Paljonko aikaa lapsellesi annat?

Suomalaisen murkun vanhempi antaa lapselleen todella minimaalisesti aikaa. Ihan vain muutaman minuutin päivässä, jos tutkimuksiin on luottaminen.

Luin tosiaan tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset nuoret kertoivat viettävänsä perheen kanssa viikolla neljä minuuttia päivässä ja viikonloppuisin peräti yhdeksän minuuttia päivässä. Voitte arvata, että kavereiden ja telkkarin sun muiden vempeleiden kanssa aikaa vietettiin paljon enemmän.

Minkälaista tukea me voimme nuorillemme antaa, jos nuo tiedot ovat edes suunnilleen tosia? Ruokaa, majoitusta ja niitä pelejä sekä vehkeitä ei sovi vähätellä, mutta lapsille tekee hyvää saada kannustusta, tukea ja huomiota. Ajatella, jos osaisimme kuunnella, emmekä tietäisi nuoren puolesta, emme saarnaisi tai manipuloisi. Miten paljon helpompaa silloin on kasvaa ihmiseksi, joka uskoo itseensä ja osaa ajatella? Miten paljon helpompaa silloin on oppia kunnioittamaan ja arvostamaan muita?

Yhdessä ruokailu on mielestäni mainio tapa viettää aikaa yhdessä. Taas tutkimukset kertovat, että tällaiset yhteiset ruokahetket ovat vähentyneet. Siinä jää herkullinen seurustelumahdollisuus hyödyntämättä.

Olen kuullut usean nuoren sanovan, että se ei koskaan kuuntele. Minä olen sanonut samaa vanhemmilleni ja tyttäreni sanoi aikanaan minulle. Jos tällaista viestiä saamme ja jos oikeasti haluamme kehittää suhdettamme lapsiimme, saamme mainion tilaisuuden tutkia itseämme. Voimme kiittää lasta tiedosta. Kukapa ei voisi löytää itsestään puolta, joka ei kuuntele. Kuuntele siis nimenomaan niin, että ei itse tiedä paremmin, vaan kuuntelee avoimesti suurella sydämellä ja rauhassa.

Jos esittäisit lapselle päivässä vain yhden kysymyksen, kannattaisiko sen olla ”Mitä sinulle kuuluu?” mieluummin kuin esimerkiksi ”Onko läksyt tehty?”.

Mainokset

Nuori kaipaa kosketusta

Sä et tiedä miltä musta tuntuu, kun isä ei koskaan halaa. Näin sanoi minulle kerran eräs nuori tyttö itkien.

Halataan lapsiamme, mielellään myös muiden lapsia. Ei vain pieniä lapsia, vaan myös nuoria. Kerrotaan heille miten kauniita, ainutlaatuisia ja tärkeitä he ovat. Jos se tuntuu vaikealta, tässä kohtaa on syytä ylittää itsensä. Se, että joku asia on vaikea, ei tarkoita sitä, että sitä ei kannata tehdä. Harjoitus tekee mestarin. Ei jäädä pohtimaan kykenemättömyyttämme, vaan laitetaan sana toisensa eteen esimerkiksi näin: olenkohan koskaan kertonut sinulle miten onnellinen olen siitä, että olet olemassa.

Lapselle voi rehellisesti kertoa sen, että tällaisista asioista puhuminen ja tällaisten tunteiden ilmaiseminen on minulle vaikeaa ja siksi jäänyt, mutta näin olen aina ajatellut ja tämän olen aina halunnut sanoa. Siitä se lähtee.

Jos koskettaminen on vaikeaa, kannattaa aloittaa hiuksista tai vaikka nenän päästä. Nuori, joka ei ole tottunut kosketukseen, voi kaipauksesta huolimatta vierastaa sitä ensin. Kannattaa edetä luovasti ja ymmärtäväisesti. Voit ehkä ehdottaa jalkapohjien hierontaa?

Halaamista voi treenata halaamalla itseä, puolisoa, kaveria, äitiä, lemmikkiä tai vaikka puita. Halaamisesta oppii nauttimaan halailemalla. Se on minun kokemukseni. Se oli minulle vielä vajaa kolmekymppisenä vaikeaa, mutta nyt se on suuri nautinto. Hyvälle kaverille voi varmasti sanoa: Opettelen nauttimaan halaamisesta, joten voidaanko harjoitella? 🙂

Myös kauniiden sanojen antajaksi voi oppia. En koe oppineeni kuulemaan kehuja ja rakkaudentunnustuksia kotoa, mutta jaan niitä nykyisin auliisti tyttärelleni ja yhä enemmän muillekin. Se taito alkoi kehittyä heti, kun aloin pitää asiaa tärkeänä.

Uskon, että omalla esimerkillä ja toiminnalla on suuri vaikutus tässäkin asiassa. Saattaa olla, että tietynlainen toimintatapa ja kieli ovat kulkeneet suvussa jo useita sukupolvia. Valittaminen ja selittäminen eivät muuta mitään, mutta se, joka muuttaa toimintatapaansa, voi katkaista sukupolvien ketjun. Jos lapsemme saa enemmän kosketusta ja kauniita sanoja vanhemmiltaan kuin me olemme saaneet, se voi tehdä hänestä vähemmän ”kosketusaran”, kykenevämmän ottamaan hyvää vastaan ja jakamaan sitä edelleen.

Kosketusta nuoriin on hankala saada, jos emme vietä heidän kanssaan aikaa. Mikäli tutkimuksiin on uskominen, nuoret viettivät vuosina 1999 – 2000 aikaa perheensä kanssa seurustellen neljä minuuttia arkena ja viikonloppuisin yhdeksän minuuttia. Kavereiden ja television parissa nuoret sen sijaan viettivät aikaansa moninkertaisesti perheeseen verrattuna.

Ympärillämme on paljon ihmisiä (pieniä ja isoja, nuoria ja vanhoja) ja lemmikkejä, jotka saavat voimaa kauniista sanoista ja kosketuksestamme. Ja mikä parasta, tällaisesta vuorovaikutuksesta lisääntyvät myös antajan voimat.