Minussako kateutta saati rasistia?

Hyvinvointi on hieno asia. On hienoa, että läheisilläni ja naapureillani menee hyvin.

Mitä se hyvinvointi on? He ovat terveitä ja tyytyväisiä. Heillä on ystäviä ja he nukkuvat yönsä hyvin. He tekevät asioita, joista he nauttivat. He hankkivat asioita, joista he pitävät.

Mitä tuli kirjoitettua? Hankkivat asioita, joista he pitävät. Siis ihan miten hienon talon tai auton tahansa? No joo, nykyisin se on minulle aika ok. Tunnen iloa heidän menestyksestään. Tosin edelleen saatan saada itseni kiinni miettimästä, että miten hän pärjää, vaikka…Eli jollain tavalla minulla on uskomuksia siitä, ketkä ansaitsevat taloudellista hyvinvointia. Alitajuisesti uskon siis myös, että se on ansaintakysymys. Se tuskin on. Eihän fyysinen terveyskään ole sellainen? Siis että joku ansaitsee tautinsa ja toinen ei. Näin ollen taloudellinen hyvinvointikaan ei voi olla sellainen. Plus, että raha sinällään ei vaikuta hyvinvointiin vaan suhde siihen. Joku voi olla todella onneton miljonääri.

Pari vuotta sitten tajusin olevani kateellinen siitä, mitä joillakin tuntemillani ihmisillä oli. En siinä mielessä, että olisin halunnut sen heiltä pois, mutta ajattelin uhrinomaisesti, että tasan eivät mene onnen lahjat. Näin minä siis määrittelin onnen. Mielenkiintoista.

Ajauduin kerran Italiassa mielestäni erittäin kalliiseen ravintolaan. Huomasin asian liian myöhään. Harmistuin. Kohta kuulin läheisessä pöydässä mieshenkilön puhuvan venäjää. En osaa kieltä, mutta venäjältä se minusta kuulosti. Ensimmäinen ajatus, joka pälkähti päähäni, oli että mitenhän hän on rahansa hankkinut? Mielikuvani hänen rahanhankintatavoistaan ei todellakaan ollut mairitteleva.

Toisen kerran sain itseni kiinni, kun raahasin Yhdysvalloissa raskaita käsimatkatavaroitani lentokoneeseen. Minun paikkani oli, kuinka ollakaan, turistiluokassa koneen peräpäässä. Ensimmäisessä luokassa oli runsaasti tilaa. Siellä istui muutama tyyppi ja yksi nainen puhui venäjää (oletan) pienelle pojalleen. Minun lähes aikuinen tyttäreni lampsi perässäni. Nainen jäi vaivaamaan mieltäni, muut eivät.

Suhteeni venäläisiin tuli niin selvästi ilmi, että ei paremmasta väliä. No, suhteeni rahaan ja itseeni tuli ehkä vielä selvemmäksi. Minä olen kiitollinen noista hetkistä. Ne antoivat minulle tietoa siitä, mitä alitajunnassani oikeasti pyörii.

Upeita tuollaiset oivalluksen hetket. Olen pari kertaa jutellut venäläisten kanssa näistä ajatuksistani ja oletan, että skin headit eivät ole niin suuri haaste, kuin me, jotka todellakin näennäisesti olemme yhtä ja loppujen lopuksi toista.

Minulla on ilo opiskella espanjaa iltalukiossa. Siellä on muuten paljon ulkomaalaisia. Eilen tullessani koulusta annoin tietä hienolle autolle ja huomasin, että sitä ajoi ulkomaalaistaustainen nainen. Taas samat ajatukset iskivät päälle. Kysymys kuuluu, mitä minä olen oppinut?

Olen monesti puhunut Suomeen tulevien ulkomaalaisten haasteista. Siitä, että heitä pitää haluta ymmärtää ja tukea. Siitä, miten vaikeaa ulkomaalaisen on saada Suomessa työpaikka. Jos et saa töitä, miten opit kielen, miten sopeudut yhteiskuntaan? Olen kiittänyt siitä, miten minua autettiin, kun asuin Yhdysvalloissa ja Espanjassa.

