”Meillä oli todella hauskaa. Nauroin hulluna koko illan. Olin unohtanut, miten mukavaa meillä saattoi olla yhdessä.” Näin tuumi ystävättäreni, joka pitkästä aikaa kävi exänsä kanssa ulkona.
Olen pannut merkille, että kehoni ei täysillä tue nauramista. Kun avaan suuni suureksi, huomaan että kasvoista ja kaulasta kiristää. Olenkin alkanut tehdä erilaisia venytyksiä, kuten kielen näyttöä. Juu, sellaista, jota teimme lapsena ihan luonnostaan, kunnes joku sanoi, että olepas nyt kunnolla. Vääntelen suuta sinne tänne ja venytys tuntuu usein kaulassa asti. Teen venytyksiä myös kaulan alueelle. Nauraminen on varmasti hyvää treeniä kans 🙂
Minulla on ollut sellainen osin tiedostamatonkin käsitys, että on monia tilanteita, joissa ei sovi nauraa. Ei saanut näyttä iloista naamaa, piti olla varovainen. On varmaan totta, että vihaista ihmistä nauru ärsyttää. Mutta totta on sekin, että häntä saattaa ärsyttää mikä tahansa. Joku on huonolla tuulella jatkuvasti. Missä välissä lähimmäinen silloin saa ja uskaltaa nauraa?
Milloin nauru voi oikeasti tehdä vahinkoa? Ei koskaan, päinvastoin. On ihanaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka uskaltavat nauraa ja naurattaa. Lapset ovat tässäkin mestareita. Miten paljon voimmekaan heiltä oppia.
Eiköhän naureta! Otapa näistä vauhtia:
Lenitan juttuja 