Yökylässä äidin luona

Kyllä oli kivaa, siis todella mukavaa.

Ai että mitäs erikoista siinä on? Minulle se on suuri asia. Olen ollut äidin yövieraana aika harvoin, viimeksi vuosi sitten. Silloin kaikki oli jo ok, mutta nyt tuntui tosi hyvältä. Olin vihdoin oma utelias ja innostunut itseni. Äiti tuntui hyvältä ja hänen juttunsa kiinnostivat minua aidosti.

Vuosikymmeniä kohtaamiset äidin kanssa olivat rasittavia. Olen kirjoittanut aiemmin selviytymiskeinostani. Ehkä niitä voi hyvällä syyllä kutsua myös suojautumiskeinoiksi. Sen sanan kirjoitin nimittäin tuohon ensin ”vahingossa”. Olin valinnut äidin kohtaamiseen ylimielisen, negatiivisen ja etäisen tyylin. En tietenkään tiedostanut sitä samassa mittakaavassa kuin nykyisin.

Äidin puheet ja neuvot ärsyttivät. Ne olivat mielestäni monesti joko typeriä tai suorastaan naurettavia. Minä tiesin totta kai aina myös paremmin mikä on totuus (!) ja usein halusin tehdä sen selväksi. Monesti suutuin ja sanoin rumasti. Lähes aina panttasin positiivisia tunteitani ja kauniita sanojani. Pidin etäistä linjaa.

En ymmärtänyt miksi ihmiset kehuivat ja kiittivät äitiäni. Miten monta kertaa olen kuullut ”outoa” puhetta hänen energiastaan, auttavaisuudestaan, iloisuudestaan jne. Häpesin hänen huonoa suomeaan (hän on Ruotsista) ja monia touhujaan, kuten laulamista.

Minä niin odotin häneltä jotain mitä en mielestäni koskaan saanut. Odotin muun muassa hänen huomiotaan, kehujaan ja aikaansa. Kun en niitä haluamallani tavalla saanut, tein sen mitä me niin monesti toisillemme teemme. Tein hänestä syntipukin. Näin jälkeenpäin ajatellen, on vaikea sanoa, kumpi siitä valinnasta kärsi enemmän. Samaa mallia toteutin tietysti parisuhteissani.

En syytä lapsuutta, mutta kyllä minä nuo selviytymiskeinoni sieltä nappasin, herkkä kun olin. Koen, että asuimme häpeässä ja kylvimme syyllisyydessä. Ylimielisyyttäkin oli tarjolla. Oli toki positiivisiakin tunteita ja tunnelmia.

Ei ole tarvetta syytellä ketään siinäkään mielessä, että olen melko varma siitä, että olen valinnut vanhempani. Ei ole syytä syytellä, sen sijaan on aika kiittää kaikista niistä kokemuksista, jotka olen saanut.

Ajelimme tyttäreni kanssa äidin luota kotiin, olimme siis yhdessä reissussa. Kerroin hänelle olevani todella onnellinen käynnistä. Totesin, että mikään ei vaivannut, eikä mikään ärsyttänyt äidissäkään. Neiti totesi, että sama täällä. Kysyin: ”Kumpaa äitiä tarkoitat?” Hän vastasi: ”Molempia.”