Todellisuus on karu. Haluan, että ulkomaalaiset (mitä sitten tarkoittaakaan) saavat mahdollisuuksia ja viihtyvät meillä. Sitä en kuitenkaan näytä sietävän, että heillä menisi (näyttäisi menevän) taloudellisesti paremmin kuin minulla. Se kun nostaa pintaa omat pettymyksen tunteeni. Noillakin menee paremmin kuin minulla.

Tosiasiassa ulkomaalaisilla tai muilla ihmisillä ei ole mitään tekemistä noiden tunteitteni kanssa. Sieluni haluaa heille hyvää, mutta egoni sekoittaa pakkaa. Olen tiedostamattani antanut sen asettua alitajuntaani. Aito minä haluaa kaikkien menestyvän kaikessa, mitä he tekevät. Kaikessa. Sitä paitsi, mitä toivon muille, sitä saan itselleni. Senhän me saamme, mihin ajatuksemme keskitämme.

On tärkeää tulla tietoiseksi uskomuksista, jotka alitajunnassamme pyörivät, sillä ne voittavat aina. Saan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, joiden myötävaikutuksesta tunteeni ja uskomukseni nousevat pintaan. Ne antavat minulle tiedon siitä, mitä asioita minun kannattaa työstää, missä on ristiriita haluni ja alitajuntani välillä.

Minun tehtäväni on toivoa kaikille maailman ihmisille iloa, rauhaa ja rakkautta. Menestystä kaikella tavalla. Minun tehtäväni on uskoa itseeni ja elämään. Minun tehtäväni on muistaa, että minä olen riittävä juuri tällaisena kuin olen.

Syytä on pitää mielessä sekin, että hyvinvointi lisää hyvinvointia. Kun sinä voit hyvin, se vaikuttaa positiivisesti monella tavalla ja moneen suuntaan. Me todellakin olemme kaikki samassa veneessä.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

2 vastausta artikkeliin “Minussako kateutta saati rasistia?”

  1. Välillä sitä tekee olettamuksia ihmisistä ulkoisten asioiden perusteella. Esimerkiksi vaatteet, kieli, murre, ulkonäkö, korut, meikki, tavarat… Sellaisia, joista tulee jotain heti mieleen.

    Varsinkin väsyneenä tulee ajatuksia ”Menisi tuokin tuosta pois tukkimasta liikennettä” tai ”miksi tämä ihminen käyttää itselleen täysin sopimatonta paitaa”. Ne ajatukset ovat merkki turhautumisesta tai siitä, että pitää koko ajan kiirettä yllä. Ei ole minun tehtäväni puuttua toisten pukeutumiseen, ajonopeuteen tai mihinkään muuhun asiaan. Yritän kääntää ajatukset ”oikealle taajuudelle”.

    Asiakaspalveluammatissa tulee helposti asiakkailta sanatonta viestiä ”kiire”. Yritän itse välttää viestittämästä sitä kassahenkilölle tai muulle vastaavalle. Aina en onnistu, mutta onneksi sentään välillä…

    Jokaisella ihmisellä, on sitten millainen ulkoisesti tahansa, on oikeus tulla nähdyksi kuoren alle. Tosin toisista ihmisistä tuntuu olevan hienompaa elää oletustensa varassa.

    Tykkää

    1. Hyviä pointteja. Itse olen nyt käynyt tanssikurssia ja täytyy sanoa, että on tehnyt hyvää tanssia ”erikoisten” kavereitten kanssa.

      Monta hyvää syytä sulla tuossa pitää huolta itsestään. Harva on niin ”vahva”, että kiire ja/tai väsymys ei jättäisi jälkiä kantajaansa. Pitäkäämme siis itsestämme hyvä huoli 🙂
      Ja se tuli vielä mieleen, että minusta meille on tärkeätä tulla nähdyksi itsellemme. Kun hyväksymme kaikki ”heikkoutemmekin” alamme uskoa ja luottaa itseemme. Kun kuljemme omaa polkuamme, me loistamme. Lenita

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s