Punaisella matolla

Harmi, eivät ole tehneet kunnon latua, tuumin minä. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Ilma on tyyni ja häikäisevän kaunis. Ja minä, minä se kaipaan parempaa latua.

Kävikö minulla koskaan nuorena mielessä kiittää siitä, että joku oli tehnyt ladun kylämme metsään? Kuinka usein kiitän heitä, jotka rakensivat junaradan Helsingin ja Jyväskylän välille? Muistanko, että joku hoitaa aurauksen ja huolehtii muistakin järjestelmistä, joita tien kunnossapito edellyttää? Milloin viimeksi kiitin siitä, että kaupassa on ruokaa tai siitä, että terveyskeskus on olemassa?

Puolestani on tehty paljon töitä. Minulle on luotu lukuisia mahdollisuuksia ja reittejä. Elämääni, arkeni sujumista, on helpotettu monin tavoin.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat rohjenneet umpihankeen. Menneet sinne, minne kukaan ei ole aiemmin mennyt. Entä kuinka tarvitsemmekaan heitä, jotka parantavat ja pitävät systeemeistä huolta. Heitä, jotka hoitavat rutiineita rutinoitumatta. Miten ihana on muistella hoitajaa, joka synnytyslaitoksella kutoi tumput ja sukat pienelle prinsessalleni, vaikka tapahtumasta on jo yli kaksikymmentä vuotta.

Hiihdän kotiin kiittäen häntä, joka teki tämän epätäydellisen, mutta minulle jo läheiseksi käyneen ladun. Kiitän myös heitä, jotka hioivat latua paremmaksi ennen minua. Mitä kaikkea me voimmekaan saada yhdessä aikaan?

Tätä se onni on

Onni muodostuu kolmesta asiasta:

1 on jotain tekemistä
2 on joku jota rakastaa
3 on jotain jota odottaa

Näin kirjoitti eräs Jakten på lyckan -ohjelmasarjan katsoja. Kahdeksanosainen sarja, joka keskittyi onnen etsintään, esitettiin Ruotsin televisiossa helmi-maaliskuun aikana. Ohjelmat ovat katsottavissa täällä. Mielenkiintoinen sarja, piristävä toteutus ja hauska juontaja.

Tulkoon luova koulu

”Mitä sinä piirrät?” kysyi opettaja.
”Jumalan”, vastasi tyttö.
”Eihän kukaan tiedä, miltä jumala näyttää”, totesi opettaja.
”Kohta tietävät”, hihkaisi tyttö.

Tarinan kertoi Sir Ken Robinson, joka vieraili Ruotsin television Skavlan-ohjelmassa viime perjantaina. Juontajan kertoman mukaan brittiläinen Robinson on tämän hetken suurimpia guruja, kun puhutaan koulusta ja luovuudesta.

Robinson on Beatlesin tavoin kotoisin Liverpoolista. Paul McCartney on kertonut Robinsonille ettei pitänyt musiikista lainkaan koulussa ollessaan. Kukaan siellä ei tiennyt hänen musikaalisista lahjoistaan. George Harrison oli samassa koulussa ja hänen kohdallaan tilanne oli sama, oli McCartney kertonut. Robinson totesi, että Liverpoolissa on 50-luvulla ollut musiikin opettaja, jolla oli puolet Beatlesistä luokallaan.

Koulu tappaa luovuuden, on Robinsonin pääviesti. Hänen mukaansa lapsella on syntyessään valtavat luovat voimat. Aikuisina useimmat meistä eivät enää koe moisia voimia omaavansa. Menetämme siis luottamuksemme meissä olevaan luovuuteen ja mielikuvitukseen. Robinson uskoo sen johtuvan tavasta, jolla koulutamme lapsemme. Hän ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että opettajat ja päättäjät tappaisivat luovuutta tahallisesti, joten hän ei syytä heitä. Koulutus on kompleksinen asia. Robinson kokee koulutuksen juurien olevan teollisuudessa ja sen aiheuttavan osan ongelmista. Mielenkiintoista. Ilkka Herlin totesi taannoin TV1:n Voimalassa oppineensa, että perhe ja yritys ovat eri maailmoita, joten niitä ei voi johtaa samalla tavalla. Robinson toteaa, että kohtelemme koulusysteemissä lapsia kuin he olisivat tuotteita. Kunhan he tekevät kaiken oikein, he saavat elinikäisen työpaikan. Aikanaan näin olikin. Nyt on toisin.

Perustaitojen oppiminen on hyvin tärkeää, mutta Robinsonin mukaan paras tapa oppia on olla mukana prosesseissa. Näin on jopa matematiikan opetuksessa. Lapset menettävät innostuksensa jos heidät pistetään istumaan ja heille opetetaan asioita rutiininomaisesti. Se ei ole lasten luontainen tapa ajatella ja käyttäytyä. Robinsonin mukaan perustaitoja ovat matematiikan lisäksi myös esimerkiksi historia ja musiikki. Tänä vuonna koulunsa aloittavat jäävät eläkkeelle joskus 2070. Kenelläkään ei ole käsitystä siitä, minkälainen maailma on silloin. Emmehän me edes tiedä sitä, miltä maailma näyttää viikon päästä, toteaa Robinson osuvasti.

