Enkeli asuu yläkerrassa

Yhtenä kauniina päivänä tajuan, että tarvitsen apua. Päivät yliopistolla ovat toisinaan pitkiä ja Pepen on päästävä ulos.

Saman tien saan ajatuksen, että kysypä tädiltä, jonka taannoin tapasit ”sattumalta” talomme käytävällä.

Kohta jo juoksenkin yläkertaan ja soitan rouvan ovikelloa. Selitän etsiväni upealle hauvalleni ulkoiluapua. Haluaisin löytää ihmisen, jolle homma tuo iloa eli velvollisuus se ei saisi olla. Plus, että mennään niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja tarvittaessa hankitaan sijainen.

Uusi ystäväni oli heti valmis ja innoissaan. Näin on nyt menty noin kuukausi ja hommassa kävi jopa niin, että Pepe pääsi päivähoitoon. Saimme paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Kun illalla haen kaverin hoidosta, se ei suoraan sanottuna ole mitenkään huikean innoissaan lähdössä kotiin kanssani.

Miten ihanasti ja helposti asiat voivatkaan järjestyä! Uskon, että niin käy sitä useammin, mitä enemmän sallimme helppoutta ja ihanuutta itsellemme ja muille. Kiitos!