Ensimmäinen päivä

Miksi minä aina huomaan sen mitä minulla on vasta kun olen sen menettänyt? Olen valmis antamaan sinulle huomiota, hellyyttä ja aikaa nyt. En kohta tai huomenna. Miksi sinä menit pois juuri ennen kuin minä tämän sisäistin?

Tule takaisin, nyt minulla on aikaa ja sydäntä. Jääkööt hölmöt hössötykset. Ehtiihän sitä opiskella ja kolmonenkin riittää. Kyllästyitkö sinä odottamaan? Kyllästyitkö antamaan niitä merkkejäsi. Yritit niin kovasti ja sinnikkäästi kiinnittää huomioni sinuun. Koitko itsesi taakaksi? Luitko sen ajatukseni, että en voi sinun vuoksesi lähteä sille leirille?

Sydämeni on nyt auki. Mahdut sinne helposti. Anna minulle vielä mahdollisuus korvata kaikki. En ehtinyt kiittää, en ehtinyt hyvästellä. Kuuletko sinä? Oletko vielä täällä? Minä niin rakastan sinua.

PS. Älä huoli, kyllä minä pärjään. Ole ja mene rauhassa ja rakkaudessa sinne minne sun mentävä on. Olet aina sydämessäni ja minä tiedän, että olen sinun sydämessäsi.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

2 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen päivä”

  1. Voimia Lenita sinulle menetyksesi käsittelemiseen..
    Mikä siinä onkin, että me usein liian myöhään huomataan mitä meillä on ollut..? Kuitenkin Pepekin varmasti nautti yhteisistä hetkistänne ja sai niistä intoa odotella sinua kotiin ja mukaan lähtijäksi. Koirissa on se ihana puoli, että en usko niiden kiukustuvan meille, päin vastoin huononakin päivänä he saavat meidät ilahtumaan ja muistamaan kaiken hyvän elämässä..

    Vaikka Pepe nyt seurailee touhujasi toisesta ulottuvuudesta, niin Sinun sydämmessäsi hän pysyy ikuisesti, muistuttamassa niin ajasta kuin myös kaikesta mistä voimme olla kiitollisia! ❤

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Anna! Pepe oli siinä mielessä onnekas koira, että työskentelin monta vuotta kotona eli sen ei tarvinnut olla yksin paljon. Kun sitten syksyllä aloin opinnot Jyväskylän yliopistossa, Pepe sai viettää aikaansa yläkerrassa ihanan pariskunnan luona. Totta, Pepe oli aina kiitollinen ja iloinen. Sellaisia koirat ovat tosiaan ovat, eivät kanna kaunaa 🙂 Kiitos tuestasi!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s