Nuorista ei koskaan tiedä

Rehtori tuli käymään.

Hän oli kuullut, että tyttö aikoi käydä yhdeksännen luokan uudelleen. Viesti oli selvä, se olisi ihan turhaa, sillä tytöllä ei ollut motivaatiota.

Äiti kuunteli. Vanhemmat olivat eronneet jokin aika sitten ja yhteys isään oli poikki, joten hän ei tapaamiseen osallistunut. Äiti ymmärsi rehtorin näkemyksen, mutta totesi, että jos tyttö on päättänyt käydä yhdeksännen uudelleen, hän ei aio estellä. Liekö kommentti johtunut osin siitä, että äidin mielestä hänen esikoisensa oli ollut pienestä pitäen omapäinen ja erikoinen. Kiitos äiti.

Niin minä sitten kävin sen ysin uudelleen. Rehtori sanoi minulle myöhemmin, että ei aio koskaan enää puuttua tällaiseen valintaan. Hänen mukaansa keskiarvoni nousi enemmän kuin kenelläkään uusineella siihen mennessä. Hän varmaan tarkoitti meidän kouluamme ja ehkä häneen aikaansa.

Niin tai näin, keskiarvoni nousi noin kaksi ja puoli numeroa. Olin luokkani parhaita. Todistus antoi minulle loistavat jatkomahdollisuudet. Ja mikä vielä tärkeämpää, tämä on yksi niistä onnistumisista, joita edelleen muistelen, kun jostain syystä epäilen kykyjäni.

Pidin muuten tuosta reksistä. Todella hienosti hän mielestäni myös otti vastuun sanomisistaan ja korjasi ajatteluaan. Sellaisten ihmisten kanssa on kiva elää ja tehdä yhteistyötä. Heistä jää hyvät muistot. He ovat mainioita esikuvia. Olemmeko me samanlaisia?

En tiedä, miten onnistuin luomaan sen muutoksen, sen sisäisen uskon ja luottamuksen. Elämäni oli noihin aikoihin vaikeaa ja itseluottamukseni ja -kunnioitukseni nollassa. Olin pihalla ja kokemuksia onnistumisista oli aika vähän. Minä kuitenkin tein sen. Ihmisessä on huikea käyttämätön kapasiteetti. Se on meissä jokaisessa. Kuten huomaamme, menneisyyden ei tarvitse olla yhtä kuin tämä hetki ja tulevaisuus.

Toivon, että me vanhemmat uskoisimme muutoksen mahdollisuuteen. Silloinkin kun menneisyydessä on jo monta yritystä. Nuorten kohdalla voi käydä ihan samalla tavalla kuin meidän. Monet kerrat lupaamme ja alamme. Siten tulee se yksi kerta, jolloin onnistumme. Itse aloin liikkua varmaan parikymmentä vuotta. Yhtenä kauniina päivänä jo nelikymppisenä minusta sitten tuli liikkuja.

Tuetaan itseämme ja toisiamme.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s