Sinä Oskari Olematon

Sinusta ei ole mihinkään. Tuo ei todellakaan toimi. Ei onnistu. Et osaa. Saat potkut. Ei kiitos. Häpeä vähän. Sinuun ei voi luottaa.

Kuulostaako tutulta? Onko sinulle joskus sanottu jokin edellisistä? Oletko kenties itse jakanut moista ilosanomaa itsellesi tai muille?

Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Jos alla olevaan videoon on luottamista, Walt Disney sai potkut sanomalehdestä sillä perusteella, että häneltä puuttuivat mielikuvitus ja omaperäiset ideat. Eräs levy-yhtiö ei tehnyt sopimusta The Beatles -yhtyeen kanssa, koska ei pitänyt poppoon musiikista ja totesi kitaramusiikin ajan olevan ohi. Hehkulampun kehittänyt keksijä ja liikemies Thomas Edison oli opettajansa mielestä liian tyhmä oppiakseen mitään. Oheisella videolla on lisäksi muutama muu vastaava tarina.

Muut sanovat mitä sanovat, olennaista on se, minkälaisen merkityksen me noille sanoille annamme. Myös omia ajatuksia kannattaa tarkkailla. Jos lyömme itseämme lekalla päähän, on aika vaikea kurkottaa tähtiin. Sama lopputulos, jos käytämme aikamme muiden ”lyömiseen”. Tiedän omasta kokemuksestani.

Jos et ole koskaan epäonnistunut, et ole koskaan elänyt. Näihin sanoihin tuo englanninkielinen video loppuu. Paina play-näppäintä ja katso itse.

”Se näyttää mahdottomalta, kunnes se on tehty.”
Nelson Mandela