.

Niin tai näin, keskiarvoni nousi noin kaksi ja puoli numeroa. Olin luokkani parhaita. Todistus antoi minulle loistavat jatkomahdollisuudet. Ja mikä vielä tärkeämpää, tämä on yksi niistä onnistumisista, joita edelleen muistelen, kun jostain syystä epäilen kykyjäni.

Pidin muuten tuosta reksistä. Todella hienosti hän mielestäni myös otti vastuun sanomisistaan ja korjasi ajatteluaan. Sellaisten ihmisten kanssa on kiva elää ja tehdä yhteistyötä. Heistä jää hyvät muistot. He ovat mainioita esikuvia. Olemmeko me samanlaisia?

En tiedä, miten onnistuin luomaan sen muutoksen, sen sisäisen uskon ja luottamuksen. Elämäni oli noihin aikoihin vaikeaa ja itseluottamukseni ja -kunnioitukseni nollassa. Olin pihalla ja kokemuksia onnistumisista oli aika vähän. Minä kuitenkin tein sen. Ihmisessä on huikea käyttämätön kapasiteetti. Se on meissä jokaisessa. Kuten huomaamme, menneisyyden ei tarvitse olla yhtä kuin tämä hetki ja tulevaisuus.

Toivon, että me vanhemmat uskoisimme muutoksen mahdollisuuteen. Silloinkin kun menneisyydessä on jo monta yritystä. Nuorten kohdalla voi käydä ihan samalla tavalla kuin meidän. Monet kerrat lupaamme ja alamme. Siten tulee se yksi kerta, jolloin onnistumme. Itse aloin liikkua varmaan parikymmentä vuotta. Yhtenä kauniina päivänä jo nelikymppisenä minusta sitten tuli liikkuja.

Tuetaan itseämme ja toisiamme.

Mummo kutoo sukkaa

On kylmää pitänyt. Vaan mikä on ollessa, kun on katto pään päällä ja villasukat jalassa.

Tällaiset ilmat ovat opettaneet minulle kerrospukeutumisen jalon taidon. Se oli mullistava juttu, kun opin pukeutumaan pakkasiin. Käsitykseni mahdollisuuksistani ja talvesta muuttui täysin. Kiitos erään ystäväni ja Suomen Lapin. Miten kiitollisia saammekaan olla neljästä vuodenajasta.

Saamme olla kiitollisia niin monesta seikasta. Pikkuasiat jäävät helposti arjen alle. Mikä pikkuasia se on, että meillä on katto pään päällä? Tämä suuren suuri lahja tulee näkyvämmäksi näillä keleillä.

Minulla oli ala-asteen toisella luokalla käsityönumero viisi. Kyllä se siitä vähän parani, mutta taidoillani ei vieläkään kudota sukan sukkaa. Kutominen ei taida muutoinkaan olla minun juttuni. Mikä onni, että olemme kaikki erilaisia.

Haluan esittää lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat minun sukkani kutoneet. Ihan sama olenko saanut ne tai ostanut joulumyyjäisistä. Suuri kiitos lahjoistanne, anteliaisuudestanne ja ajastanne. Kiitos myös kaikille teille, jotka olette kutoneet sukkia muille tai opettaneet halukkaita kutomaan. Kiitos pipoista ja muista villavaatteista.

Kiitos myös niistä ihanista vaaleanpunaisista pikkuriikkisistä villasuksista ja lapasista, jotka joku ihana sielu teki tyttärelleni synnytyslaitoksella yli kaksikymmentä vuotta sitten. Ei varmasti kuulunut henkilökunnan toimenkuvaan.

Käyttämällä lahjojamme voimme kutoa muistoja, jotka lämmittävät saajaansa lopun ikää.

Anna niin saat

Tietokoneeni hajosi. Olin juuri kirjoittamassa, kun se teki totaalisen stopin. Minkään sortin tekohengittäminen ei auttanut.

