Eikö ole kaunis?

Niin kauan kun kiinnitämme huomion kauneuteen, näemme ja koemme kauneutta. Se, mikä on, riittää meille sellaisenaan. Kohta ajatus ottaa vallan ja me mietimme, mikä se oikein on? Pian tuumimme, että sitten se vasta kaunis on, kun se on auki. Nyt toivommekin sen jo aukeavan. Haluamme nähdä millainen siitä tulee.

Tiedostamme kuitenkin, että emme voi tehdä mitään, emme voi aukaista sitä. Emme voi muuttaa sen rytmiä. Jos nyt aukaisemme sen, me revimme sen rikki. Sitä emme sentään halua tehdä.

Niin me kuitenkin teemme usein toisillemme. Me emme pelkästään halua toisen olevan toisenlainen, vaan me vaadimme sitä. Me emme suostu näkemään lähimmäisemme kauneutta, ennen kuin hän on ja toimii meidän vaatimustemme ja meidän rytmimme mukaan. Kyllähän me tiedämme, että sen juomisen on loputtava nyt. Lenkkeily on aloitettava tänään. Tuon puhetavan on muututtava välittömästi.

Jos otamme tuon silmun viestin vastaan, me tiedämme, että emme todellakaan voi muuttaa muita. Siinä yrittämisessä menetämme vain kyvyn nähdä kaiken kauniin ympärillämme, myös hänessä, jota yritämme muuttaa, itsestämme puhumattakaan. Rakastan ja hyväksyn itseni, kun olen kymmenen kiloa laihempi. Se, mitä nyt olen ja eilen tein, ei kelpaa.

Että olen tuon silmun puolesta onnellinen. Sille on aivan samantekevää, mitä minä siitä ajattelen. Jos se olisi ihminen, se mitä todennäköisimmin käyttäisi paljon aikaa sen miettimiseen, mitä minä siitä tuumin. Se yrittäisi tehdä kaikkensa, jotta minä saisin siitä hyvän kuvan. Se yrittäisi aueta, se kokisi epäonnistuneensa ja se tuntisi syyllisyyttä tuosta epäonnistumisesta.

Ihminen on kyllä sitkeä laji. Voisimme silti hyvinvointimme nimissä ottaa silmusta mallia.

Mainokset