Kaunista juhannusta!

Toivon sinulle iloa ja rauhaa. Läsnäolon hetkiä.

Kuunnellaan tuulta, läheisiämme ja itseämme. Kunnioitetaan. Nostetaan niille ja meille malja.

Ihanaa kesää,

Lenita

PS. Viime juhannuksena kirjoitin tämän jutun.

Aamulehti testasi ekologisia pyykinpesuaineita

Aamulehti testasi ekologisia pyykinpesuaineita. Verkkokaupassani myynnissä olevat EcoBalls-pesupallot pärjäsivät testissä upeasti. Niitä päädyttiin suosittelemaan.

Olen kyllä koko ajan tiennyt, että kyseessä on loistotuote, mutta tällaiset vertailut tekevät hyvää.

Tässä otteita Aamulehden artikkelista ja testistä:

”Kaatopaikoilla on paljon pesukoneita zeoliitin takia. Se tarttuu rummun seinämiin ja jää kiinni esimerkiksi hiuksiin koneen sisällä, Suontamo toteaa.”

”Parin vuoden päästä pyykkärin vaihtoehdot vähenevät, sillä Suomi suunnittelee kieltävänsä fosfaatin käytön pesuaineissa vuonna 2012. Syynä on se, että fosfaatti rehevöittää vesistöjä.”

Muun muassa näin Aamulehti kirjoitti EcoBalls-pesupalloista:

”Toimiko: Tuotteella pestiin muun muassa pyyhkeitä ja vaatteita, osa puutarhatöissä likaantuneita. Jälki oli todella puhdasta, vaatteet pehmeitä ja tuoksuttomia. Erittäin tahrainen käsipyyhe ei tullut aivan puhtaaksi.
Suositus: Kyllä. Testaaja suosittelee herkkäihoisille ja ekologisuuden vuoksi kelle vaan.”

Se, mitä tässä testissä ei huomioitu, on käytön helppous. Se on EcoBalls-pesupallojen huikea vahvuus.

Koko Aamulehden artikkeli on luettavissa täältä.

Minulla on pallokauppaani käsittelevä sivu myös täällä blogissani.

Pesupallokauppani osoite on: http://www.lenitankauppa.fi/

PS. Tarjoan huikean palautusoikeuden EcoBalls 1000 -palloille. Saat käyttää niitä kuukauden, ja jos et ole tyytyväinen, voit palauttaa ne.

Prinssi Danielin vahvuuksia

Kuuntelin Ruotsin satuhäitä Ruotsin television sivuilta. Siellä tuli suoraa lähetystä käsittääkseni yli kaksitoista tuntia. Saimme nähdä jopa hääkakun leikkauksen ja häävalssin. Illan parhaita paloja olivat prinssi Danielin puhe Victorialle ja Danielin isän, Olle Westlingin, puhe hääparille.

Mistä on tällaiset prinssit tehty?

Daniel kiitti vanhempiaan rakkaudesta, jota hän on aina saanut. Hän kiitti heitä saamastaan viisaasta avusta sekä siitä, että vanhemmat ovat auttaneet häntä rakentamaan vahvan itseluottamuksen ja turvallisuuden tunteen, jotka ovat kantaneet häntä kaikessa. Sen kyllä huomaa 🙂

Isä puolestaan kertoi Danielin aina kulkeneen omaa tietään. Hän totesi perheen aina olleen ylpeä Danielista. Hän toivoi Danielin säilyttävän läpi elämänsä lämmön, elämänilonsa ja energiansa.

Tajusin että tämä nuori mies on tullut ”maalta kaupunkiin” ja pyörittänyt kuntosaliyritystään varsin nuorena, sillä hän on ollut sunnilleen 27, kun tutustui prinsessaan, tämän tullessa hänen yrityksensä asiakkaaksi. Siihen mennessä nuori mies on varmasti rakentanut laadukkaan ja maineikkaan kuntosaliyrityksen, sillä prinsessa ei varmasti astunut ensimmäisestä mahdollisesta kuntosalin ovesta sisään.

Danielin sanotaan olevan hyvin verkostoitunut. Se on varmasti ollut edellytys myös korkeantason kuntosalin luomiseen ja pyörittämiseen. Minua kosketti se, kun joku papeista totesi vahvan olevan valmis ottamaan apua vastaan. Pahus, en muista sanoja tarkasti, ne olivat niin kauniit. Uskon kuitenkin, että elämässä pärjäämisessä monille meistä tarjoutuu uusia mahdollisuuksia juuri siinä, että opimme tekemään enemmän ja taitavammin yhteistyötä. Verkostoituminen ei siis ole sanahelinää. Saamme uutta voimaa, kun tuemme ja otamme tukea vastaan. Westlingit todellakin osaavat myös ottaa vastaan. Viimeistään isä Ollen puhe ja tyyli, jolla hän se veti, paljasti, että pariskunta ei vähättele itseään. Ei edes siniveristen ja muun eliitin seurassa.