Päätin saman tien valita rauhan. Ei auta itku markkinoilla ja rähjäämisestä on mielestäni vielä vähemmän hyötyä. Molemmista minulla on kyllä paljon ihan omakohtaista kokemusta. Tekohengitysoperaatioiden jälkeen istuin alas. Aloin heti nähdä monta hyvää syytä, miksi näin kävi ja miksi on hyvä, että näin kävi.

Istuin jonkin aikaa, kunnes astelin keittiöön. Sen kummemmin asiaa ajattelematta avasin astiakaapin oven, ja aloin ottaa sieltä lautasia alas. Hyvä ystäväni oli tulossa luokseni seuraavana päivänä. Olin joskus aiemmin tuumaillut, että saattaisin vaikka antaa hänelle toisen astiakalustoni. Noita tavaroita minä nyt varmoin ottein keräsin kasaan samalla kuvitellen, miten paljon hyötyä näistä olisi uudessa kodissa. Minulla ne vain viettivät aikaansa tyhjän panttina kaapissa. Tunsin suurta iloa.

Kun sydämestään antaa, saa valtavan paljon. Tätä tosiseikkaa kannattaa tietoisesti hyödyntää varsinkin silloin, kun tapahtuu jotain yllättävää, joka alkaa rasittaa. Huomioni kiinnittyi antamiseen ruikutttamisen sijasta. Tällä kertaa kaikki tapahtui vaistonvaraisesti. Pidin itsestäni huolta, sain suurta aikaan ilmaan minkäänlaista ponnistelua. Nostin tunnelmani niin sanotusti kattoon.

Tunsin huikaisevaa iloa myös siitä, miten olen muuttunut. Olen varma, että juuri rauhallinen olotila mahdollisti vaistojenvaraisen toiminnan. Sisäistä yhteyttä on vaikea luoda, jos mielessä jyllää paniikki tai harmi.

Joku kysyy, että miksi ei saisi ottaa päähän, kun menettää jotain tärkeää tai asiat eivät mene kuten haluamme. Saa, saa, mutta kannattaako se? Mitä hyvää negatiivisella energialla saa? Ja jos vaikka hetkellisesti saisikin, niin miten rankkaa on mennä eteenpäin pelon tai raivon voimalla? Siitä kärsii sekä mieli että keho ja usein moni muukin. Kovaa yrittämistä, mutta tulos harvoin vastaa hyvällä tuotettua.

Ikävästä asiasta on turha tehdä ikävän kierrettä. Ja jos hetkeksi tekeekin, kannattaa muistaa, että antamalla sen voi katkaista. Voimme antaa sanomalla toiselle jotain kaunista, avaamalla oven, tarjoamalla apua. Se on suurinta antamista, että huolehdimme mielialoistamme. Monille yksi erinomainen nopea keino nostaa mielialaa on kuunnella hyvää musiikkia ja tanssia.

Antaminen ja saaminen ovat sama asia.

Älä toteuta unelmiasi lastesi kautta

Niinhän sitä sanotaan. Silti tein juuri niin ja vielä varsin merkittävässä asiassa.

Laitoin lapseni ruotsinkieliseen kouluun. Niin tein, vaikka oma ruotsin kielen taitoni oli heikko eikä meillä sitä kukaan muukaan kotona puhunut.

Vuosikymmenet tuomiten ihmettelin, että miksi äiti, joka on riikinruotsalainen, ei puhunut minulle ja siskolleni ruotsia, eikä laittanut meitä ruotsalaiseen kouluun. Päätin, että minä teen toisin. Ja niin tein. Minä annoin lapselleni sen, mitä niin kovasti itselleni kaipasin.

En tainnut ajatella, että en kykenisi tukemaan tyttöä opiskeluissa. No, kaikki meni hyvin. Muutama vuosi sitten Netta kiitti minua tästä valinnasta. Hän opiskelee nyt Helsingissä ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa. Juuri siellä, minne hän halusi.

