Matkaan muksun kanssa

Sisko lentää tänään esikoisensa kanssa Roomaan. Kyseessä on hänen ja poikansa ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaanreissu. Yleensä kolmilapsinen perhe matkailee yhdessä, mutta nyt sisko halusi antaa kaiken huomion 13-vuotiaalle pojalleen.

Suosittelen matkailua lasten kanssa. Jo lähiseudulta löytyy todennäköisesti uutta nähtävää, sillä moni meistä urautuu ja käy samoja polkuja päivästä ja vuodesta toiseen.

Ehdotin Netalle, että tekisimme kesän aikana treffit kerran viikossa. Saisimme niin viettää aikaa yhdessä ja samalla tutustuisimme uusiin asioihin ja paikkoihin. Valitsisimme vuoron perään paikan, pääasiassa sellaisen, joka on ainakin toiselle meistä uusi. Voisimme tavata vaikka torikahvilassa tai taidenäyttelyssä. Toivottavasti ehdotukseni menee läpi, sillä minä nautin täysi-ikäisen tyttäreni seurasta.

Tein Netan kanssa ensimmäisen ulkomaareissun, kun hän oli puolivuotias. Olen saanut reissata myös Netan ystävien kanssa. Nykyisin olen harvemmin matkassa mukana. Huomenna neiti lentää muutamaksi päiväksi Sisiliaan ystävänsä kanssa. Minä olen hengessä mukana.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s