Joku sanoi, että tähtien mukaan prinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat hyvin erilaisia. En tiedä. Se on minusta kuitenkin selvää, että heidän energiansa ovat kovin samanlaisia. He tuovat lämpöä, iloa ja valoa.

Monet tekevät listoja halutun kumppanin ominaisuuksista ja piirteistä. Kannatan niitä, jotka sitten kääntävät huomion itseensä. Olenko jo itse sellainen, mitä odotan toiselta? Siitä on hyvä lähteä.

Uskon, että huomaavainen mies sai huomaavaisen naisen. Uskon, että empaattinen Daniel sai empaattisen Victorian. Uskon, että kiitollinen kaunis nainen sai kiitollisen kauniin miehen. Prinsessa sai prinssinsä.

Daniel kuvasi tuoretta vaimoaan paljon puhuvalla tarinalla. Victoria oli joitakin vuosia sitten aamulla lähdössä Kiinaan kuukaudeksi. Daniel kertoi hänen tehneen valmisteluja koko yön. Aamulla Victorian lähdettyä Daniel löysi laatikon, jossa oli 30 kaunista kirjettä hänelle, yksi kullekin poissa olon päivälle.

Anteliaisuus vetää puoleensa anteliaisuutta.

Toivon vastavihitylle parille paljon rakkautta ja kaikkea hyvää!

PS. Eikö ole mielenkiintoista, että prinssi Daniel on syntynyt tasan sinä päivänä (15.9.1973) kuin silloinen Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf, nykyisen kuninkaan isoisä, kuoli?

Kuva: Paul Hansen

Sokerihimon hillintään

Kuuntelin taannoin amerikkalaista naista, joka on erikoistunut yrttien ja mausteiden parantaviin ja hoitaviin ominaisuuksiin. En valitettavasti muista hänen nimeään.

Jos haluat hillitä makeanhimoa, kokeile kanelia. Hän vinkkasi myös, että voit laittaa kanelitangon vesikulhoon ja juoda kanelilla maustettua vettä.

Olen nyt pari viikkoa juonut kanelivettä. Pärjään yhdellä kanelitangolla muutaman päivän. Lisään vain kulhoon vettä tarpeen vaatiessa.

Ei ole tehnyt makeaa mieli paitsi nyt, kun siitä kirjoitan. Näin se vetovoiman laki toimii. Kannattaa olla tietoinen ajatuksistaan.

En ole varma, onko makean tarpeeni puuttumisessa kyse kanelista vai siitä, että päätin vähentää sokerin kulutusta. Toisaalta olen päättänyt niin aiemminkin, mutta tulokset eivät ole olleet yhtä hyvät. Tällä kertaa en ole joutunut kokemaan asian suhteen minkääanlaista kamppailua.

Kirjoitin jokin aika sitten viikonloppukasvisyöjästä. Ehkä sitä ideaa voisi soveltaa myös makeanhimoon. Tulee lasten karkkipäivä mieleen. Siideri ja suklaa eivät olisikaan enää arjen juhlaa.

Eräs amerikkalainen intuitiivinen terveysalan ammattilainen (en muista hänenkään nimeään) sanoi taannoin, että jos hänen pitäisi antaa naisille vain yksi terveellisemmän ruokavalion vinkki, niin se on sokerin vähentäminen. Siihen oli useita syitä ja hän kertoi myös, että tämä on luonnollinen keino hidastaa vanhenemisen ulkoisia merkkejä.

Eipä tuosta kanelista varmaan ainakaan mitään haittaa ole. Se maustaa veden mukavasti ja tankoja saa varmaan joka marketista. Olisi kiva kuulla muita vastaavia vinkkejä.

Puhuuko lapsesi kummia?

Jutteleeko lapsesi joskus niin viisaita, että on vaikea käsittää mistä sanat kumpuavat? Entä heittääkö hän joskus niin outoa kommenttia, että toteat sen olleen vain mielikuvitusta? Tekeekö hän yllättäviä arvioita muista ihmisistä?