Meillä on niin paljon käsityksiä, näkemyksiä ja uskomuksia siitä, mikä on oikein, mitä pitäisi ja mitä ei. Minä kuuntelin sydämeni ääntä. Minulla oli vahva tietoisuus siitä, että näin on hyvä, vaikka asiaa ympäröivät omat pettymykseni ja monenlaiset mielipiteet.

Muiden mielipiteillä on paikkansa, mutta ei ole olemassa mitään ajatusta tai uskomusta, jota ei kannattaisi kyseenalaistaa. Se on ihana tunne, kun sydän sanoo niin selkeästi, että sitä vain toimii epäröimättä, vaikka muut sanovat mitä. Jos sydämen ääni ei ole selkeä, kannattaa pysähtyä ja kysyä. Silloin ääni vahvistuu.

Mitä enemmän kuuntelen sydämeni ääntä, sitä enemmän se minulle laulaa.

Matkalle lasten kanssa

Sieluni silmin näen, miten sisareni lapset parhaillaan onnellisina pulikoivat Teneriffan rannoilla.

Olen matkustanut paljon tyttäreni kanssa. Ennen kolmivuotissynttäreitään hän oli lomaillut Ruotsissa, Espanjassa, Kreikassa ja Intiassa.

Noihinkin aikoihin olin sinkku ja matkailu oli rakkain harrastukseni. Ei tullut mieleenikään luopua siitä. Tietysti oli helpompaa ja edullisempaa reissata yhden lapsen kanssa kuin jos olisin ollut kolmen lapsen yksinhuoltaja.

Kaikki reissut menivät hyvin. Ensimmäisellä matkalla, jonka teimme Kanarialle, tilasimme lääkärin hotelliin, kun Netalle nousi kuume. Se meni nopeasti ohi. Kerran neiti sai vatsataudin Portugalissa. Siinä kaikki. Sen sijaan ihania kokemuksia ja muistoja olemme saaneet paljon.

Viisivuotiaana Netta teki ensimmäisen lentomatkan yksin. Hän lensi siskoni luokse Saksaan. Muistan, miten häntä itketti matkalla kentälle. Sydäntäni särki. Reissulta saamamme valokuvat ja Netan tarinat kertoivat kuitenkin mukavasta lomasta.

Kerran olimme poissa pidempään. Asuimme Espanjassa kahdeksan kuukautta. Netta aloitti siellä koulun. Sieltä alkoi hänen koulutiensä ruotsin kielellä. Se matka jatkui Porin ja Tampereen kautta Helsinkiin ja Hankeniin, jossa hän nyt opiskelee kauppatieteitä.

Miten luovia me olemmekaan. Kuusivuotiaana Netta unohti hyppynarun leipäkauppaan Espanjassa. Seisoin kaupan ikkunan edessä odottamassa, kun hän palasi hakemaan narua. Putiikki oli täynnä kylän naisia. Näin miten rouvat katsoivat vaaleaa prinsessaani, joka seisoi keskellä kauppaa. Pienen hetken kuluttua hän alkoi liikuttaa käsiään ja hyppiä, ja pian naru olikin jo hänen kädessään. Halu on kielitaitoakin tärkeämpää.

Netta oli seitsemän, kun tulimme ulos Bangkokin lentoasemalta. Aivan ensimmäiseksi hän tokaisi, äiti, täällä on samanlainen haju kuin Intiassa. Hän oli kaksi vuotta ja kolme kuukautta vanha, kun olimme Intiassa. Tuoksut ovat vahvoja. Kaiken kaikkiaan on vaikea sanoa, mitkä asiat lapsille jäävät mieleen ja milloin.

Viime vuosina olen tehnyt tyttäreni kanssa muun muassa muutaman matkan Yhdysvaltoihin. Miten kivaa meillä onkaan ollut. Edellisellä reissulla oli mukana Netan pari läheistä ystävää, joita voin kyllä minäkin kutsua ystävikseni. Tunnen itseni valtavan rikkaaksi.

