En sitten millään muistanut yliopiston salasanaa. Kokeilin monta kertaa ja lopulta oikein pinnistelin muistaakseni sen. Olin juuri hikeentymässä, kun minulle tarjottiin toista keinoa. Ikään kuin joku olisi sanonut, että nyt et mieti yhtään, vaan katsot mitä sormet ja keho muistavat. Tajusin heti, että tuo saattaa toimia. Heitin aivot narikkaan ja annoin sormien laulaa. Yes! Se tepsi kerralla.
Minulla on useita salasanoja. Pari päivää sitten yritin erääseen toiseen palveluun ja järjestelmä ilmoitti toistuvasti, että salasana on virheellinen. Tarkistin paperille tallentamani salasanan useita kertoja. Olin kirjoittanut sen toistuvasti oikein. Olin kyllä varmuuden vuoksi kokeillut jo erilaisia vaihtoehtojakin, kuten isoja kirjaimia. Tuijotin paperia ja näppäimiä ja olin kiinni ajatuksessa, että tämä sen pitää olla. Samalla pohdin, että voisiko järjestelmässä olla joku virhe. Uuden salasanan hankkiminen oli hankala prosessi. Nyt alkoi hermo kiristyä.
Tunnistin, että negatiiviset tunteeni olivat heräämässä. Sisäinen, se hiljainen mutta selkeä, ääneni sanoi, että vedäpä nyt henkeä syvään ja anna intuition auttaa. Olin utelias ja mietin, että antaako se minulle nyt näytteen toiminnastaan. Sain saman tien tiedon tai tunteen, että kirjoita salasana, kuten se on paperilla, mutta kirjoita ensimmäinen kirjain isolla. Bingo!
Kovin usein YRITÄN ratkaista asiat yksistään pienessä päässäni. Jos vielä pelko tai suuttumus nousee pintaan, pienenee pääni ja siinä sivussa resurssini entisestään. Ei ole turha se sanonta pään seinään hakkaamisesta.
Meissä on niin paljon enemmän. Pää on tärkeä, mutta ei ainoa apuväline. Rento mieli tuo tulleessaan paljon pelivaraa. Se kutsuu intuition ja alitajunnan mukaan leikkiin.
Lenitan juttuja 