Lapsissa on merkillistä syvää viisautta. Meni pitkään ennen kuin ensi kerran kuulin puhuttavan vanhoista sieluista. Se tuntui heti todelta. Ehkä nautin nuorten seurasta erityisen paljon juuri siksi, heissä on vielä ripaus enemmän sitä jotain kuin meissä vanhemmissa.

Seuraavaksi, kun meinaat sanoa lapselle, että se on VAIN mielikuvitusta, muistuta itseäsi siitä, että todellisuus luodaan mielikuvissa. Elämämme on juuri sellainen kuin olemme sen kuvitelleet. Yhtään kauppareissua tai roskapussin vientiä ei ole tehty ajattelematta sitä ensin.

Minkälaista satua suurin osa ihmisistä onkaan ajatellut sen kaverin kertovan, joka aikanaan näki ihmisen pian käyvän kuussa tai ihmismassojen matkustavan ilmassa maasta toiseen? Jokainen teko ja tuote on siis ensin kuviteltu todeksi. Mielikuvitus on intuition ja luovuuden sukua, yksi suurimmista voimavaroistamme. Se on tukena myös silloin, kun ulkoisesti katsoen on rankkaa. Nelson Mandela oli vankilassa muistaakseni 26 vuotta ja sen jälkeen maansa johtaja ja vaikka mitä.

Lapset muistuttavat aikuisia enemmän eläimiä siinä, että heillä on voimakkaammat vaistot. Jos lapsi sanoo, että en pidä tuosta tädistä, häntä kannattaa kuunnella. Se voi tietty olla hankalaa varsinkin, jos lapsi kertoo näkemyksensä tädin kuullen. On kuitenkin hyvä erottaa hyvät käytöstavat ja tunteiden salliminen toisistaan.

Kun olemme lapsia, meille sanotaan, että ei noin saa sanoa ja kuulemme, että noin ei saa ajatella eikä tuntea. Meille saatetaan myös sanoa, että olemme väärässä. Täti on oikein mukava. Niinpä me alamme hylätä omat vaistomme, nehän ovat tuoneet sekaannusta ja pahaa mieltä. Me tuumimme, että olemme tuhmia, kun puhumme totta. Emme ilmeisesti edes tiedä mikä on totta. Muut tietävät sen paremmin. Alamme pelata varman päälle, alamme miellyttää, alamme pelata aikuisten pelejä.

Yhden toiveen haluan vielä esittää. Jos lapsi sanoo meille, että olet nyt vihainen, olet pettynyt minuun tms., vastaa hänelle totuudenmukaisesti. Se antaa hänelle mahdollisuuden oppia luottamaan tunteisiinsa ja viestiä niistä avoimesti. Se on todella tärkeää.

Meidän voi olla vaikea myöntää lapselle, että olemme pettyneitä tai ärsyyntyneitä, koska ajattelemme, että se on väärin. Oletamme, että emme saisi tuntea niin ja siten valitsemme hätäpäissämme ”valheen tien”. Sanomme, että ei pidä paikkaansa, en minä vihainen ole tms. Lapsen kannalta on kuitenkin parempi kuulla totuus, jolloin hän saa aidon palautteen tunteilleen. Tämä on eräänlaista lapsen tunnekoulutusta, jota aikuinen voi antaa vain olemalla rehellinen itselleen ja tiedostamalla omat tunteensa. Oikeasti tilanteessa ei ole mitään hätää. Negatiivisuutemmehan ei koskaan johdu lapsesta ja on kiva, että hän saa kuulla senkin. Ja toisaalta tässä tarjoutui lapselle loistava tilaisuus oppia lukemaan tunteita.

On mielestäni luonnollista, että lapset herättävät meissä kaikenlaisia tunteita. He ovat vahvoja peilejämme eli suuria opettajiamme. Näissä tilanteissa molempien itsetuntemus voi kehittyä, mutta sen edellytys on rehellisyys. Lapsille tämä on helpompaa, he kun ovat luonnostaan rehellisiä ja aitoja.

Se mitä voimme siinä tilanteessa antaa lapsillemme on se, että otamme vastuun omista tunteistamme. Voimme pyytää anteeksi ja todeta, että minulla tosiaan on tässä joku ongelma. En tiedä mistä on kyse, mutta sinusta se ei oikeasti ole kiinni. Mietin asiaa ja palaan siihen. Jos tiedämme, että olemme väsyneitä tms., kerromme sen (tosin myös väsymyksestä, jos se rasittaa meitä ja ihmissuhteita, on syytä ottaa vastuu). Jos taas emme tiedä olevamme pahantuulisia ja lapsi kuitenkin viestii meille sellaista, meidän ei ehkä heti kannata tyrmätä häntä, vaan maistella hänen kommenttiaan rauhassa? Voisiko se olla totta, että minua harmittaa nyt joku? Miten ihanaa on, jos voimme sitten huomattuamme näin olevan, antaa muksulle tai murkulle palautetta ja sanoa, kiitos rakkani, olet oikeassa. En ollenkaan tajunnut. Kiitos, että autoit minut näkemään tilanteen.