Siitä tulikin mieleni, että olen ollut mukana myös parilla risteilyllä nuorten kanssa. Ensimmäinen olin Netan luokan abiristeily ja vuosi sitten olin matkalla kymmenen nuoren kanssa. Olen hyvin kiitollinen näistä kokemuksista.

Viimeisin reissumme Netan kanssa oli pikkujoulumatka joulukuussa. Sain työkeikan Tallinnaan ja kutsuin Netan mukaan. Olimme yön kylpylähotellissa. Se oli ihana, rentouttava reissu. Lilluimme altaissa ja kävimme hoidossa. Ehdimme paljon runsaassa vuorokaudessa.

Nykyisin neiti matkustaa enemmän poikaystävänsä kanssa. Hyvä niin. Eilen päätimme, että vietämme pääsiäisen Ylläksellä. Lappi on meille rakas. Saamme lasketella, hiihtää ja nautiskella toistemme seurasta. Minä saan laittaa läheisilleni ruokaa. Sekin on yksi nautinnoistani.

Mitä vihreämmäksi tulen, sitä enemmän pohdin matkailun mielekkyyttä. Haluan tällä tekstillä kuitenkin rohkaista niitä, joiden tekee mieli matkalle, mutta lasten kanssa reissaaminen epäilyttää. Matkailu lasten ja nuorten kanssa avartaa 🙂

Yhden tarinan haluan vielä jakaa. Se on reissu, jota en unohda koskaan. Siitä on jo yli kaksikymmentä vuotta. Odotin Nettaa silloin. Erään porilaisen yläasteen yhdeksäsluokkalaiset pyysivät minua valvojakseen luokkaretkelle Tampereelle. He aikoivat olla yön hotellissa. Tein silloin opettajansijaisuutta kyseisessä koulussa. Lupasin lähteä. Rehtori oli sitä mieltä, että kerjäsin itselleni ongelmia.

Olimme reissussa ja nuorisoa tuli illalla huoneeseeni. Halusin sopia illan ”kotiintuloajasta” ja mietin miten sen tekisin. Se, mitä tapahtui seuraavaksi, muutti käsitykseni nuorista loppuelämäkseni ja se antoi paljon muutakin. Suustani tuli kysymys: mikä on teidän mielestänne sopiva hotelliintuloaika? Tuo kysymys oli paljon viisaampi kuin minä noihin aikoihin.

Sain nuorilta vastauksen, johon en kyllä siinä hetkessä uskonut. Odotin paljon myöhempää aikaa ja arvelin, että he huijaavat minua. Jostain syystä en lannistunut ja alkanut komentaa, vaan sain taas viisaat sanat ja sanoin, että lisätään siihen tunti. Näin sitten sovittiin. Yöllä kiersin huoneet ja kaikki olivat paikalla. Tapasin jokaisen aamiaisella ja saavuimme kaikki samalla junalla Poriin. Rehtori oli arvellut, että jotkut ovat aamuun mennessä Jyväskylässä.

Vuosia olen kertonut tuota tarinaa ja kiittänyt ja kehunut nuoria. Tajusin mikä voima yhteistyöllä ja kunnioituksella on. Tällaista on aito yhteistyö. Vuosikausia ihmettelin, että miten osasin hoitaa asian niin viisaasti ja mistä ne sanat tulivat? Vasta nyt tiedän, että meissä kaikissa on tällaista korkeampaa viisautta, joka kantaa. Nyt kiitän siitä ja sanon, että haluan lisää sitä samaa. Ja jos mahdollista niin vielä parempaa.

Kirjoitin kerran aiemmin yhdestä reissusta lasten kassa täällä.

Ihmiset puhuvat mitä puhuvat

Mitä sinä siinä teet, kysyy täti minulta. Olemme kotipihassani (kerrostalo), ja minä olen hetkeä aikaisemmin tehnyt aloitteen ja tervehtinyt häntä sanomalla hei. En ole häntä aiemmin tavannut.

