Kansainvälisillä kauppareissuilla

Mikäs nyt on ajellessa! Enää ei fillari kitise ja etupyörän kumi on uusi. Pyöräilin juuri tyytyväisenä ulos luottokorjaamostani.

Korjaamoa pyörittää Sudanista Suomeen muuttanut musta ystävällinen mies. Hän näyttää työllistävän myös muita maahamme muuttaneita. Ystäväni suositteli korjaamoa minulle ja näillä puheille minä suosittelen sitä nyt lämpimästi sinulle. Palvelu pelaa ja hinnat ovat edulliset. Korjaamo on aivan yliopiston kirjaston vieressä, Jyväskylässä.

Syksyllä ajelin torille puolukkakaupoille. Osa myyjistä oli ulkomaalaistaustaisia ja minä havahduin siihen, että halusin mieluummin ostaa puolukkani ”suomalaiselta”. Mielenkiintoinen havainto, varsinkin kun ottaa huomioon, että minäkään en ole sukujuuriltani puhdas suomalainen. Äitini on riikinruotsalainen ja olen myös ruotsin kansalainen. No, pohjoismaalaiset sentään muistuttavat toisiaan ulkonäkönsä puolesta, mutta kyllä sitä hurreistakin juttua piisaa.

Ostin puolukat naisilta, joista toinen oli iäkäs suomalainen ja toinen nuori, oletettavasti thaimaalainen. Lähtöni jälkeen mietin, että oliko suomalainen vanhus paikalla mannekiinina. Tarvitaanko sellaisia kikkoja, jotta saadaan meikäläiset ostamaan?

Paljon on puhuttu siitä, miten suomalaisiin voi luottaa. Siis kun vertailemme itseämme muihin. Näkemyksen voi tulkita myös niin, että muihin ei voi luottaa samalla tavalla. Emme välttämättä pohdi asiaa sen kummemmin, mutta saatamme silti toimia näistä lähtökohdista.

Kukapa ei olisi kuullut sanottavan, että ulkomaalaiset ovat laiskoja eivätkä viitsi tehdä hommia. Helppo meidän on tällaisia kommentteja heitellä, mutta kuinka usein mietimme sitä, että heidän onnistumisensa on meistä kiinni. Me olemme heidän asiakkaansa, työkaverinsa ja lähimmäisensä. Annanko minä heille mahdollisuuden onnistua?

Läsnäolo auttaa

Ystäväni saattoi minut juna-asemalle viime viikolla. Hän tuli apuun, koska minulla oli tyttäreni koira ja paljon tavaraa mukana. Hän kantoi iloisena osan raskaasta kuormastani ja saatteli meidät junaan.

Seuraavana päivänä hänen rakas puolisonsa menehtyi. Nyt minä haluaisin vuorostani ottaa ja kantaa osan ystäväni taakasta, vaan se ei taida olla mahdollista. Kysyn asiaa häneltä ja hän vastaa kauniisti, että läsnäolo auttaa.

Kuolemaa on niin vaikea käsittää. Olen iloinen ystäväni puolesta, sillä hän sai elää pitkän liiton rakastamansa hienon ja huomaavaisen miehen kanssa.

Mies tiesi, että kuolema oli lähellä ja hän totesi silittäen vaimonsa kättä ja poskea, että sellaista se elämä on.

Onko tää mun juttu?

Olen lenkillä hoitokoirani eli tyttäreni Taco-koiran kanssa, kun vieressäni kulkee kolme viehättävää nuorta neitoa. He ovat noin 20-vuotiaita, otaksun. On vappupäivä.

Yksi tytöistä sanoo, että oli vähän erikoista olla selvänä eilen. Selviä he ovat nytkin ja he iloitsevat valinnastaan. ”En vaan jaksanut enää sitä kännäämistä”, jatkaa keskustelun aloittanut tyttö. ”Olen miettinyt samaa”, sanoo toinen. ”Se jatkuva ryyppääminen on jotenkin alkanut niin rasittaa, tuntuu, että jatkuvasti pitäisi ottaa”, hän jatkaa ja muut ovat samoilla linjoilla. Yksi tytöistä toteaa miettineensä, että onko tullut vanhaksi, kun on alkanut näin tuumia. Toinen sanoo pohtineensa ihan samaa.

Mitäpä jos olette tulleet viisaammiksi, minun tekisi mieli kysyä. Joskus kokemus ja varsinkin se väsymys ovat mitä parhaita opettajia. Alkoholi on meillä itsestään selvä vieras lähes kaikissa pippaloissa. Se saa paraatipaikan ja harva kyseenalaistaa asiaa millään tavalla. Mielessäni onnittelen tyttöjä heidän valinnastaan ja siitä, että he nyt pohtivat asiaa ja ihan porukalla.

On se vaan hienoa, että ihminen kysyy itseltään, että mitä minä haluan? Haluanko minä tätä? Miltä tämä minusta tuntuu? Erityisen tärkeää se on sellaisten asioiden kohdalla, jotka tuntuvat olevan vallitsevia käytäntöjä ja tapoja omassa ympäristössä. Se vaatii rohkeutta. Nuo ovat vaarallisia kysymyksiä, nehän saattavat johtaa muutokseen ja jopa poikkeavaan käyttäytymiseen.

Siinähän sitä sitten onkin treenaamista. Erottautua porukasta ja olla sinut sen kanssa. Ehkä se ei ole hassumpi se sanonta, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.