Kukaan ei käyttäydy huonosti

Mitä jos lähestyisimme toisiamme ajatuksella, että kukaan ei käyttäydy huonosti?

Kiehtova ajatus. En tosin keksinyt tätä itse, vaan amerikkalainen Alison Armstrong käyttää sitä auttaessaan miehiä ja naisia ymmärtämään paremmin toisiaan. Kirjoitan nyt asiasta sekoittamalla omia näkemyksiäni Armstrongin ajatuksiin.

Olen varma siitä, että kehitymme ihmisinä, kun opimme ymmärtämään muita. Tuomitseminen, kuten paheksunta ja arvostelu, ei kasvata. Uteliaisuus antaa meille mahdollisuuden kasvuun. Onneksi uteliaisuus on ihmisen synnyinlahja.

Ajatus siitä, että kukaan ei käyttäydy huonosti, pitää oven auki. Se mahdollistaa loistavan kysymyksen. Miksi hän käyttäytyy niin kuin tekee? Sen sijaan ajattelemalla, että hän käyttäytyy huonosti, me suljemme oven ja yhteyden. Me tiedämme hänen toimivan väärin. Me olemme parempia. Meitä ärsyttää, saatamme loukkaantua ja haluamme ehkä kouluttaa tuota mielestämme huonosti käyttäytyvää henkilöä.

Jos ajattelemme, että lapsella on joku syy tuohon käyttäytymiseen, saa lapsi tilaa ja mahdollisuuden. Entä miten monta riitaa ja eroa onkaan syntynyt siksi, että toinen osapuoli kokee toisen käyttäytyneen huonosti?

Armstrong jopa totesi, että ehkä rikollinenkaan ei toimi huonosti. Ehkä hän toimii niin kuin rikolliselta odotetaan, niin kuin siinä identiteetissä tulee toimia. Nyt ehkä joku jo ärsyyntyi, mutta on se niinkin, että rikollisuuttakin voidaan mielestäni kestävästi ehkäistä vain ymmärtämällä sitä. Jonkun on oltava utelias ilmiön ja ihmisen suhteen, jotta kehitystä voi tapahtua.

Hyvä kysymys on sekin, että haluanko oikeasti ymmärtää? Vai haluanko mieluummin pitää pääni ja ehkä jopa ongelmani?

Edullista terapiaa

Luonnossa liikkuminen paljain jaloin on voimakasta ja terveellistä.

Olen tiedostanut tämän jotenkin alitajuisesti asiaa miettimättä. Sen takia olenkin varma, että se on totta. Myöhemmin kuulin, että paljain jaloin kävely tasapainottaa, se maadoittaa meitä. Olen samaa mieltä. Luonnossa oleilulla on muutenkin rauhoittava vaikutus, ja kun annosta vielä lisää ottamalla kengät pois, on vaikutus huikea.

Rakastan istua ja kävellä paljain jaloin kalliolla. Myös nurmikolla kävely on ihanaa ja hiekka tuntuu mukavalta. Vanhoja kauniita kyläteitä on harvassa, mutta kun sellaisen löydän, tuntuu kuin taivaassa kävelisi. Nautin myös puulattioista, kun taas muovilattia tuntuu epämiellyttävältä.
En puhu kävelystä käpyjen päällä. Puhun hyvän olon tunteesta. En puhu myöskään jalkapohjien akupisteistä enkä hermoradoista. Ne ovat kiinnostavia ja merkittäviä asioita, mutta en valitettavasti tiedä niistä juuri mitään.

Kun paljaat jalkani ovat kalliossa, koen todellakin kuuluvani kokonaisuuteen ja tukevasti. Aivan kuten mänty vieressäni. Meillä on kaikki hyvin. Ihan niin kuin pitääkin.

Toivon, että myös lapset saavat kävellä paljain jaloin. Kengät pois ja kalliolle, ehdotan lääkkeeksi levottomille ja kaikille muillekin.

Eikö ole kaunis?

Niin kauan kun kiinnitämme huomion kauneuteen, näemme ja koemme kauneutta. Se, mikä on, riittää meille sellaisenaan. Kohta ajatus ottaa vallan ja me mietimme, mikä se oikein on? Pian tuumimme, että sitten se vasta kaunis on, kun se on auki. Nyt toivommekin sen jo aukeavan. Haluamme nähdä millainen siitä tulee.

Tiedostamme kuitenkin, että emme voi tehdä mitään, emme voi aukaista sitä. Emme voi muuttaa sen rytmiä. Jos nyt aukaisemme sen, me revimme sen rikki. Sitä emme sentään halua tehdä.