Kropassani on pientä kireyttä, joten teen kädellä talon seinää vasten venyttelyliikkeitä. Huomaan vastaavani kiltisti, että voimistelen. Ensin oletin kysymyksen ja tylyn äänensävyn olevan jonkinlaista huumoria, mutta katsoessani hänen kasvojaan tajusin, että nyt on huumori kaukana.

Nainen piti tauon ja vastasi yhdellä sanalla, voimistelet. Minä jatkan venyttelyä, mutta katson häntä samalla ja vastaan, kyllä, onko tässä joku ongelma, kun katsot minua noin vihaisesti? Hän seisoo edessäni katsoen minua paljon puhuvalla ilmeellä eikä sano mitään. Alan hymyillä ja kysyn, että onko kaikki hyvin? Hän katsoo minua edelleen suoraan silmiin sanomatta sanaakaan, kunnes jatkaa matkaa ulos talon portista.

Sellainen kohtaaminen tällä kertaa. Ehkä hän luuli minun olevan kännissä, kun siinä seinään nojailin. Luulemisen tielle on turha lähteä, joten mietin omia kommenttejani ja niiden puhtautta. Puolustinko asemaani vai olinko rauhassa? Kumpikaan ei missään vaiheessa korottanut ääntään. Muistin, että aloitukseni oli ainakin hyvin tuttu ja turvallinen. Se hei siis. Hän vastasi siihen niin kuin vastasi.

Sanamme ja toimintatapamme kertovat aina eniten meistä itsestämme. Sen kun muistaisimme. Emme ottaisi asioita henkilökohtaisesti, sen sijaan tuntisimme myötätuntoa meitä arvostelevia kohtaan. Saatan ymmärtää miten hämmentyneitä lapset ja nuoret ovat tällaisissa tilanteissa. Kuinka helppo on ajatella, että minussa on vikaa, minä tein väärin. Kuinka helppoa on samalla tuomita se hullu akka.

Lähetän tapaamalleni naiselle runsaasti energiaa ja hyviä ajatuksia – rakkautta ja terveyttä. Itseäni haluan kehittää lempeämmäksi itseäni ja muita kohtaan.

Rauhoittavaa ruokaa

Imetin tytärtäni yli kaksi vuotta. Jotkut asiat ja valinnat ovat olleet minulle helppoja ja tämä oli yksi niistä. Pienet rintani olivat hyvin tuotteliaat.

Annoin tissiä suunnilleen pienemmästäkin ininästä. Ajattelin, että täysi vatsa rauhoittaa.

Syö nyt niin että napa vinkuu (tai näkyy)! Tämän lausahduksen on moni meistä saanut kuulla. Ilmeisesti tuumimme aika yleisesti täyden vatsan tekevän terää. Ja kun ei sitä tiedä, milloin ruokaa saa seuraavaksi.

Alamme syödä kuin hätääntyneet koiranpennut, jotka kilpailevat ruuasta. Moni kokee aikuisenakin syövänsä liian nopeasti tai kärsii siitä, että joku läheinen tekee niin. Totta kai on syötävä nopeasti, kun kerran ruuasta on pula. Ajatus on takertunut alitajuntaamme ja nyt itsekin ihmettelemme, että mikä kiire minulla taas oli.

Jouluna syömme itsemme ähkyyn. Alitajuntamme hoitaa homman. Se raukka luulee, että ruoka rauhoittaa. Ja oikeassahan se onkin – tavallaan. Kun vatsa on niin täynnä, että kipeää tekee, voimme kiinnittää huomiomme siihen, eikä meidän tarvitse tuntea sitä tyhjää oloa, joka jo melkein nousi pintaan. Samasta syystä toiset meistä vetävät kännin jo ennen kuin pukki ehtii paikalle. Se tyhjyys, se tuska, se paniikki, se on poissa muutaman kunnon kulauksen jälkeen.

