Lomalle Espanjaan
”Syksyllä lähdemme koiran kanssa etelään”, sanoo taksikuski, joka on hetkeä aiemmin ottanut minut ja Tacon kyytiin pieneläinklinikalta. Olemme ensin jutelleet Tacosta ja hän on kertonut ymmärtävän huoleni, koska hänelläkin on koira.
Saan kuulla upeasta Portugalinvesikoirasta, joka rakastaa ihmisiä, eikä kummemmin piittaa muista koirista. Uimisesta se on haltioissaan. Opin, että Portugalinvesikoirat ovat taitavia uimareita, niillä on räpylät jaloissa ja nielussa läppä, joka mahdollistaa jopa sukeltamisen. ”Minä niin nautin siitä, että saan katsella koirani iloa, siksi otan sen aina reissuun mukaan”, kertoo mies innoissaan.
Tavallisilla seuramatkoilla he eivät voi matkustaa, sillä niihin hotelleihin ei koiria ole lupa viedä. Niinpä mies ottaa netistä lennot ja hotellin erikseen. Finnair on nostanut hintoja ja koiran kuljetus maksaa nykyisin 460 euroa.
Nyt on kahden viikon reissu Espanjaan edessä. Minä kiitän upean tarinan jakamista, toivotan kuskille ja hänen koirakaverilleen ihanaa lomaa ja erinomaista loppuelämää.
Kreikasta kotiin
Tapasin taannoin Rajasaaren koirapuistossa vanhemman miehen, joka liikkui kolmen melko suuren koiran kanssa. Aloimme jutella ja sain kuulla, että yksi koirista oli tullut taloon kuukausi sitten. Miehen iäkäs sisko oli kuollut ja pyytänyt miestä huolehtimaan koirasta.
Tämä mukava herrasmies oli vuosia aiemmin viettänyt lomaa Kreikassa ja ystävystynyt pienen mustan koiranpennun kanssa. Koira oli alkanut seurata miestä ja lopulta se oli nukkunut miehen huoneessa pienessä kenkälaatikossa.
Mies halusi tietää, että miten koiran käy, kun lomakausi päättyy. Hotellin henkilökunta oli kertonut sen joutuvan kadulle. Se ei tuntunut hyvälle ja niinpä tämä suomalainen turisti ehdotti koiran ottamista mukaan Suomeen. Hotellin väki oli ollut asiasta niin mielissään, että he järjestivät kaikki pakolliset paperiasiat miehen puolesta. Mies toi koiran Suomeen siskolleen. Nyt koira oli jälleen, vuosia myöhemmin, hänellä.
Ihania miehiä! Olen niin kiitollinen myös siitä, että he kertoivat minulle nämä tarinat.