Niin me kuitenkin teemme usein toisillemme. Me emme pelkästään halua toisen olevan toisenlainen, vaan me vaadimme sitä. Me emme suostu näkemään lähimmäisemme kauneutta, ennen kuin hän on ja toimii meidän vaatimustemme ja meidän rytmimme mukaan. Kyllähän me tiedämme, että sen juomisen on loputtava nyt. Lenkkeily on aloitettava tänään. Tuon puhetavan on muututtava välittömästi.

Jos otamme tuon silmun viestin vastaan, me tiedämme, että emme todellakaan voi muuttaa muita. Siinä yrittämisessä menetämme vain kyvyn nähdä kaiken kauniin ympärillämme, myös hänessä, jota yritämme muuttaa, itsestämme puhumattakaan. Rakastan ja hyväksyn itseni, kun olen kymmenen kiloa laihempi. Se, mitä nyt olen ja eilen tein, ei kelpaa.

Että olen tuon silmun puolesta onnellinen. Sille on aivan samantekevää, mitä minä siitä ajattelen. Jos se olisi ihminen, se mitä todennäköisimmin käyttäisi paljon aikaa sen miettimiseen, mitä minä siitä tuumin. Se yrittäisi tehdä kaikkensa, jotta minä saisin siitä hyvän kuvan. Se yrittäisi aueta, se kokisi epäonnistuneensa ja se tuntisi syyllisyyttä tuosta epäonnistumisesta.

Ihminen on kyllä sitkeä laji. Voisimme silti hyvinvointimme nimissä ottaa silmusta mallia.

Kun ikäviä asioita sattuu

Kuulemme jatkuvasti ikäviä uutisia, eivätkä omatkaan asiat aina mene niin kuin haluaisimme. Wayne Dyer puhui Hay House Radiossa tänään aiheesta tähän tapaan (oma käännökseni):

Et voi tulla riittävän surulliseksi tehdäksesi toisesta ihmisestä onnellisen. Et voi tulla riittävän masentuneeksi saadaksesi toisen ihmisen parantumaan masennuksesta. Emme voi myöskään tulla riittävän vihaisiksi muuttaaksemme tapahtuneen muuksi.

On aika antaa anteeksi. On aika tiedostaa.

Mitä jos?

Kuulutko niihin ihmisiin, jotka pelkäävät pahinta? Murehditko kaikkea mahdollista?

Eckhart Tolle kirjoittaa kirjassaan Läsnäolon voima osuvasti: ”Oletko samaistunut mieleesi, joka sijoittaa itsensä kuviteltuun tulevaisuuden tilanteeseen ja aikaansaa pelkoa?” Et voi mitenkään selvitä sellaisesta tilanteesta, koska sitä ei ole olemassa, jatkaa Tolle. Hän neuvoo keskittymään hengitykseen, läsnä olevaan hetkeen ja kysymään itseltäsi, mitä vikaa on tässä hetkessä?

Moni kantaa huolta muista. Ehkä ajattelemme sen olevan välittämistä, jopa rakkautta. Omalta kohdaltani voin sanoa, että on ollut ihanan vapauttavaa päästä pikkuhiljaa eroon muista huolissaan olemisen tarpeesta ja tavasta. Jotta voin olla huolissani toisesta henkilöstä, minun pitää olettaa, että hänellä on asiat huonosti nyt tai kohta. Mistä minä pieni ihminen voin tietää, mikä on toiselle huonoa? On ihmisiä, joille vakava sairaus on ollut pelastus. Mistä päättelen, että elämä ei kanna? Onhan se aika erikoista, että liikenteessäkin useimmat pärjäävät, vaikka moni ajaa väsyneenä ja jotkut jopa kännissä.

Sillä hetkellä, kun uskon, että minun elämäni kantaa, luotan siihen, että muidenkin. Eikö huolissaan oleminen siis paljasta sen seikan, että en luota? En luota itseeni enkä elämään. Olenko antanut mahdollisuutta kummallekaan?

Murehtiminen ja välittäminen ovat kaukana toisistaan. Mitä vähemmän murehtii, sitä enemmän jaksaa ja ehtii. Murehtiminen käy mielen lisäksi myös kehon päälle. On hienoa, kun ihmiset pitävät yhteyttä ja auttavat toinen toisiaan. Uskon, että myös hyvät ajatukset tekevät hyvää. Lähettämällä toisillemme rakkautta ja kannustusta välitämme sitä vastaanottajan lisäksi, universumiin ja itsellemme. Se on mahtava lääke se. Täynnä valoa ja hyvää energiaa.

Elämä rakastaa sinua, sanoo Louise Hay. Mitäpä tuon perään voi kirjoittaa? Lähetän sinulle valoa, iloa ja rauhaa.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea myös Helsingin Sanomissa julkaistu Katso huolia kauempaa -artikkeli. Jo jutun kuva kertoo erinomaisesti aiheesta.