Jos lapsi puhuu mielestämme ”yliluonnollisia”, me saatamme tietää paremmin. Se voi näkyä vähättelynä tai jopa tyrmäyksenä. Pian lapsi alkaa hylätä osaa itsestään ja tekee kaikkensa unohtaakseen sen. Hän tavallaan onnistuu, mutta ei saa rauhaa. Vielä aikuisenakin hylkäämistä ja unohtamista on suoritettava (tiedostamattamme) koko ajan ja se vie valtavasti energiaa. Ei ihme, että moni aikuinen tuntee olonsa tyhjäksi ja tasapainoa yritetään hakea vaikkapa ryyppäämällä, kiirehtimällä ja tekemällä.

Jos viimeksi mainitsemani ulottuvuus herätti mielenkiintoa, suosittelen katsomaan tiistaina dokumentin, joka on tehty mäntyharjulaisesta nuoresta äidistä, Niina-Matilda Juholasta, joka toimii näkijänä. Dokumentti on uusinta parin vuoden takaa. En ole nähnyt sitä, mutta olen lukenut Juholan kauniin kirjan. Dokumentti tulee kello 20.00, TV1, ja uusintana torstaina. Alla ote ohjelman esittelystä Ylen sivuilta. Tästä pääset Ylen kyseiselle sivulle ja saat tarkemmat tiedot.

“Kun olin lapsi, oli lempijuttuni olla kylvyssä, kunnes sain ryppyiset kädet. Ryppyiset kädet olivat kotoisammat kuin lapsen pieni keho.” Näin kertoo näkijä Niina-Matilda Juhola Tosi tarina -dokumentissa lapsuudestaan. Hän on säilyttänyt lapsuudesta ominaisuutensa aistia henkien läsnäoloa ja kyvyn kommunikoida näkymättömien auttajien kanssa.

“Kun synnymme tähän maailmaan, on meillä kaikilla tämä ominaisuus. Osa meistä sulkee sen, toisilla se jää auki. Halutessaan voi jokainen meistä avata tuon kyvyn itsessään uudelleen. Tärkein lähtökohta on uskallus hiljaisuuden kuuntelemiseen. Se on mahdollisuus löytää sisältään tuo vanha viisas, joka on elänyt monta elämää ja valinnut juuri tämän elämän ja nämä vanhemmat opastamaan itseään elämäntehtävässään.”

Anna tissii!

”Sit mennää heti kotii. Sää istut sohvalle ja annat tissii.”

Näin tokaisi minulle vajaa kaksivuotias tyttäreni, kun lähdimme fillarilla päiväkodin pihasta. Juttu tuli mieleeni, kun sain tänään ihastella puistossa vaunuissaan loikoilevaa pikkuista. Voi miten neiti alkoi nauraa, kun hänelle vähän lirkuttelin.

Tyttösen äiti kertoi, että kiltti on, mutta kun rintaa on tarvis, niin kyllä asia tulee nopeasti selväksi.

Sain kuulla perheen koiran kuolleen muutama päivä sitten. Äiti oli pelännyt rintamaidon loppuvan, sillä joku oli kertonut niin käyneen vastaavassa tilanteessa. Onneksi ongelmia ei ollut ilmaantunut. Nuorelle äidille oli neuvolassa sanottu, että rintamaito ei lopu sellaisissa tilanteissa, eikä se lopu edes stressin vuoksi. Se loppuu, kun ihminen niin päättää. Näin hänelle oli kerrottu.

Tiedän, että tämä on herkkä aihe, ja siitä on monta mielipidettä. Jokaisella on omat juttunsa ja jokainen tekee omat valintansa. Sen kuitenkin tiedän, että tässä asiassa ei koolla ole väliä. Olisin voinut imettää näillä rinnoilla useammankin. En silti luovuttanut maitoa. En tiedä miksi. Oletettavasti kyse oli itsetunnosta ja itsekkyydestä.

Ennen prinsessani syntymää mietin monia asioita ja luin kirjoja. Jostain syystä en miettinyt imetystä. Onnistuikohan se juuri siksi, että en keskittynyt asiaan? En siis myöskään pelännyt epäonnistuvani. Ei sitä maitoa heti tullut, muutama päivä piti odotella.