Minkälainen ravinto oikeasti rauhoittaa? Antaisin välipalaksi mieluummin hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä kuin leipää tai pullamössöä. Pepe-koirani tykkää muuten kovasti omenasta, porkkanasta ja cashew-pähkinöistä. Tsekkaan joku päivä googlesta, että mitä asiantuntijat ovat mieltä moisesta koiranruuasta. Olisi kiva kuulla myös sinun mielipiteesi.

Kansa on, myös lapset, tutkimusten mukaan levottomampaa kuin koskaan. Uskon, että ravinnolla voi vaikuttaa.

Kannattaa kuitenkin välttää kaiken maailman pakkoporkkanoita. Pakon syöminen on kuin myrkkyä panisi suuhun ja se on sitten jäänyt monen elimistöön ihan traumaksi asti. Entä jos laittamalla tarjolle hedelmiä, pähkinöitä ja vihanneksia ne alkaisivat kiertää luonnollisesti. Muistan miten tuli syötyä omenoita, kun mummu kuori ja palasteli. Muuten en juuri muistanut niiden olemassa oloakaan. Kait minuun teki vaikutuksen se tarjoilukin. Minulle tarjoiltiin rakkautta.

Mitä sitten suuhun laitammekin, tehdään se hyväksyen. Ei tee hyvää syödä ja samalla ajatella, että miksi syön tätä sontaa. Kiitetään ruuasta, jota suuhun laitamme. Kiitetään myös ruuasta, jota valmistamme ja jota kotiin kaupasta kannamme.

Haluaisin kuulla rauhoittavia ruokavinkkejä. Erityisesti minua kiinnostavat ne, jotka sopivat myös lapsiperheille. Kertoisitko omasi?

Minussako kateutta saati rasistia?

Hyvinvointi on hieno asia. On hienoa, että läheisilläni ja naapureillani menee hyvin.

Mitä se hyvinvointi on? He ovat terveitä ja tyytyväisiä. Heillä on ystäviä ja he nukkuvat yönsä hyvin. He tekevät asioita, joista he nauttivat. He hankkivat asioita, joista he pitävät.

Mitä tuli kirjoitettua? Hankkivat asioita, joista he pitävät. Siis ihan miten hienon talon tai auton tahansa? No joo, nykyisin se on minulle aika ok. Tunnen iloa heidän menestyksestään. Tosin edelleen saatan saada itseni kiinni miettimästä, että miten hän pärjää, vaikka…Eli jollain tavalla minulla on uskomuksia siitä, ketkä ansaitsevat taloudellista hyvinvointia. Alitajuisesti uskon siis myös, että se on ansaintakysymys. Se tuskin on. Eihän fyysinen terveyskään ole sellainen? Siis että joku ansaitsee tautinsa ja toinen ei. Näin ollen taloudellinen hyvinvointikaan ei voi olla sellainen. Plus, että raha sinällään ei vaikuta hyvinvointiin vaan suhde siihen. Joku voi olla todella onneton miljonääri.

Pari vuotta sitten tajusin olevani kateellinen siitä, mitä joillakin tuntemillani ihmisillä oli. En siinä mielessä, että olisin halunnut sen heiltä pois, mutta ajattelin uhrinomaisesti, että tasan eivät mene onnen lahjat. Näin minä siis määrittelin onnen. Mielenkiintoista.

Ajauduin kerran Italiassa mielestäni erittäin kalliiseen ravintolaan. Huomasin asian liian myöhään. Harmistuin. Kohta kuulin läheisessä pöydässä mieshenkilön puhuvan venäjää. En osaa kieltä, mutta venäjältä se minusta kuulosti. Ensimmäinen ajatus, joka pälkähti päähäni, oli että mitenhän hän on rahansa hankkinut? Mielikuvani hänen rahanhankintatavoistaan ei todellakaan ollut mairitteleva.