Tee sitä, mistä pidät, kannustaa Robinson. Samalla hän muistuttaa, että se ei riitä, sillä menestykseen tarvitaan myös paljon kurinalaisuutta.

Mistä tietää, milloin on omalla alallaan? Sen tietää siitä, että ajantaju menee, kertoo Robinson. Kun olet elementissäsi, tunti tuntuu viideltä minuutilta, kun et ole, tuntuu viisi minuuttia tunnilta. Näin on ikään katsomatta.

Sir Ken Robinsonin nettisivut

Pieniä ihmeitä

Luen terveysbiologian alkutenttiin hiihtokalsarit jalassa, kun ovikello soi. En voi juosta suin päin avaamaan, joten selvitän ensin, kuka oven takana luuraa.

Siellä hän on, yläkerran enkeli, kaunein koskaan näkemäni laskiaispulla kädessä. Saan häneltä keittoa ja pullaa. Miten hyvältä maailma maistuukaan.

Ihanaa naistenpäivää kaikille!

Istumisen itsestäänselvyys

”Jos iltaisin käyt jumpalla tai lenkillä, mutta muuten istut koko päivän, ei liikunnasta ole selkäsi kannalta juurikaan hyötyä”, sanoi fysioterapeutti, jonka vastaanotolla kävin. ”Ihmiset pilaavat kehonsa istumalla päivät pitkät, siitä on tulossa todella suuri ongelma”, hän jatkoi.

Jotkut ovat sitä mieltä, että McDonald’s ja kumppanit ovat kaiken pahan alku ja juuri tässä terveyden pahoinpitelyssä. Myös sitä voivotellaan, että lapset istuvat liikaa tietokoneiden äärellä. On kyselty, että onko pahin syntipukki sittenkin itse Bill Gates. Tärkeintä lienee pohtia, mitä asialle voisi tehdä.

Keho rakastaa liikettä. Miten on, hidastaako tai heikentääkö liike oppimista? Tuskin, todennäköisesti päinvastoin. Luepa Jani Kaaron kolumni aiheesta.

Mitä jos oppimistilassa saisi liikkua samalla, kun opettaja puhuu? Mitä jos nuoria kannustettaisiin siihen, että he voivat mennä luokan takaosaan venyttelemään tai liikuttelemaan kehoaan, kunhan tekevät sen häiritsemättä muita? Jospa he voisivat pohtia ja ratkoa tehtäviä liikkuessaan? Mitä jos oppimistiloja alettaisiin suunnitella siitä näkökulmasta, että ne eivät ole vain istumistiloja?

Istuminen opettaa meidät istumaan. Tavan taustalla on tietenkin hyvä tarkoitus. Kun lapset ovat linjassa, niin kuin porkkanat hyvin kitketyssä pellossa, voidaan ajatella, että kasvualusta on parempi. Mitä jos kyse onkin osin vanhentuneiden kaavojen noudattamisesta? Mitä teemme viisaudella, jos keho ei kestä? Kaikkeen liittyy aina riskejä, mutta jos istuminen on väkivaltaa keholle, kannattaisiko uusia malleja testailla? Voisiko istumisen itsestäänselvyyttä ainakin kyseenalaistaa ja miettiä mahdollista joustovaraa?

Kiitos kirjastosta.

Siis se on niin hienoa, että meillä on kirjastolaitos. Kuuntelen juuri erinomaista ääni-cd:tä filosofiasta. Vieressä odottaa biologian kirja, sillä viikon päästä on erään kurssin alkutentti. On minulla tuossa espanjan cd:kin.

Kirjastojen aineistojen hankinta on nykyisin helppoa, kun tuotteita voi etsiä ja selailla netissä. Totta kai kirjastosta saa edelleen palvelua myös puhelimitse ja paikan päällä. Jos jotain teosta ei löydy, tilataan se tarvittaessa muista kirjastoista. Minä sukkuloin Jyväskylän yliopiston ja kaupungin kirjaston väliä. On minulla parhaillaan lainassa pari kirjaa ammattikorkeakulustakin. Otan sieltä, mistä haluttu aineisto helpommin on saatavilla

Kirjasto ei ole pitkään aikaan ollut pelkkä lainasto. Se on paikka, jossa saamme olla rauhassa. Voimme tehdä kirjallisia töitä, lukea kirjoja ja lehtiä sekä käyttää nettiä. Jos et ole pitkään aikaan käynyt kirjastossa, suosittelen, että teet sinne retken. Mene ajan kanssa ja tutki paikkoja rauhassa. Lainaa jotain erilaista. Lue elämäkerta ihmisestä, jota et osaa arvostaa. Kokeile äänikirjaa, jos se on uusi tuttavuus sinulle. Hyviä vinkkejä meille kirjaston suurkuluttajillekin.

ps. On hyvä muistaa, että myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastot ovat kaikille avoimia.