Lopetin imetyksen, kun tyttö oli kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Olen sanonut, että lopetin, koska olimme lähdössä reissuun Intiaan ja ajattelin, että siellä ei ole sopivaa vilautella rintoja yleisillä paikoilla.

Juteltuani tänään tuon nuoren naisen kanssa oivalsin, että Intian matka oli vain selitys. Jostain syystä halusin lopettaa silloin. En tiedä miksi. Ajattelinko taas muita? Ympärilläni ei ollut esikuvia näinkään pitkään imettäneistä. Minä halusin (tiedostamattani) niin kuulua joukkoon. Nyt imettäisin varmaan kouluun menoon asti 🙂

Maidon loppumisen vuoksi en lopettanut. Rintani vastasivat kysyntään upeasti. Neiti sai pelkkää rintaa viisi ensimmäistä kuukautta. En ole koskaan ostanut äidinmaidoin korviketta. Tyttö sai siis imeä janoonsa ja nälkäänsä. Me onnistuimme varmaan juuri siksi, että hän juopotteli usein ja ahnaasti.

Minusta imettäminen oli ihanaa. Ei pelkästään siksi, että aina oli eväät mukana. Minusta on edelleen upeaa katsella imettävää naista ja lasta. Ei sitä yhteyttä osaa sanoin kuvata.

Yökylässä äidin luona

Kyllä oli kivaa, siis todella mukavaa.

Ai että mitäs erikoista siinä on? Minulle se on suuri asia. Olen ollut äidin yövieraana aika harvoin, viimeksi vuosi sitten. Silloin kaikki oli jo ok, mutta nyt tuntui tosi hyvältä. Olin vihdoin oma utelias ja innostunut itseni. Äiti tuntui hyvältä ja hänen juttunsa kiinnostivat minua aidosti.

Vuosikymmeniä kohtaamiset äidin kanssa olivat rasittavia. Olen kirjoittanut aiemmin selviytymiskeinostani. Ehkä niitä voi hyvällä syyllä kutsua myös suojautumiskeinoiksi. Sen sanan kirjoitin nimittäin tuohon ensin ”vahingossa”. Olin valinnut äidin kohtaamiseen ylimielisen, negatiivisen ja etäisen tyylin. En tietenkään tiedostanut sitä samassa mittakaavassa kuin nykyisin.

Äidin puheet ja neuvot ärsyttivät. Ne olivat mielestäni monesti joko typeriä tai suorastaan naurettavia. Minä tiesin totta kai aina myös paremmin mikä on totuus (!) ja usein halusin tehdä sen selväksi. Monesti suutuin ja sanoin rumasti. Lähes aina panttasin positiivisia tunteitani ja kauniita sanojani. Pidin etäistä linjaa.

En ymmärtänyt miksi ihmiset kehuivat ja kiittivät äitiäni. Miten monta kertaa olen kuullut ”outoa” puhetta hänen energiastaan, auttavaisuudestaan, iloisuudestaan jne. Häpesin hänen huonoa suomeaan (hän on Ruotsista) ja monia touhujaan, kuten laulamista.

Minä niin odotin häneltä jotain mitä en mielestäni koskaan saanut. Odotin muun muassa hänen huomiotaan, kehujaan ja aikaansa. Kun en niitä haluamallani tavalla saanut, tein sen mitä me niin monesti toisillemme teemme. Tein hänestä syntipukin. Näin jälkeenpäin ajatellen, on vaikea sanoa, kumpi siitä valinnasta kärsi enemmän. Samaa mallia toteutin tietysti parisuhteissani.

En syytä lapsuutta, mutta kyllä minä nuo selviytymiskeinoni sieltä nappasin, herkkä kun olin. Koen, että asuimme häpeässä ja kylvimme syyllisyydessä. Ylimielisyyttäkin oli tarjolla. Oli toki positiivisiakin tunteita ja tunnelmia.

Ei ole tarvetta syytellä ketään siinäkään mielessä, että olen melko varma siitä, että olen valinnut vanhempani. Ei ole syytä syytellä, sen sijaan on aika kiittää kaikista niistä kokemuksista, jotka olen saanut.

Ajelimme tyttäreni kanssa äidin luota kotiin, olimme siis yhdessä reissussa. Kerroin hänelle olevani todella onnellinen käynnistä. Totesin, että mikään ei vaivannut, eikä mikään ärsyttänyt äidissäkään. Neiti totesi, että sama täällä. Kysyin: ”Kumpaa äitiä tarkoitat?” Hän vastasi: ”Molempia.”