Toisen kerran sain itseni kiinni, kun raahasin Yhdysvalloissa raskaita käsimatkatavaroitani lentokoneeseen. Minun paikkani oli, kuinka ollakaan, turistiluokassa koneen peräpäässä. Ensimmäisessä luokassa oli runsaasti tilaa. Siellä istui muutama tyyppi ja yksi nainen puhui venäjää (oletan) pienelle pojalleen. Minun lähes aikuinen tyttäreni lampsi perässäni. Nainen jäi vaivaamaan mieltäni, muut eivät.

Suhteeni venäläisiin tuli niin selvästi ilmi, että ei paremmasta väliä. No, suhteeni rahaan ja itseeni tuli ehkä vielä selvemmäksi. Minä olen kiitollinen noista hetkistä. Ne antoivat minulle tietoa siitä, mitä alitajunnassani oikeasti pyörii.

Upeita tuollaiset oivalluksen hetket. Olen pari kertaa jutellut venäläisten kanssa näistä ajatuksistani ja oletan, että skin headit eivät ole niin suuri haaste, kuin me, jotka todellakin näennäisesti olemme yhtä ja loppujen lopuksi toista.

Minulla on ilo opiskella espanjaa iltalukiossa. Siellä on muuten paljon ulkomaalaisia. Eilen tullessani koulusta annoin tietä hienolle autolle ja huomasin, että sitä ajoi ulkomaalaistaustainen nainen. Taas samat ajatukset iskivät päälle. Kysymys kuuluu, mitä minä olen oppinut?

Olen monesti puhunut Suomeen tulevien ulkomaalaisten haasteista. Siitä, että heitä pitää haluta ymmärtää ja tukea. Siitä, miten vaikeaa ulkomaalaisen on saada Suomessa työpaikka. Jos et saa töitä, miten opit kielen, miten sopeudut yhteiskuntaan? Olen kiittänyt siitä, miten minua autettiin, kun asuin Yhdysvalloissa ja Espanjassa.

Todellisuus on karu. Haluan, että ulkomaalaiset (mitä sitten tarkoittaakaan) saavat mahdollisuuksia ja viihtyvät meillä. Sitä en kuitenkaan näytä sietävän, että heillä menisi (näyttäisi menevän) taloudellisesti paremmin kuin minulla. Se kun nostaa pintaa omat pettymyksen tunteeni. Noillakin menee paremmin kuin minulla.

Tosiasiassa ulkomaalaisilla tai muilla ihmisillä ei ole mitään tekemistä noiden tunteitteni kanssa. Sieluni haluaa heille hyvää, mutta egoni sekoittaa pakkaa. Olen tiedostamattani antanut sen asettua alitajuntaani. Aito minä haluaa kaikkien menestyvän kaikessa, mitä he tekevät. Kaikessa. Sitä paitsi, mitä toivon muille, sitä saan itselleni. Senhän me saamme, mihin ajatuksemme keskitämme.

On tärkeää tulla tietoiseksi uskomuksista, jotka alitajunnassamme pyörivät, sillä ne voittavat aina. Saan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, joiden myötävaikutuksesta tunteeni ja uskomukseni nousevat pintaan. Ne antavat minulle tiedon siitä, mitä asioita minun kannattaa työstää, missä on ristiriita haluni ja alitajuntani välillä.

Minun tehtäväni on toivoa kaikille maailman ihmisille iloa, rauhaa ja rakkautta. Menestystä kaikella tavalla. Minun tehtäväni on uskoa itseeni ja elämään. Minun tehtäväni on muistaa, että minä olen riittävä juuri tällaisena kuin olen.

Syytä on pitää mielessä sekin, että hyvinvointi lisää hyvinvointia. Kun sinä voit hyvin, se vaikuttaa positiivisesti monella tavalla ja moneen suuntaan. Me todellakin olemme kaikki samassa veneessä.