Jos minulla olisi haku päällä, niin mistä ihmeestä minä sen miehen löytäisin?
Naapurini menivät naimisiin vuonna 1963. Eilen utelin, että missä ja miten he tapasivat. Olivat istuneet samaan pöytään työväenopiston pikkujouluissa.
Sanotaan, että ajoitus on tärkeintä. Olen siis liikkeellä täydelliseen aikaan. Vieläkö siellä työväenopistossa vietetään niitä pikkujouluja?
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Tekijä: Lenita Lehtonen
Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.
Näytä kaikki käyttäjän Lenita Lehtonen artikkelit
Lenitan juttuja 
Minäkin olen usein miettinyt, että oli jonkinlainen kohtalo, että tapasin mieheni Bottalla 5 min ennen lähtöhetkeä. Se kohtalo ei kyllä ole ollut helppo, mutta erittäin kasvattava, ja nyt onnemme kuitenkin kukoistaa, vaikka välillä on vedetty kivirekeä, itketty ja erottu.
Uskon, että kumppanin löytämisessä on mukana aimo annos mystiikkaa, vaikka miten paljon itse tekisi töitä sen eteen. Kotoa kannattaa tietysti poistua. 🙂
TykkääTykkää
Moikka Helena! Kyllä nää on tosiaan ihmeellisiä juttuja. Enpä ole kuullut koskaan aikaisemmin pariskunnan löytäneen toisiaan työväenopiston pikkujouluista. Ihana. Se viestii mulle siitä, että ihmiset voivat löytää toisensa, myös siis ystävät, ihan missä vaan. Minä tapasin puistonpenkillä Aurajoen rannalla ihanan ihmisen, joka on ollut elämässäni jo puolitoista vuotta. Se taas on todiste myös siitä, että vanhemmallakin iällä voi oikeasti löytää ihania ystäviä. Oikein hyvää viikonloppua 🙂
TykkääTykkää