Niinhän sitä sanotaan. Silti tein juuri niin ja vielä varsin merkittävässä asiassa.
Laitoin lapseni ruotsinkieliseen kouluun. Niin tein, vaikka oma ruotsin kielen taitoni oli heikko eikä meillä sitä kukaan muukaan kotona puhunut.
Vuosikymmenet tuomiten ihmettelin, että miksi äiti, joka on riikinruotsalainen, ei puhunut minulle ja siskolleni ruotsia, eikä laittanut meitä ruotsalaiseen kouluun. Päätin, että minä teen toisin. Ja niin tein. Minä annoin lapselleni sen, mitä niin kovasti itselleni kaipasin.
En tainnut ajatella, että en kykenisi tukemaan tyttöä opiskeluissa. No, kaikki meni hyvin. Muutama vuosi sitten Netta kiitti minua tästä valinnasta. Hän opiskelee nyt Helsingissä ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa. Juuri siellä, minne hän halusi.
Meillä on niin paljon käsityksiä, näkemyksiä ja uskomuksia siitä, mikä on oikein, mitä pitäisi ja mitä ei. Minä kuuntelin sydämeni ääntä. Minulla oli vahva tietoisuus siitä, että näin on hyvä, vaikka asiaa ympäröivät omat pettymykseni ja monenlaiset mielipiteet.
Muiden mielipiteillä on paikkansa, mutta ei ole olemassa mitään ajatusta tai uskomusta, jota ei kannattaisi kyseenalaistaa. Se on ihana tunne, kun sydän sanoo niin selkeästi, että sitä vain toimii epäröimättä, vaikka muut sanovat mitä. Jos sydämen ääni ei ole selkeä, kannattaa pysähtyä ja kysyä. Silloin ääni vahvistuu.
Mitä enemmän kuuntelen sydämeni ääntä, sitä enemmän se minulle laulaa.
Lenitan juttuja 