Nuori kaipaa kosketusta

Sä et tiedä miltä musta tuntuu, kun isä ei koskaan halaa. Näin sanoi minulle kerran eräs nuori tyttö itkien.

Halataan lapsiamme, mielellään myös muiden lapsia. Ei vain pieniä lapsia, vaan myös nuoria. Kerrotaan heille miten kauniita, ainutlaatuisia ja tärkeitä he ovat. Jos se tuntuu vaikealta, tässä kohtaa on syytä ylittää itsensä. Se, että joku asia on vaikea, ei tarkoita sitä, että sitä ei kannata tehdä. Harjoitus tekee mestarin. Ei jäädä pohtimaan kykenemättömyyttämme, vaan laitetaan sana toisensa eteen esimerkiksi näin: olenkohan koskaan kertonut sinulle miten onnellinen olen siitä, että olet olemassa.

Lapselle voi rehellisesti kertoa sen, että tällaisista asioista puhuminen ja tällaisten tunteiden ilmaiseminen on minulle vaikeaa ja siksi jäänyt, mutta näin olen aina ajatellut ja tämän olen aina halunnut sanoa. Siitä se lähtee.

Jos koskettaminen on vaikeaa, kannattaa aloittaa hiuksista tai vaikka nenän päästä. Nuori, joka ei ole tottunut kosketukseen, voi kaipauksesta huolimatta vierastaa sitä ensin. Kannattaa edetä luovasti ja ymmärtäväisesti. Voit ehkä ehdottaa jalkapohjien hierontaa?

Halaamista voi treenata halaamalla itseä, puolisoa, kaveria, äitiä, lemmikkiä tai vaikka puita. Halaamisesta oppii nauttimaan halailemalla. Se on minun kokemukseni. Se oli minulle vielä vajaa kolmekymppisenä vaikeaa, mutta nyt se on suuri nautinto. Hyvälle kaverille voi varmasti sanoa: Opettelen nauttimaan halaamisesta, joten voidaanko harjoitella? 🙂

Myös kauniiden sanojen antajaksi voi oppia. En koe oppineeni kuulemaan kehuja ja rakkaudentunnustuksia kotoa, mutta jaan niitä nykyisin auliisti tyttärelleni ja yhä enemmän muillekin. Se taito alkoi kehittyä heti, kun aloin pitää asiaa tärkeänä.

Uskon, että omalla esimerkillä ja toiminnalla on suuri vaikutus tässäkin asiassa. Saattaa olla, että tietynlainen toimintatapa ja kieli ovat kulkeneet suvussa jo useita sukupolvia. Valittaminen ja selittäminen eivät muuta mitään, mutta se, joka muuttaa toimintatapaansa, voi katkaista sukupolvien ketjun. Jos lapsemme saa enemmän kosketusta ja kauniita sanoja vanhemmiltaan kuin me olemme saaneet, se voi tehdä hänestä vähemmän ”kosketusaran”, kykenevämmän ottamaan hyvää vastaan ja jakamaan sitä edelleen.

Kosketusta nuoriin on hankala saada, jos emme vietä heidän kanssaan aikaa. Mikäli tutkimuksiin on uskominen, nuoret viettivät vuosina 1999 – 2000 aikaa perheensä kanssa seurustellen neljä minuuttia arkena ja viikonloppuisin yhdeksän minuuttia. Kavereiden ja television parissa nuoret sen sijaan viettivät aikaansa moninkertaisesti perheeseen verrattuna.

Ympärillämme on paljon ihmisiä (pieniä ja isoja, nuoria ja vanhoja) ja lemmikkejä, jotka saavat voimaa kauniista sanoista ja kosketuksestamme. Ja mikä parasta, tällaisesta vuorovaikutuksesta lisääntyvät myös antajan voimat.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

4 vastausta artikkeliin “Nuori kaipaa kosketusta”

  1. Tärkeä asia. Minun lapsuusperheessäni ei koskaan halattu. Opin halaamaan vasta, kun hankin koiran opiskeluikäisenä. Vieläkin minun on vaikea koskettaa ihmisiä ja tunnen olevani näkymättömässä vankilassa. Onneksi lapsiani uskallan ja haluan halata.

    Tykkää

    1. Kiitos Helena,
      Hienoa, että otit tuon koiran esille. Eläimet ovat todella tärkeitä kumppaneita monille meistä. Hienoa, että lapsesi saavat halauksia ja sinä saat halata heitä :).

      Tykkää

  2. Tuo on kyllä niin totta. Vaikea asia mitä monet ovat oikeasti joutuneet opettelemaan vasta aikuisena, kuten minäkin päälle nelikymppisenä eläviin olentoihin, sitä ennen johonkin pehmoleluun.

    Itse aloitin koirasta ja kissasta siirryin lapsiini ja nyt se tulee hyvinkin luontevasti työn tiimellyksessä ja kavereidenkin kanssa.
    Ja minkä saan vastapainoksi? Sen mahtavan fiiliksen joka kouraisee oikein vatsanpohjasta asti ja muljauttaa sydämenkin hyppäämään, tuntuu kuin sillä hetkellä olisin siellä ns. seitsämännessä taivaassa. Ja toden totta siellä olisi kyllä useamminkin. Mutta tämä on jatkuvaa opettelua kaiken kaikkiaan tämä ihmisenä oleminen.

    Tuosta muistui mieleeni yksi kuva teksti pienen vastasyntyneen ajattelukuplassa: Olen kiitollinen siitä, että olen ylen ihmeellisesti tehty. Eiköhän siihenkin jonkin asteista halaamista tarvita.?

    Tykkää

    1. Kiitos Pirjo, on se hienoa, että ihminen tosiaan voi kehittyä ja kasvaa. Se ei ole siis pelkkää teoreettista höpinää 🙂 Vanhenemisessa on siis omat todella ihanat puolensa. Kirjoituksestasi näkee myös sen, miten pelosta tai joistakin oudosta tuntemattomasta asiasta voi tulla nautinto, joka antaa ihan mielettömästi tarkoitusta ja iloa elämään. Kunpa emme ajattelisi tai toimisi niin, että vältämme sitä mitä pelkäämme. Miten itseksi voi tulla, jos antaa pelon hallita ja määrätä suunnan? Jos ei tule itseksi, miten voi elää ilossa ja rauhassa?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s